Joutsen I Svanen 2019
ANNA HELLE SJ
Postmodernismista metamodernismiin? Esimerkkinä Eino Santasen kokoelmat Tekniikan maailmat ja Yleisö
Suomessa on julkaistu 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä run-saasti kokeellista runoutta. Sita luonnehdittaessa on käytetty monia eri nimityksiä, kuten postmodernismi, avantgarde, proseduraalisuus, käsitteellisyys ja jopa myöhäis- ja jälkikonseptualismi (ks. esim. Helle 2019; Haapala 20l3;Joensuu 2012; Taskinen 2018: 24-25). Nimitysten ja luonnehdintojen kirjo kertoo paitsi runouden monimuotoisuudesta ja nopeasta uudistumisesta myös runoudesta kirjoittavien ja runoutta tutkivien pyrkimyksestä löytää osuvia termejä aikakauden runouden käsitteellistämiseksi.Tämä artikkeli tuo keskusteluun vielä yhden, kansain-välisistä keskusteluista peräisin olevan termin - metamodernismin - ja pohtii sen sopivuutta suomalaisen nykyrunouden käsitteellistämiseen.1
Metamodernismi viittaa 2000-luvulla alkaneeseen kulttuuriseen vaiheeseen, joka rakentuu modernismin ja postmodernismin varaan ja osin lomittuu niiden kanssa. Metamodernismi on syntynyt reaktiona postmoderniin kulttuuriin ja kapitalismin nykyvaiheeseen. Kyseessä on siis paitsi uusi vaihe kulttuurissa myös muuttunut yhteiskunnallinen kon-teksti, jota leimaavat esimerkiksi kapitalismin kriisit ja sosiaalisen median logiikat. (van den Akker &Vermeulen 2017:4,8, 14-15.)
Metamodernismi on nyt ajankohtainen käsite kansainvälisessä taiteen ja kulttuurin tutkimuksessa, ja tutkimusta esimerkiksi proosa-kirjallisuuden metamodernismista on jo jonkin verran olemassa (esim. Toth 2017;Timmer 2017; Gibbons 2017; Sandbacka 2017; Hallila 2019). Tämän artikkelin tavoitteena on selvittää, mitä metamodernismi tar-koittaa kirjallisuudessa ja erityisesti runoudessa ja millaisia merkkejä metamodernismiin siirtymisestä suomalaisessa nykyrunoudessa voidaan nähdä. Tästä syystä lähden liikkeelle teoriasta, jota pyrin havainnollista-maan ja punnitsemaan analysoimalla ja tulkitsemalla Eino Santasen runoja. Santasen runous sopii tähän tarkoitukseen hyvin, koska siinä on monia metamodernismille tyypillisinä pidettyjä piirteitä. Tuoreimmissa kokoel-missaan Tekniikan maailmoissa (2014) ja Yleisössä (2017) Santanen on esimerkiksi käsitellyt edellä mainittuja kapitalismin kriisejä ja sosiaalisen median logiikoita. Tämän artikkelin tarkoituksena ei kuitenkaan ole omaksua metamodernismin käsitettä noin vain suomalaiseen runouden-tutkimukseen vaan pohtia kriittisesti sen sopivuutta, käyttökelpoisuutta ja tarpeellisuutta uusinta suomalaista runoutta käsitteellistettäessä.
1 Idea tähän artikkeliin syntyi, kun minut pyydettiin mukaan tutkimusryhmään, joka tutkii suomalaisen kirjallisuuden metamodernismia.
51
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
Postmodernism! suomalaisessa runoudessa
Metamodernismin käsite rakentuu monessa suhteessa postmoder-nismin varaan mutta eroaa kuitenkin päämääriltään ja eetokseltaan postmodernismista (van den Akker &Vermeulen 2017: 5).Tämän vuoksi on paikallaan käsitellä ensin lyhyesti suomalaisen runouden postmoder-nismia, jonka varaan metamodernismin oletetaan rakentuvan.
Vaikka suomalainen kokeellinen runous on ollut luonteeltaan sel-västi postmodernistista, itse termiä on käytetty vain vähän.Tämä ei koske pelkästään suomalaista runouskeskustelua, vaan myös esimerkiksi yhdys-valtalainen kirjallisuudentutkija Brian McHale (2004: 1-2) on todennut The Obligation toward the Difficult Whole -teoksessaan, ettei amerikkalais-ta nykyrunoutta käsiteltäessä juurikaan puhuta postmodernismista. Hän itse kuitenkin käyttää termiä, samoin kuin Paul Hoover toimittamassaan Postmodern American Poetry -antologiassa (2013). Syyt postmodernismi-termin hyljeksimiselle runouden tutkimuksessa eivät ole aivan itsestään selviä. Suomessa kyse voi olla siitä.että käsitettä käytettiin ja siitä kiisteltiin jo 1980-1990-luvun postmodernistista romaania koskevissa keskus-teluissa, eikä sitä ole haluttu tuoda enää 2000-luvun kontekstiin. On myös mahdollista, että termi on koettu liian vanhanaikaiseksi kuvaamaan uudenaikaiselta tuntunutta 2000-luvun runoutta.
On kuvaavaa, että suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa runouden postmodernismista ovat kirjoittaneet lähinnä SinikkaTuohimaa teoksessaan Maailma tekstinä. Kari Aronpuron runous ja postmodernismi (1990) ja Janna Kantola teoksessaan Runous plus. Tutkielmia modernismin jälkeisestä runoudesta (2001). Tuohimaan teos ilmestyi jo kolmisenkym-mentä vuotta ja Kantolan noin kaksikymmentä vuotta Sitten, molemmat siis ennen 2000-luvun suomalaisen kokeellisen runouden aaltoa. Tästä syystä suomalaisen runouden postmodernismi näyttäytyy Tuohimaalle ja Kantolalle erilaisena kuin 2000-luvun kokeellisen runouden vaiheen nähneelle.
Kantola mainitsee esimerkkinä suomalaisesta postmodernistisesta runoudesta Pentti Saarikosken (1937-1983). Amerikkalaisen runouden postmodernismin hän taas jakaa The New Princeton Encyclopedia of Poetry and Poeticsiin vedoten kahtia. Varhaisemman, 1950-luvulla alka-neen postmodernistisen runouden piirteiksi hän mainitsee avoimuuden, omakohtaisen välittömyyden, puheenomaisuuden sekä arjesta ja populaa-rikulttuurista omaksutut aineksetTällaista runoutta edustavat esimerkiksi Allen Ginsberg (1926-1997) ja Robert Lowell (1917-1977). Myöhempi, 1970-luvulla alkanut, teoreettisempi ja jälkistrukturalismista innoitusta saanut postmodernistinen runous taas korostaa Kantolan mukaan pin-taa, kuten language-runoudessa.2 (Kantola 2004: 21-27.) Suomalainen 2000-luvun postmodernistinen runous on ottanut vaikutteita amerikkalaisen postmodernistisen runouden myöhemmästä vaiheesta (ks. Helle
2 Charles Bernstein (2015:286-287) tosin ajoittaa language-runouden synnyn aikaisem-maksi, 1960-luvun lopulle.
52
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
2019:42—45). Sille onkin tyypillistä esimerkiksi leikki tekijyydellä ja löyde-tyn materiaalin käyttö runon raaka-aineena.3
Kuten Kantolakin (2001: 21) toteaa, postmodernismi tarkoittaa runoudessa erilaisia asioita, eikä yhtä kokoavaa määritelmää ole helppo löytää. Runouden postmodernismi viittaa olemassa olevien tekstien kierrättämiseen tai pastissien tekemiseen. Se sekoittaa ja yhdistelee erilaisia tyylejä ja voi hyödyntää erilaisia sitaattitekniikoita. Postmodernismi näkyy usein myös runojen aiheissa esimerkiksi käsiteltäessä nykyaikai-sen elämän tai kirjoittamisen muotoja. Lisäksi postmodernistinen runous käyttää usein epärunolliseksi miellettyjä aineksia. (Esim. Kantola 2001,28; Haapala 2013:182.)
