TUNTI X
Ladislav Novák (synt. 1925 Böömissä, vaik. opettajana Mää-rissá), on kirjoittanut runon johon Iüttyy toimintaolije ja joka imponoi minua kovasti. Rnnon resepti on seuraava:
,/.   Etst  kaupnngista,  jossa asut,  mělko  fauhallinen paikka,  jossa 'f*JJ±- ktnnminkin  jonain  määrättynä  kellonlyömänä,  "tunti  X:tiä", on joitakin joutilaita ihin'tsiä. Jos siellä on myší kyyhkysiä, on kaikki kun no s sa.
2.    Hanki berätyskello, joka soi kovasti, ja viritä berättiijä näyitä-mään tunti X:ää. Osta väbän ryynejä kyybkyúlle.
3.    Kaksi minuulľia ennen tunti X.áä mene valitsemallesi tortile, pane berätyskello kivelle ja sirota ryynejä sen y m pari lie. Sitten astu pari askelta sivumnialle.
4.    Kun  berätyskello alkaa soida ja kyyhkyset pakenevat pelästy-neinä, bunda niin kovaa kuin suinktn: "Se räjähtää!" Juokse kauhuissasi syrjään.
.5. Muuiamitn sekunnin perästä, kun berätyskello on lakannul soi-masta. pahta rauhallisesti takaisin, pane hello salkkutm ja sano jnhlallisesti: "Niin räjäbti määrUäisen Ladislav Novákin rnnon Tunti X:n ydin!"
Jos poliisi tabtoo pidôttää sinnt, näytä bänelle runo ja sano että o let vibkiytynyt Ladislav Novákin liikkuvalle lyriihalle,
"ľämäit mallin mukaan t'oit itse keksiä samantapaisia runoja ja stien päästä elärän iyriikan sisäán.
PS. Huomautus kobtaan 1: Tarkoittm lähinnä pientá historial-lista torta, sellaista kuin Prahan Picni Ryneček, jossa yhtyvát Roťtikka, renessanssi ja barokki ja jossa on paljon kyyhkysiä.
Päatin tehdä herta Novákin suosittaman kokecn; clávän aincen kanssa askarteleminen on aina viehätränyt minua encm-män kuin mikään kirjoitcttu runon pätka. Kaikki tarpeellincn rihkama oíí jo olemassa: pieni tori, ihmisiä ja kyyhkysiä, kel-tokin. Kerroin tuumasta jollekin tuttavalle ja hän kieísi minua jyrkästi: Et saa, ne pidänävät sínut, guardia civil kuulustelee sí-
59
niia 24 timtia, kellosi amputoidaan, šinut karkotetaan maasta, parhaassa tapauksessa saat pitoli vuotta vankeutta, joudut likai-seen naisvankilaan nokkoskcitolle ja leivälle, jossa on hiekkaa ja torakoita —
Kaikki julmat ja hyväätarkoittavat varoituksct menivat huk-kaan, sillit idea poletí minua, halusin mília hinnalla hyvänsä pääsťä kokemaan runon lupaamaa kauneutta, tahdoin osani to-tuudesta, vaíkka mínun sitten pitaísí kulkea läpi tämän maail-man ansojen.
Pieni tori oli pyhitetty Ignatius Loyolalle — se toi mieleeni Jeesuksen komppanian, inkvisition ja autodafeet — synkkíä lu-kuja Espanjan historiasta, mutta tori oli ranhallinen nyt ja sen rcunalla oli renessanssia, gotíikkaa ja barokkia ja muutakín sotkua, Otin keilon ja ryynipussin ja lähdin toivioretkelíe elä-vän runouden ľáhteille, vat pitäisikö, huomioonottaen tekniset laitteet, sanoa magnecttisílle kentillc. Totia piirittävillä pen-keillä oli joitakin joutilaita, sairas, sílmiään aristava mics, joka myi arpoja, grandi, joka Iepuutrí auringosta raukeita vanhan-miehen jäseniään, nuorukainen joka nukkui pitkin pituuteaan penkin alia, kekse ja syövä vanha liliava naínen ja ťoinen nai-nen joka virkkasi pitsiä. Kello oli kunsi minuuttia vaílle viisi, siesta olisi kolita ohi.