Usein postmodernistinen runous leikkii puhetilanteiden tarkoi-tuksellisella monihahmotteisuudella. Runojen puhujat taas ovat monesti ilmiselvästi keinotekoisia, eikä runojen voi ajatella ilmaisevan suoraan ru-noilijan sisäistä maailmaa (ks.Conte 1991:43-44; Hoover 2013:xxix-xxx). Joseph Conte (1991: 13-20) on myös korostanut postmodernistisen runon muodollisia tai tekotapaan liittyviä ulottuvuuksia, kuten sarjallisuutta sekä proseduraalisuutta eli jonkin etukäteen valitun menetelmän tai rajoitteen käyttöä. Postmodernistisen romaanin tapaan postmodernistinen runous problematisoi kielen ja maailman välisen viittaussuhteen ja esittää sitä koskevia kielifllosofisia kysymyksiä. Yksittäiset runot tai teokset eivät kuitenkaan välttämättä hyödynnä kaikkia tässä mainittuja piirteitä.
Suomalaisessa runoudessa postmodernismia edustavat esimerkiksi Kari Aronpuro (s. 1940) ja Leevi Lehto (1951-2019), jotka tuntevat hyvin myös postmodernismin taustalla olevat teoriat. Esimerkiksi Lehdon Ampauksia ympäripyörivästä raketista -teoksessa on monenlaisia kokeellisia aineksia, kuten kollaasia, vanhoja runomittoja ja language-runoutta eli kie-leen keskittyvää ja kielen materiaalisuutta korostavaa runoutta. Ne kaikki lomittuvat teoksen postmodernismiin. Monet runoista on tehty käyttäen jotakin menetelmää, Jossa löydettyä materiaalia on leikattu, liimattu ja muokattu uusiksi kokonaisuuksiksi tavoiIIa, jotka muistuttavat yhdysvalta-laisen käsitteellisen runoilijan Kenneth Goldsmithin (201 I) lanseeraamaa epäluovaa kirjoittamista (uncreative writing).4 Siinä runoilija ottaa nun pal-jon materiaalia muualta, ettei välttämättä kirjoita itse yhtäkään oman runonsa sanoista.
Nykynäkökulmasta katsottuna ehkä tunnistettavin postmodernismin piirre runoudessa on nun sanottu kielitietoisuus, jota löytyy paljon myös Lehtoa ja Aronpuroa nuoremman polven runoudesta. Esimerkiksi Mikael Bryggerin nimetön, seitsemänsivuinen runo alkaa näin:
3 Tuohimaa (1990: 161) painottaa saman tyyppisiä piirteitä korostaessaan Aronpuron postmodernistisuuden kohdalla subjektin katoamistaja kollaasitekniikan käyttöä.
4 Lehto on suomentanut Goldsmithin "Luovuudettomuus luovuutena" -esseen, ja se on julkaistu Tuli & savu -lehdessä vuonna 2002.
53
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
FLWS FCTY FCCY SRCE FUBC TCHC TDSC SSRX JOBS EGHT SI ILM ACMR ADAM APPA AONE AAON ASTM ABAXABBC ABMD AXAS ABI1 ACTG ACAD ACCL ANCX ARAY ACGY ACET ACHN ACLW APKT ACOR ACFN ACTL ACTS ACFWACTI ATV1 ACTU ACUR ACXM ADO ADGP A DPT ADCT ADUS A FY A DEP ADBE AD LR A DTK AATI AB AT APIS ATJVS AVCA AEHR AEP1 AVAV AEZS ATRM AECF. AFFM AfFY AFFX AG AM FEED AG YS A1RM AJRT ATSG AMCN A1XG AKAM AKNS AKRX ALAN A1SK AMRI ALXN ALXA ALCO ALGN ALIM ALKS AI.GT ALLB ABVA ATOP ALNC AT]CP ARLP AHC1 AHPI AMOT ALTH ALU AI OY MDRX AFAM ALNY AOSL ATEC ALTIALTR ALTE ASPS APSA Al.MC ALVR AMAG AMRN AMZN EPAXAMIF, AMF.D UHAL ASBl ATAX AMOV ASGR AGNC ACAS ANC7 ACLI ADPI AfcTI AMIC AMIN ALPC ALRN AMAC AMMD AMN B ANAT APFC ACAP AMPH APF.I ARU AMRB ASE1 AMSWA AMSC AM WD CRMT ARGN ABCB AMSF ASRV ASRVP ASCA AMTC AMTCP ATLO AiMGN FOLD AMKR AMPL AMSC ASYS APS1 AMLN AN AD ANDS ALOG ANLY ANEN ACOM ABCW AMCF ANGN ANCO ANPI AN IK Al III ANNB ANSW ANSS AN 'I'll AGEN APAC APAGF APOC APOL AINV AI'WR AAPI ARCI AERG AMA'I AMCC APSG AREX ARSD ARBX ARST ARCW ABIO ACCL ARCL ACAT RDEA AIÍDNA ARNA ARCC AGU STST ARIA ARBA ARKK ABFS ARMH ARTX ARQL AfLRY ARRS AROW ARWR A RTG ARTNA AKTC AKTW ARUN ARYX ASCMA ASTÍ ASTIZ ASIA ASMI ASMI.AZPN APPYAACCASBC ASFI ATTA ASTE ALOT ATRO ASTC ASLJR ATA] ATAC ATHN AFCB ATFLR ATHX AAME ATBC ACFC ASPN ATN1 AAWW Al'LS Al MI. ATMI ATPG Al'RC AI'RN ATRI ATS7 AUBN AUDC VOXX AUTH ADA!' ABTL AtrTC ADSK ADP AUXI. AVGO AVNR AVTR AVTO AVII AVNW AVID AWRF, ACI.S AXTI BCOM BOSC BIDU BKRS BCFC BWINA BW1NB BLDP BANF BANFF BARI BTFG BKMC BOCH BOFL GRAN BMRC BKSC BCAR OZRK BOVA BBXT BFIN BANK BBSI BS ET BAYN MSDXP BCBP BCSI! BRAV BPED BCON BECN
(Brygger 2010:72)
Teksti koostuu versaaleilla kirjoitetuista kirjainjonoista, jotka näyttävät lyhenteiltä ja täyttävät sivun proosatekstin tapaan. Runon kielenkäyttö poikkeaa merkittävästi konventionaalisemmasta runokielestä, jolle ovat tyypillisiä esimerkiksi jotain merkitsevät sanat ja usein myös säkeistä koostuvat säkeistöt. Runo on hyvä esimerkki nun sanotusta language-runoudesta, jolle on tyypillistä keskittyminen kielifllosofian ohella muun muassa kielen materiaalisuuteen, ja tältä osin sen vaikutus näkyy suoma-laisessa nykyrunoudessa language-runoutta laajemminkin.
Yhdysvaltalainen Charles Bernstein on kuitenkin myös korostanut language-runouden poliittisia ulottuvuuksia viitaten language-runouden al-kuvaiheisiin 1960-luvunYhdysvalloissa.Silloisessa poliittisessa kontekstissa tuntui hänen mukaansa siltä, että sanoilla ei tarkoitettu sitä mitä sanottiin. Syntyi käsitys, että kieli ei ole neutraalia vaan kantaa aina ideologisia pyrki-myksiä tai ääneen lausumattomia viestejä. Language-runoudessa haluttiin yhdistää kriittiset poliittiset ja kulttuuriset näkemykset kielellisesti kek-seliääseen kirjoitustapaan, joka poikkesi ajan vasemmistolle tyypillisestä populistisesta tyylistä. (Bernstein 2015: 286-287). Bryggerinkin runossa voi nähdä poliittisuutta, sillä runon merkkijonot eivät ole mitä tahansa kirjainryhmiä vaan pörssiyhtiöiden lyhenteitä.
Suomalaisessa runoudessa on kuitenkin tapahtumassa muutoksia, joiden takia postmodernismi ei enää riitä kuvaamaan sitä; suomalainen postmodernismilta näyttävä nykyrunous tarttuu yhä useammin ja yhä ilmeisemmin yhteiskunnallisiin tai eettisiin kysymyksiin. Esimerkiksi tässä artikkelissa käsittelemäni Santanen käyttää runoissaan postmodernistisia keinoja mutta ottaa myös suoraan kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Miten tämä muutos pitäisi ymmärtää?
54
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
Metamodernismi ja runous
Metamodernismi on postmodernismin tapaan termi, joka ei liity vain tai edes ensisijaisesti kirjallisiin tyyleihin vaan kattaa monia inhimillisen kulttuurin osa-alueita. Aivan kuten postmodernismi voi liittyä taiteeseen, kulttuuriin, yhteiskunnalliseen tilanteeseen tai historiakäsitykseen, meta-modernismikin on monelle alueelle ulottuva ilmiö. Sita on määritelty eri tavoin, ja sille on esitetty monia jossain määrin samaa merkitseviä syno-nyymejä, joista post-postmodernismi tulee lähimmäksi tämän artikkelin käsitystä metamodernismista (ks. McLaughlin 2012).5
Metamodernismin käsitettä ovat määritelleet tarkimmin termin lanseeranneet filosofi-tutkija Robin van den Akker ja media- ja kulttuurin-tutkijaTimotheus Vermeulen, ja nojaan tässä artikkelissa pääasiassa heidän käsityksiinsä. He perustelevat valitsemaansa termiä seuraavasti. Kreikan kielestä peräisin oleva meta-etuliite voidaan kääntää englanniksi sanoilla with, between ja beyond. Metamodernismi-termissä meto tarkoittaa heidän mukaansa siis sitä, että metamodernismi on sijoitettava epistemologises-ti yhteen (post)modernismin kanssa. Ontologisesti se pitää puolestaan sijoittaa modernismin ja postmodernismin väliin. Historiallisesti metamodernismi taas sijoittuu (post)modernismin jälkeen tai tuolle puolen. (Vermeulen & van den Akker 2010:2.)
Van den Akkerin ja Vermeulenin (2017: 4) mukaan metamodernismi on 2000-luvulla esiin noussut tuntemusrakenne (structure of feeling), josta on tullut kulttuurinen dominantti läntisissä kapitalistisissa nyky-yhteiskunnissa.6 Tuntemusrakenteen käsite on peräisin marxilaisel-ta kulttuurintutkijalta Raymond Williamsilta (1921-1988). Se tarkoittaa tietyn ihmisryhmän tiettynä ajankohtana jakamaa kulttuurisen kokemisen tapaa, joka on rakenteeltaan tietynlainen (Williams 1988: 146)7 Käsitettä on määritelty erilaisin tavoin, koska Williams itse määritteli sitä tuotan-nossaan hieman epäjohdonmukaisesti.Van den Akker & Vermeulen (2017: 4) katsovat sen tarkoittavan koko yhteiskunnan läpäisevää kulttuurisen kokemisen tapaa, mutta se voidaan ymmärtää myös pienempien ihmis-ryhmien jonakin aikakautena jakamaksi kokemukseksi maailmasta (esim. Saresma 2016). Katson metamodernismin kuvaavan esimerkiksi nykykapi-
5 Metamodernismille rinnakkaisia termejä ovat esimerkiksi globalisaatio, dialogismi, cosmodernismi, altermodernismi, remodernismi, digimodernismi, performatismi ja post-postmodernismi (Konstantinou 2017:89).
6 Dominantti-termin käyttö kytkee Van den Akkerin & Vermeulenin määritelmän Brian McHalen kuuluisaan postmodernismi-määritelmään, Jossa venäläisestä formalismis-ta juontuva dominantti-termi on nun ikään keskeisessä roolissa. Brian McHalen (1993: 9-10) mukaan modernismissa vallitsee epistemologinen dominantti, kun taas post-modernismia luonnehtii ontologinen dominantti.Tämä tarkoittaa sitä, että modernismi on kiinnostunut siitä, mitä voimme tietää ja miten. Postmodernismi taas tarkastelee sitä, millainen maailma on, millaisia todellisuuksia on olemassa ja miten mikäkin on olemassa. Van den Akker & Vermeulen eivät itse viittaa McHaleen eivätkä näin ollen myöskään esitä, mikä olisi metamodernismin dominantti mchalelaisessa jatkumossa. Toisessa yhteydessä on sen sijaan ehdotettu, että metamodernismille on leimallista eettinen dominantti, mitä pidän pohtimisen arvoisena ehdotuksena.
7Tosiasiassa rakenne ei ole staattinen rakenne vaan enemmänkin tutkimuksen tarpeisiin tehty pysäytyskuva liikkuvasta rakenteesta (Williams 1988: 146).
55
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
talismin ja sosiaalisen median logiikoiden osalta melko laajoja länsimaisia tu nte m u srake nte ita.
Van den Akkerin & Vermeulenin mukaan metamodernismi tuntemusrakenteena kumpuaa postmodernista kulttuurista ja yhteis-kunnasta ja reagoi niihin. Metamodernismi ei kuitenkaan tarkoita postmodernismin loppua, eikä se myöskään ratkaise postmodernismiin liittyviä ongelmia. Se pikemminkin limittyy postmodernismin kanssa hyö-dyntäen itsekin postmodernismin keinoja. Metamodernismin käsite liittyy läheisesti myös nykyiseen kapitalismin vaiheeseen läntisissä yhteiskun-nissa, koska se pyrkii käsittelemään taiteen keinoin nykykulttuuria ja sen estetiikkaa ja politiikkaa. (van den Akker & Vermeulen 2017: 4-5, 10.) Postmodernismiin verrattuna metamodernismi tarkoittaa myös toisen-laista suhtautumista historiaan. Siinä missä postmodernismin henkeen kuuluu toisinaan ajatus historian lopusta, metamodernismi katsoo ihmis-kunnan olevan yhä liikkeessä eteenpäin, kohti tuntematonta päämäärää. (Vermeulen & van den Akker 2010:5.)