Viritin pommini — kello 5 oli tuo runon tunti X — panin sen keskelle toria, siro tin ryynit — kyyhkysia tulí hetí katusilta ja kaikista lähítomeista — ja menin torín reitnaan odottamaan. Saisin odottaa vielä yli neljä minuuttia. Aika tuntui pitkältä.
Kyyhkyser kujertavat kuin lähteet. Joku sanoi niin, kuká, en muísta, enkä tiedä vaikka itse olísin šanonu t niin. Kyyhky-set kujertavat kuin lähteet, ja ruokaílun lomassa jotkut rakas-tavaiset etsivat syÖpäläisiä toistensa höyhenistä.
Koko Espanjabii samanlainen: runollisia ääniä, lauluja, kai-kuja, epa runollisia tekoja. K au n ii ta muotoja, íloísta julmuutta, synkkää köyhyyttä. Kivi eí ole niin ková kuin Espanjan sydan. Rakastavaiset kujertavat (kuin lähteet), besame mucho, ja ta-lonpoika potkii aasinsa rammaksi. Musta Espanja! (joka yhä luulee olevansa maailman keskus, ja ehkä se onkin, mystisesti,
60
koska on niin musta.) Tähän tapaan mina meditoin kcllonsoit-toa odotellessani, ja luultavasti pelästyin kaikkcin eniten itse, kun se sitten soi. Kyyhkysct kyllä säikähtívät ja lepattivat poís, kuin pil vi, mutta pal as í vat taká is in heti kun soíttava jousi oli kuluttanut voimansa loppuun. Ihmiset eivät oileet miliänsä-kään. Luultavasti olísin tarvinnut dynamiittia tai ainakin elo-hopeasuoiaa, ennen kuin minut ja Ladislav Novák olisi huo-mattu.
Sc räjähtää! huusin, mutta espanjalaiset eivät lainkaan reagoi scllaisiin ääniin — he ovar kerra kaikkiaan päättäneet ettei toista sisällissotaa saa tulla, mitä tahansa muuta mutta ei si-sällissotaa, ja siksi he pysyvät tyyninä ja kylminä kaikille so-dan ääniJIc Jüan varliaiscen kuolemaansa saakka. Arpojen kauppias ruskin väräyiii tulehtuneita luomiaan, nukkuva nuorukainen ei säpsähtanyt unissaan, keksejä syövä nainen söi yhä kckscjään ja virkkaava nainen yhä virkkasi.
Vain grandi oli kiinnostunut, tai, niin sanoakseni, valistunut. Kun menin hakernaan kelloaní hän sanol kohteliaastí, kolle-giaalinen häivc.ääncssään: "Signorina tekee tieteellisiäkokeita? Olette omirologi? Minakin harrasreiin ennen, mutta nyt... eí ole aikaa.., Niin, linniu reagoivat aina liikemyrskyllä väki-vakaisiin äänün, tuon katedraalin (hän osoitti) kellonlyömät myös karkottavat ne aina tornista, mutta kun kello on lyönyt tuntinsa, nc palaavat takaísin."
Oikeastaan tämä oli runoutta, sanoin häpcillen ja panin keilon Laukkuuni.
"Nun, hnruticteessä on paljon runoutta, mína ölen usein miettinyt lintujen käyträyrymistä, esimerkiksi lintujen muutot ja suunnistus pimeässä, sanotaan että se on vaistoa, mutta eihän sc selita mitääri, ja miksi vaisto olisi jotain alempaa kuin äly? Tai entä Jos sc on alyä, Jos ne laskevat reittinsä ťähdístii, vai onko niillä veressään jokin opastin tai kello?"