Metamodernismia luonnehtii lisäksi oskillaatio, huojunta, jota ta-pahtuu esimerkiksi modernismin (tai sitä edeltävien tyylikausien) ja postmodernismin välillä. Huojuntaa voi olla myös innostuksen ja ironian, toivon ja melankolian tai sarkasmin ja vilpittömyyden välillä. (Vermeulen & van den Akker 2010: 5-6; van den Akker & Vermeulen 2017:6, 10-1 I.) Metamodernismiin liittyy myös käsitys, jonka mukaan aikamme yhteis-kunnallisten ja ekologisten haasteiden käsitteleminen tuo "maailman" takaisin kirjallisuuteen postmodernismille tyypillisempien kielellis-flloso-flsten kysymyksenasetteluiden jälkeen.
Suomessa esimerkiksi Mika Hallila (2019) on käsitellyt metamodernismia tutkiessaan Asko Sahibergin romaania Yö nielee päivät (2014). Myös hän nojaa metamodernismia määritellessään van den Akkeriin ja Vermeuleniin, mutta hän soveltaa heidän ajatteluaan hieman toisella ta-valla kuin tässä artikkelissa tehdään. Hallila ei kytke metamodernismia niinkään postmodernismiin ja sen kirjallisiin keinoihin, vaan hän katsoo siirtymän tapahtuvan Sahibergin kohdalla realismista metamodernismiin. Myös Hai lila korostaa kuitenkin eettisten kysymysten keskeistä roolia metamodernismissa.
Kristina Malmio (2019: 204) taas mainitsee metamodernismin nimenomaan postmodernistisen romaanin yhteydessä. Hän pohtii suomenruotsalaisessa postmodernismissa tapahtuneita muutoksia ja mah-dollisuuksia postmodernismin "yli" kirjoittamiseen. Kirjallisuudentutkija Irmtraub Huberin Literature after Postmodernism. Reconstructive Fantasies -teokseen (2014) viitaten Malmio nostaa esiin neljä postmodernistisessa romaanissa tapahtunutta muutosta.8 Ensinnäkin "todellisuus" (lainausmer-kit Malmion) on palannut romaaniin, mutta tämä ei tarkoita välttämättä realismin paluuta. Toiseksi postmodernististen kerrontakeinojen käyttö jatkuu, mutta niitä saatetaan käyttää alkuperäisestä käyttötarkoitukses-ta poikkeaviin päämääriin. Kolmas postmodernismin muutos liittyy siihen, että vaikka postmodernismi problematisoi kielen suhteen ympäröivään
8 Huber (2014: 32) ei mainitse metamodernismia vaan käyttää läheistä sukua olevaa post-postmodernismin käsitettä.
56
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
todellisuuteen, kommunikaation koetaan yhä olevan mahdollista. Tämä liittyy läheisesti eettisiin kysymyksiin, jotka ovat Malmion (ja Huberin) mukaan nousseet keskeisiksi postmodernismin jälkeisessä romaanissa. Neljäs huomio liittyy itsekriittiseen optimismiin eli siihen, että postmo-dernismissa tehdyistä perinpohjaisista kyseenalaistuksista huolimatta flktion mahdollisuuksiin yhä luotetaan. (Malmio 2019: 184; Huber 2014: 32-33.) Vaikka Malmio liittää postmodernistisessa romaanissa tapah-tuneet muutokset metamodernismiin vain ohimennen mainiten, ne ovat hyvin lähellä tämän artikkelin käsitystä siitä, miten siirtyminen postmodernismista metamodernismiin näkyy uudessa suomalaisessa runoudessa.
Kirjallisuudentutkimuksessa on käsitelty toistaiseksi melkeinpä yksinomaan proosan metamodernismia. Siksi käsitteen määritelmissä tuodaan esille lähinnä muutoksia suhteessa proosan postmodernismiin. Suomalaisen runouden tutkimuksen kannalta tämä asettaa kaksinkertai-sen haasteen, siIlä miltei olemattoman runouden ja metamodernismin tutkimuksen lisäksi myös runouden postmodernismia on tutkittu pal-jon vähemmän kuin proosan postmodernismia. Monia 2000-luvulla ilmestyneitä suomalaisia runokokoelmia voi kuitenkin tarkastella metamodernismin näkökulmasta.
Esimerkiksi Tytti Heikkisen Varjot astronauteista (2009) on haku-konerunoutta, joka hyödyntää monia postmodernismin keinoja: runot on tehty leikkaamalla ja liimaamalla internetistä löydettyä materiaalia, ja runojen minät on koostettu monista eri lähteistä. Kollaasimainen teko-tapa tuo teokseen paljon yllätyksellisiin katkoksiin perustuvaa huumoria, ja runojen kohosteisen keinotekoinen luonne on paikoin selvästi näkyvil-lä.Teos ei kuitenkaan ole vain kielellistä leikkiä, vaan se puhuu tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista, kuten syömishäiriöistä, päihdeongelmista ja seksuaalisesta väkivallasta.Vaikka runojen puhujat ovat usein itseironisia, kokonaisuuden voi tulkita myös epäironiseksi: huojunta ironian ja epä-ironisuuden välillä viittaa metamodernismiin, samoin eettinen sävy, joka syntyy mainittujen vaikeiden aiheiden käsittelemisestä.
Samaan tapaan metamodernistisena voi pitää myös Harry Salmenniemen Texas, saksia (2010), joka on tehty kollaasimaisella otteella löydetystä materiaalista. Teos on moniääninen ja muodoltaan rikkonai-nen, mikä viittaa yhtäältä postmodernismiin ja toisaalta kuvaa kokemusta oman aikamme pirstaleisuudesta. Texas, saksissa käsitellään erilaisia väkivallan muotoja perheväkivallasta joukkosurmiin ja sotiin. Toinen keskeinen aihepiiri on mielenterveyden ongelmat. Teoksessa on paljon mustaa huumoria, mutta se on paikoin myös ahdistava.Yhteiskunnallinen kantaaottavuus ja eettinen viritys tuovat teokseen metamodernistisia sävyjä, vaikka teos muuten onkin hyvin postmodernistinen.9
9 Heikkisen ja Salmenniemen teokset tulevat kollaasimaisen tekotapansa takia lähelle jo mainittua epäluovaa kirjoittamista. Ironian jälkeistä (postironic) kirjallisuutta tutkinut Lee Konstantinou (2017:91) on kritisoinut Goldsmithin epäluovaa kirjoittamista metamodernismin näkökulmasta liian pitkälle edenneelle postmodernismille tyypillisestä tyhjyydestä ja rutiininomaisuudesta. Tällainen kritiikki ei nähdäkseni kuitenkaan osu Heikkiseen ja Salmenniemeen, sillä epäluovan kirjoittamisen hyödyntämisestä huolimatta heidän teoksensa ovat uutta luovia ja niissä on yhteiskunnallista sanomaa.
57
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
Melko erilaisia teoksia voidaan siis pitaa metamodernistisina, mutta luonnehdinta ei kuitenkaan sovi mihin tahansa uuteen runouteen. Esimerkiksi Pauliina Haasjoen Planeettaa (2016) en pida metamodernis-tisena, vaikka siina on eettista, luonnonsuojelullista ja posthumanistista otetta, jotka sopivat metamodernismin henkeen.Teos kasittelee elamaa maapallolla ja maapalloa osana maailmankaikkeutta. Runojen taka-alalla pysytteleva puhuja on inhimillinen mutta sulautuu havaintojensa kautta kuvaamaansa luontoon.Teos on savyltaan elamanmyonteinen ja toiveikas. Kaikki tama voisi viitata metamodernismiin, mutta teoksessa ei ole meta-modernismille tyypillista huojuntaa esimerkiksi vilpittomyyden ja ironian tai autenttisuuden ja keinotekoisuuden paljastamisen valilla. Se ei myos-kaan hyodynna postmodernistisen runouden keinoja.
Keskityn seuraavaksi postmodernismin ja metamodernismin valiseen rajankayntiin Eino Santasen runojen luennassa. Eino Santasen tuo-reimmat runokokoelmat Tekniikan maailmat'\a Yleiso ovat otollisia kohteita metamodernismi-pohdinnoille, koska ne yhdistavat postmodernismille tyypillisia runokeinoja yhteiskunnalliseen kantaaottavuuteen ja meta-modernismille tyypillisiin aihepiireihin. Runojen aiheissa korostuvat erityisesti rahan ja talouden rooli lansimaisissa nyky-yhteiskunnissa, nykymuotoisen flnanssikapitalismin ongelmat seka se, miten sosiaalinen media ja alylaitteet muokkaavat ihmisten kasitysta itsestaan ja inhimilli-sesta kanssakaymisesta. Kiinnitan huomiota myos niihin kansainvalisessa keskustelussa esiin nostettuihin kirjallisen metamodernismin piirteisiin, joiden katson resonoivan Santasen runojen kanssaTallaisia ulottuvuuksia ovat eettisyys, uusvilpittdmyys ja epaironisuus seka viimeksi mainittuun liit-tyva huojunta ironisuuden ja epaironisuuden valilla (Konstantinou 2017: 88-89; McLaughlin 2012:213-214).
Nykykapitalismin kritiikki Santasen setelirunoissa
Tekniikan maailmat ja Yleiso tunnetaan erityisesti niin sanotuista se-telirunoista, jotka on kirjoitettu 20 euron seteleille kirjoituskoneella. Kummassakin kokoelmassa on yksi osasto, joka koostuu setelirunoista. Tekniikan maailmoiden setelirunot kasittelevat paaasiassa nykykapitalismin ongelmia, rahaa ja tunteellista suhtautumista rahaan. Yleison setelirunoissa aiheina ovat rahan ohella muun muassa kansalaisuus, uskonto, kieli ja muut kansallisvaltioiden peruspilarit. Tekniikan maailmoiden setelirunot on painettu teokseen mustavalkoisina kuvina, Yleison runot taas suurennet-tuina varikuvina.
Tekniikan maailmoissa ja Yleisossa on monia postmodernismiin liitettyja piirteita. Ensimmainen niista on kasitteellisyys, joka nakyy erityisesti setelirunoissa ja siina, etta ne on kirjoitettu 20 euron seteleille kirjoituskoneella. Runojen kirjoitus- ja jakelualustana kaytetaan loydetty-ja esineita (objet trouve), seteleita, mita voidaan pitaa postmodernistisena piirteena, vaikka se ei olekaan postmodernismin keksinto.Tarkkaan ottaen kyse on kuitenkin hyvin tarkkaan valituista esineista, silla juuri setelirahal-le kirjoittaminen kytkee runot rahaan ja talouteen. Setelirunoihin liittyy
58
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
myös performanssin ulottuvuus, koska Santanen on maksanut ostoksiaan runoseteleillä. Käteisrahan käyttäjä voisi siis saada käteensä runosetelin esimerkiksi vaihtorahana. Tekijältä ostamalla setelirunoja ei kuitenkaan voi saada itselleen, koska ne eivät ole kaupan.
Myös runojen muodossa on postmodernismille tyypillisiä piirteitä. Setelirunojen puhetilanne on usein monihahmotteinen ja pu-hujat ovat ilmiselvästi keinotekoisia konstruktioita, kuten seuraavassa "L24680445062 TUNNISTAA" -runossa:
■> BCE ECÍI EZBÍKT EKP
Mina rakastan sinua. kuin sei tsemäätoista kir jřií mlnä rakiiBtan sinuai
kuin kolmea' sfinaai NuitleT^oirlelri pyörteeuä t-f minä' ■
sirwln niimerosi kohtaan; 1 -:' ! *   *   - ' /
Minä satiun  slnun nim«si Se on kolnte saji.ia
20 iyeo
(Tekniikan maailmat: 32;tästä eteenpäinTM.)
Tämän runon puhujan voi tulkita kahdella tavalla. Sen voi hahmottaa ihmi-seksi, joka puhuu rahalle tai seteliksi, joka puhuu ihmiselle. Ensimmäisen tulkinnan mukaan ihminen tunnustaa rakkautensa setelille, tai rakkau-tensa rahaan ylipäätään. Jos puhuja taas tulkitaan seteliksi, seteli suuntaa puheensa kantajalleen ja väittää rakastavansa tätä. Tätä tulkintaa tukee ensimmäinen otsikkomainen säe "L24680445062TUNNISTAA".
Runo jäljittelee rakkausrunoa olematta kuitenkaan perinteinen rakkausruno. Se viittaa heti alussa Pentti Saarikosken kuuluisan rakkaus-runon säkeisiin "Minä rakastan sinua / kuin vierasta maata" kokoelmasta Mitä tapahtuu todella? (1962). Santasen runo ei kuitenkaan puhu ihmis-ten välisestä rakkaudesta, kuten Saarikosken runo. Sen sijaan Santasen runon aiheena on rahaan liittyvä tunteellinen vetovoima kapitalistisessa kulttuurissa. Siinä missä rakkausrunouden konventioihin liittyy pyrkimys aidon tunteen ilmaisemiseen, Santasen runon rakkauspuhe on tyhjää. Runossa mainitut seitsemäntoista kirjainta viittaavat nimittäin sanoihin "minä rakastan sinua", ja myös runossa mainitut "kolme sanaa" viittaavat samaan ilmaukseen. Runon rakkaudentunnustus viittaa siis vain tunnus-tukseen itseensä, mikä on postmodernistinen, itseensä viittaava kuvio. Tämä tekee runosta myös ironisen. Ilmaus "numeroiden pyörteenä" voi kuitenkin viitata myös tuntemusrakenteeseen, siihen, että puhujan mi-nuus on taloudellisten arvojen määrittämäTämä tulkinta korostaa runon yhteiskunnallisuutta.