Min ä sanoin kuulleeni, että ne nykyään laskevat reittinsä tahtien mukaan, rekevät päässään hyvin nopeasri ja tarkasti laskuroimituksia, joiden suorittamiseen ihmiset tarvitsevat mo-nimutkaisia koncita ja varsin pitkän ajan.
61
"Hm. Eivät ne sitä päässäim tee. Minii olcn sittenkin kello-teorian kannalla. Katsokaas, maailmankaikkeus on suuri kello, tähdct osarattaita, ja linnuilla on osuus tahán systccmiin, nulla on sisäinen kello joka hyvin tarkoin vastaa tuota universaalista. Äärcttomän pieni ja äärettömän suuri, mutta nüden välillä vallitsce salaperäínen yhteys, nulla on samac toimintaohjcet. Eivät linnut o I c matemaatikkoja, vaan ne ovát itsc matematuk-kaa, osia suurista sarjoista. Mekin olemme ollcct, meillakin on ollut se — kemialhnen kello — mutta olemme joutuneet epätahtiin otettuamme avuksemme koncet. Meidiit on řehty kaikki samoista aineista kuin tähdet, vedestä, mullasta, ilmasta ja valosta."
Alussa oli Sana, ja sána oli vetykaasua, minii myötäilin ystä-vällisesti.
Hän ei kuunnellut minua, hiin kuunteli omien sanojciisa kai-kua (tähdissä? hnnuissa?), ja hänen emaljoituncísta silmistään näin, että kauneuden emali oli syöpynyt pois hänen elämäs-tään, ja vain lintujen täliden, lintujen.
Hän katseli taivaalle ja puheli minulle persoonattomasti ja samalla nun kuin olisi tarjonnut jotakin salaisuutta. Olisiko minun pitänyt levittää köyhyytcni hänen aarteittensa viereen? Panna peltikclloni hänen taivaallistcn planetarium iens a rinnalle?
Hiivin tieheni, hän ei sitä huomannut ja jatkoi puheluaan, ornitologisia mietiskelyjä sünä lähellä Iintuja, lähteitä, täisüi kyyhkysiä, sinkin värisessä alpakkatakissaan, silmissä pysähty-nyt katse nun kuin vain ihmisellä joka ei ole saanut omistau-tua sille kauneudelle jolle on aikonut ja joka luulee sen takia menettäneensä kauneutta, juuri sen kauneuden joka olisi ollut hänen elämänsä tarkoitus.
Ajattelin miten kauan hän oli clänyt ja miten rikas nuoru-kainen hän yhä oli. Hän piti kaunüna vain sitä mikä oli kor-keaa; aito goottilaincn tyyppi, profiilikin kuin jollakin Hl Grecon skitsoidisella jjimyksellä. Luultavasti hän oli syntynyt silloin, kun täällä vallitsi turnyyrien kauhea muoti, hän oli kasvanut ellei hameiden alia nun kukenkin nüden varjossa.
(>2
Turnyyri oh ollut hänen ensimmäinen kosmillinen poijunsa. Korkeita aatteita, muinaisia ihanteira; tiihriä, torneja, taHyi' lemisestä Iasittuneita silmiä. Hyvin rJkkaat tulevat sellaisiksi: jolleiviit hc ole ahneita, itaroita, ruumistaan ja tavaraansa hel-läsri rakastavia, heista tulce epätodellisia. Siksi pakenin, ennen kuin hän tarjoaisl minulle osinkojaan, ja pakoticllä crosin har-mistuneena myös pioneeritoveri Ladislav Novákista ja hänen räjähtävästä runoudestaan — oliko tuo Tunti X vain typerää leikkiä? halpaa pilaa? karkeaa petkutusta? Pitäisik» minun naüvisti kokeilla joka säettä ennen kuin pääsisin eroon maail-manlyriikasta, kaiken maailman lyriikasta?
éii