Mainitussa setelirunossa näkyvät selvästi myös 20 euron setelin kuva-aiheena olevat goottilaiset ikkunat, jotka ovat tavallisia kirkko-arkkitehtuurissa ja vievät ajatukset sen vuoksi uskontoon. Santanen on itse kommentoinut kuva-aihetta Tekniikan maailmoissa julkaistussa
59
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
esseessään "Tämä ei ole internet. Johdatus setelirunouteen". Hänen mukaansa kirkkoon viittaava kuva-aihe "asettelee rahaa pyhän paikalle" (TM: 95).Talous ja rahassa laskettava arvo näyttäytyvät pyhinä. Ehkä vielä suoremmin rahan ja uskonnon kytkee yhteen seuraava Yleisön seteliruno "SARJANUMEROKRISTUS" (osa 2/2):
1	
ICS ma	
■meí mutton	
	
	
	
	
	
	
	
.tu v: nií«i	
	
	co o
	
	00
	
MMt	
	f>J o
	rv
	
	
	
(Y/e/'sö: 35;tästä eteenpäinY.)
Tämä runo lähestyy kuvataidetta ja sitä voidaan luonnehtia visuaalisek-si runoudeksi. Se on tehty maalaamalla setelille korjauslakalla nun, että setelistä on jäänyt näkyviin sininen, ristinmuotoinen alue ja setelin sarja-numero. Sen jälkeen setelille on tehty kirjoituskoneen numeroilla ristillä riippuvan Jeesuksen muotoinen hahmo. Raha ja uskonto kietoutuvat yhteen hyvin konkreettisella tavalla. Runossa voi halutessaan nähdä myös Suomen lipun.ja tämän kaksiosaisen runon ensimmäinen osa onkin seteli, Jossa on pelkkä sininen risti valkoisella pohjalla (Y, 34).
Tässä esillä olevia runoja voi tulkita nun, että nykykapitalismissa rakastetaan tai jopa palvotaan rahaa. Raha on messias ja vapahtaja, ja se jolla on rahaa, pelastuu.Tätä tulkintaa vasten tapa, jolla Santanen käsitte-lee ja manipuloi setelirahaa, on selvä kannanotto. Setelirunot osoittavat, että raha ei ole pyhää: sitä ei tarvitse rakastaa ja kunnioittaa. Se, että setelirunot on kirjoitettu 20 euron seteleille, on uhmakas ele toisessa-kin mielessä. Vaikka seteleiden turmeleminen ei ole Suomessa laitonta, Suomen Pankki pitää sitä epäeettisenä toimintana.
Kiinnostavaa kyllä, runouden näkökulmasta setelirunoilu on sitä vastoin eettistä toimintaa. Santasen setelirunot kyseenalaistavat yhteiskun-nan perustana olevan talousjärjestelmän itsestäänselvyyden, toimivuuden ja oikeudenmukaisuuden. Ne havahduttavat lukijan miettimään perusta-via yhteiskunnallisia ja eettisiä kysymyksiä.Turmelemisen osalta Santanen menee lopulta paljon aikaisempaa pitemmälle Yleisön seteliruno -sarjan viimeisessä "POLTETTU LIPPU" -runossa, jonka tekniikkaa luonnehdi-taan humoristisesti sanoin "Palava tulitikku ja sytyttimen liekki 20 euron setelille":
60
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
(Y: 42.)
Tulkitsen Santasen setelirunojen yhteiskuntakritiikkiä nun, että nykyka-pitalismissa ihminen muuttuu osaksi taloutta ja tuotantoa. Inhimillisen subjektin elintila kapenee, kun raha itse alkaa puhua ja talous määritte-lee sitä, miten olemisesta puhutaan.10 Setelirunot ovat myös tekotapansa puolesta kantaaottavia. Yhteiskunnallisuus tulee kuitenkin kaikkein sel-vimmin ilmi jo edellä mainitussa "Tämä ei ole internet." -esseessä. Siinä Santanen kertoo seteliruno-idean taustoja ja selittää, miksi on halunnut kirjoittaa setelirunoja.Tällainen selittäminen ei ole aivan tavallista suoma-laisissa runoteoksissa, ja katson sen liittyvän teoksen käsitteellisyyteen; runojen taustalla oleva idea on nun tärkeä, että sitä on syytä selittää.
Esseessä Santanen (2014: 94) kertoo halunneensa osallistua ru-noillaan keskusteluun flnanssikapitalismin toistuvista kriiseistä ja niistä johtuvista inhimillisistä ongelmista tai katastrofeista. Esimerkiksi vuosien 2008-2009 globaali taloudellinen taantuma johtui paljolti flnanssikrii-sistä. Finanssikapitalismi on osa nykyaikaista kapitalismia, Jossa valtaosa rahavarallisuuden kasautumisesta tapahtuu flnanssimarkkinoilla. Siinä liiketoiminta perustuu pääasiassa flnanssituotteiden, kuten arvopape-rien, pörssiosakkeiden, futuurien ja muiden johdannaisten kauppaan sekä uusien rahoitusinstrumenttien luomiseen. Rahan arvo irtautuu siis konk-reettisesta, materiaalisesta perustasta eli nun sanotusta reaalitaloudesta. Finanssikapitalismi on ollut globaalia taloutta hallitseva voima 1900-luvun lopulta lähtien. (Kocka 2016: I 10-1 I I.)
Santanen kirjoittaa esseessään: "Ajattelin, että setelikirjoituksen ja rahaa käsittelevän runouden yhdistäminen saattaisi olla yksi mahdollinen avaus sellaiseen suuntaan, Jossa taiteeksi luokiteltavalla kirjoituksella voisi olla edes silmänräpäyksellinen suunvuoro rahan ja nykytalouden luonteesta käytävässä keskustelussa." (TM: 94.) Esseen suora ja epäironinen puhe flnanssikapitalismista ja sen aiheuttamista ongelmista kytkee Santasen teokset metamodernismiin.Van den Akkerin & Vermeulenin (2017: 14) mukaan flnanssikriisi ja sen globaalit seuraukset ovat olennainen osa metamodernismin maailmankuvaa ja aikalaiskoke-
10 Olen käsitellyt Santasen setelirunojen kapitalismikritiikkiä yksityiskohtaisemmin Kirjal-lisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen artikkelissa ja Todellisuus pahoinpiteli runon -kirjassani (Helle 2018 ja 2019).
61
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
musta, siis tuntemusrakennetta.Vaikka Santasen setelirunoissa on ironiaa, kuten esillá olleessa rakkausrunossa, teoksissa on myós vilpittómáltá vaikuttavaa puhetta yhteiskunnallisista ongelmista. Ironian ja vilpittómyy-den rinnakkaisuus tuo teoksen tulkintaan huojuntaa, oskillaatiota, josta metamodernismin yhteydessá on kirjoitettu (van den Akker &Vermeulen 2017: 10).
Teknisen kehityksen tuomat ongelmat
Yleisóssá kásitelláán paljon myós álylaitteiden ja sosiaalisen medián vaikutusta ihmisten káyttáytymiseen. Yleisón ensimmáinen runo johdattaa álylaitteiden aihepiiriin náin:
2 MIN SITTEN heti alkuun aurinko paistoi heti alkuun aurinko paistoi heti alkuun aurinko paistoi heti alkuun aurinko paistoi heti alkuun aurinko paistoi heti alkuun aurinko paistoi heti alkuun aurinko paistoi heti alkuun aurinko paistoi nousin ylós
oli kevát
tai puhelimen ruutu eláváná leválláán oli kevát
julkaisin sen vedin parempaa kuvaa huonomman páálle
(Y:9.)
Runo alkaa ajanmááreellá, joka viittaa tapaan, jolla sosiaalinen media ilmoittaa, milloin káyttájá on viimeksi julkaissut jotakin tai ollut paikalla. "Heti alkuun aurinko paistoi" kuvaa luonnonilmiótá, mutta sen toistuminen kahdeksan kertaa perákkáin luettelona synnyttáá pikem-minkin mekaanisen tai koneellisen vaikutelman. Se kuvaa myós ihmisten válineellistynyttá tapaa tehda havaintoja ja olla kytkettyná tietoverkkoon ja álylaitteisiin. Ilmaus "puhelimen ruutu eláváná leválláán" taas elollistaa álylaitteen. Sen voi ajatella kuvaavan sitá, miten náytóllá tapahtuu koko ajan jotakin tai sitá, ettá laitteen válittámá todellisuus leviáá ulos laitteesta ympáróiváán todellisuuteen. Hieman myóhemmin samassa runosarjassa puhuja jopa rinnastaa itsensá álylaitteeseen: "olin puun alla leválláán / kuin eláváinen ruutu / joka visertáá váhán ja váráhdellen nokkii" (Y: 10). Sákeet "[o]li kevát / julkaisin sen / vedin parempaa kuvaa huonomman páálle" taas kuvaavat nykykulttuuria, jossa on tárkeáá julkaista páivityksiá arkipái-váisimmistákin asioista ja páivittáá yhá uusia omakuvia muiden náhtáváksi.
Ihmisen ja uuden teknologian suhteen kásittelyssá mennáán vielá pidemmálle esimerkiksi seuraavassa runossa:
kysyin itseltáni
mitá ajattelet siis mitá ajattelen siis mitá tuijotan ja mitá tuijotat siis mitá esiinnyt ja mitá esiinnyn ja laitoin kameran
62
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
itseni Ja
itseni väliin CY: 19.)
Tämä runo kuvaa sitä, miten sosiaalisen median logiikat muuttavat ihmis-ten suhdetta itseensä ja vieraannuttavat ihmiset omasta itsestään. Runon puhuja tuijottaa omaa kuvaansa selflekamerassa ja asettaa itselleen kysymyksiä kahdessa eri persoonamuodossa ("mitä tuijotan ja mitä tui-jotat"), mikä kuvaa jakautunutta suhdetta itseen. Runon minä on itselleen sekä "minä" että ulkopuolisen katseen kohteena oleva "sinä", sillä hän on tottunut suhtautumaan itseensä sosiaalisessa mediassa ylläpitämänsä persoonan läpi. Runossa toistuva "esiintyminen" viittaa juuri sosiaalisen median julkisuuteen. Runon viimeiset viisi säettä korostavat tätä tulkintaa: runon minä kuvaa itseään kameralla, jonka hän asettaa kahden eri minuu-tensa väliin ja niiden välittäjäksi.
Koko osasto, josta yllä käsitellyt kaksi runoa ovat peräisin, käsittelee kriittiseen sävyyn sitä, miten ihmiset vieraannuttavat nykyään itsensä itsestään käyttäessään sosiaalista mediaa ja asettuessaan sen lakien alaisiksi. Kuvaukset älylaitteiden myötä minuuttaan esittämään päätyneistä, vieraantuneista ihmisistä kritisoivat kulttuuriamme inhi-millisen välittömyyden ja aitouden puutteesta. Tällainen eetos on vieras postmodernismille, jonka poetiikassa pinta, keinotekoisuus ja leikki ovat keskeisiä. Metamodernismiin pinnallisuuden kritiikki sopii sen sijaan pa-remmin kuin hyvin.
Yleisön neljännessä osastossa on lisäksi toisenlaisia moraalisia on-gelmia käsittelevien runojen sarja, jonka perusideana on pohtia tekoälyn arkipäiväistymiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Nämäkin runot liittyvät tekniikan kehittymisen mukanaan tuomiin ongelmiin. Seuraava runo on osaston toinen:
Pitäisikö yllättäen jarrunsa menettäneen itseohjautuvan auton jatkaa suoraan lakia noudattamattoman miehen päälle jatappaa hänet, vai vaihtaa kaistaa ja ajaa lakia noudattavan naisen päältä nun, että tämä kuolee.
Tulisiko yllättäen jarrunsa menettäneen itseohjautuvan auton jatkaa suoraan lakia noudattavien kolmen miehen, yhden naisen ja naisjohtajan päälle ja tappaa heidät, vai vaihtaa kaistaa ja ajaa lakia noudattamattomien kahden miesurheilijan, tytön, pojan ja miesjohtajan päälle nun, että nämä kuolevat.
(Y:84.)
Runo perustuu Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) Moral Machine -sivustoon, jolla käsitellään tekoälyyn liittyviä eettisiä ongel-mia." Tässä Yleisön runosarjassa esitetään vaihtoehtoisia tilanteita, joissa tekoälyn ohjaama auto menee rikki ja joutuu valitsemaan tulevan onnet-tomuuden uhrit erilaisin eettisin perustein. Auton alle jääviä arvioidaan heidän ikänsä, sukupuolensa, lain noudattamisen tai noudattamatta jättä-misen, yhteiskunnallisen aseman ja lukumäärän mukaan. Nämä runot on tulkittava yhteiskuntakriittisiksi, ja niiden tarkoituksena on käsitellä sitä, millaisin perustein "eettisiä" periaatteita koodataan itseohjautuviin lait-
" Tämä tieto mainitaan Yleisön lopussa olevissa kiitoksissa ja lähdetiedoissa.
63
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
teisiin. Itseohjautuvia autoja kehitetáán kovaa vauhtia, mutta niitá ei ole vielá otettu laajalti káyttóón. Tekoályyn ja etiikkaan liittyvát kysymykset eivát kuitenkaan koske vain autoja vaan monia muitakin kulkuneuvoja ja laitteita. Siksi tulkitsen runojen ottavan puheeksi ylipáánsá sen, millaisen vallan olemme antaneet ja olemme antamassa koneille.
Santasen kokoelmissa on selvásti metamodernismille tyypillistá eettistá otetta, pyrkimystá tehda nákyviksi itsestáán selviksi muuttunei-ta rakenteita ja toimintatapoja, jotka aiheuttavat ongelmia. Pohjimmiltaan kyse on siitá, johtaako nykymaailmanmeno hyváán elámáán. Setelirunoissa kásitellyt eettiset ongelmat liittyvát taloudellisen logiikan leviámiseen sellaisillekin elámánalueille, joille sen ei tarvitsisi kuulua. Niissá myós kyseenalaistetaan valtaa, jonka yhteiskuntamme on antanut rahalle. Toisaalta eettiset kysymykset liittyvát nopeaan tekniseen kehitykseen. Sen seurauksena ihmiset mukautuvat álylaitteiden rytmittámáán elámáán ja muokkaavat kásitystá itsestáán sosiaalisessa mediassa. Runojen mu-kaan támá vieraannuttaa ihmiset itsestáán, muista ihmisistá ja luonnosta. Runoissa kásiteltyyn tekoályynkin liittyy eettisiá ongelmia.
Myós kokoelmien suhde ironiaan tuntuu viittaavaan metamodernismiin. Yksittáiset runot saattavat olla hyvinkin ironisia, miká voi viedá tulkintaa postmodernismin suuntaan. Kuitenkin hallitsevammaksi nou-see huojunta ironian ja epáironisuuden válillá. Ensinnákin runojen selvá eettinen viritys solmiutuu yhteen ironian kanssa ja vaikuttaa sen sávyyn. Vielá enemmán huojuntaa aiheuttaa suhde runojen ja niitá selittávien proosamuotoisten esseiden válillá. Esseissá ei ole jálkeákáán ironiasta, páinvastoin. Ne selittávát vakavissaan ja vilpittómán oloisesti teosten taustalla olevia tavoitteita ja vaikuttimia, miká tuo mieleen metamoder-nismin yhteydessá paljon esillá olleen uusvilpittómyyden.
Metamodernismi puntarissa
Santasen runouden láhtókohtana on postmodernismista ponnistava poetiikka, joka nákyy erilaisina kokeellisina piirteiná lápi koko tuotannon. Runot ovat muodoltaan ja keinoiltaan usein postmodernismin kaltaisia, mutta niiden asenne ja ote todellisuudesta poikkeaa postmodernismin hengestá. Santasen teoksissa onkin monia ulottuvuuksia, joiden kuvaami-seen metamodernismin kásite sopii hyvin.
Oma kásitykseni onkin, ettá modernismi ja postmodernismi eivát enáá riitá kuvaamaan sitá, mitá uusimmassa runoudessa tapahtuu, vaikka molempien perintó eláákin edelleen vahvana. Modernismilla on runoudentutkimuksessa vankkumaton asema, ja on vaikea kuvitella, ettá kukaan voisi ehdottaa kásitteestá luopumista, eiká sille ole tarvetta-kaan. Postmodernismin tilanne on suomalaisen runouden tutkimuksessa sen sijaan toinen, koska termi ei ole juurtunut suomalaiseen runous-keskusteluun. Niitá runoja, joita voitaisiin nimittáá postmodernistisiksi, luonnehditaan yleensá mieluummin muilla termeillá, esimerkiksi kokeel-lisiksi. Tástá huolimatta olen halunnut kokeilla postmodernismin varaan rakentuvan metamodernismi-kásitteen selitysvoimaa ja káyttókelpoisuut-ta suomalaisen nykyrunouden tutkimuksessa.
64
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
Metamodernismin käsitteeseen liittyy kuitenkin joitain ongel-mia. Runouden näkökulmasta sen huonoja puolia ovat etenkin tietty epämääräisyys ja tulkinnanvaraisuus. Metamodernismi näyttäisi sopivan kuvaamaan keskenään hyvin erilaisia teoksia, eikä rajan vetäminen ole aina yksiselitteistä. On esimerkiksi ongelmallista, että metamodernistista runoutta ei voi tunnistaa pelkästään muodollisin perustein, kun taas mo-dernismin ja postmodernismin kohdalla se on useimmiten mahdollista. Metamodernismin piirteitä on sen sijaan kartoitettava kontekstualisoivan lukemisen avulla ja kiinnittämällä huomiota runojen aiheisiin, asenteisiin ja tavoitteisiin.Ajatus metamodernismista tuntemusrakenteena johdattaa oikeille jäljille.
Metamodernismin käsitteeseen liittyy myös se ongelma, että ter-mistä itsestään ei ole luettavissa sen vahva yhteys tuntemusrakenteisiin ja etiikkaan. Sanana metamodernismi tuntuisi viittaavan pikemmin esimerkiksi analyyttiseen filosofiaan nojaavaan teoretisointiin kuin marxilaisesta kulttuurintutkimuksesta ponnistavaan analyysiin. Vaihtoehtoiset termit eivät kuitenkaan ole osuvampia tai ongelmattomampia. Esimerkiksi omaa metamodernismi-käsitystäni lähimmäksi tuleva termi post-post-modernismi kytkee postmodernismin jälkeisen kirjallisuuden liiankin tiiviisti yksinomaan postmodernismiin ja tuntuu lisäksi sisältävän aja-tuksen postmodernismin loppumisesta. Kuten olen tässä artikkelissa esittänyt, postmodernismi ei ole kuitenkaan kokonaan ohi vaan jatkuu metamodernismissa.
Ongelmista huolimatta näen, että metamodernismin näkökulma auttaa havaitsemaan 2000-luvun runouden asenteissa ja eettisissä pää-määrissä tapahtuvia muutoksia. Olisi toki liian mustavalkoista väittää, että runous on siirtymässä täysin epäpoliittisesta postmodernismista yhteis-kunnalliseen metamodernismiin. Kuten Mikael Bryggerin runon kohdalla esitin, jopa äärimmäisen postmodernistiseen kielirunouteen liittyy usein poliittisuutta (ks. myös Bernstein 2015: 286-287). Voi kuitenkin sanoa, että nykyaikaa lähestyttäessä kokeellinen runous muuttuu ilmeisemmin ja moniulotteisemmin yhteiskunnalliseksi. Se tarttuu aikamme olennaisiin aiheisiin eikä arkaile ottaa kantaa.
KAUNOKIRJALLISUUS
Brygger, Mikael 2010: Valikoima asteroideja. Helsinki: Poesia. Santanen, Eino 2014: Tekniikan maailmat (=TM). Helsinki:Teos. Santanen, Eino 2017: Yleisö (=Y). Helsinki:Teos.
MUUT LÄHTEET
Bernstein, Charles 2015: "The Expanded Field of L=A=N=G=U=A=G=E". Teoksessa Joe Bray, Alison Gibbons ja Brian McHale (toim.), The Routledge Companion to Experimental Literature. London & New York:Routledge,28l-297.
65
Joutsen I Svanen 2019
Postmodernismista metamodernismiin?
Conte, Joseph M. 1991: Unending Design. The Forms of Postmodern Poetry.
Ithaca & London: Cornelle University Press. Gibbons, Alison 2017: "Contemporary Autofiction and Metamodern
Affect". Teoksessa Robin van den Akker, Alison Gibbons ja
Timotheus Vermeulen (toim.), Metamodernism. Historicity, Affect
and Depth. London & New York: Rowman & Littlefield, 117-131. Goldsmith, Kenneth 201 I: Uncreative Writing. Managing Language in the
Digital Age. New York: Columbia University Press. Haapala.Vesa 2013: "Lyriikka". Teoksessa Aino Mäkikalli ja Liisa Steinby
(toim.),  Johdatus   kirjallisuusanalyysiin.   Helsinki: Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura, 157-251. Hallila, Mika 2019: "Lannistumattoman ihmisyyden aika. Asko Sahlbergin
Yö nielee päivät ja metamodernismin etiikka". Teoksessa Elina
Arminen ja Markku Lehtimäki (toim.), Muistikirja ja matkalauk-
ku. Muotoja ja merkityksiä 2000-luvun suomalaisessa romaanissa.
Helsinki: SKS, 153-173. Helle, Anna 2018: "The Value Was Here'. Runon ja rahan kytkös Eino
Santasen  setelirunoissa."  Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti
Avain 1/2018,48-65. Helle,Anna 2019: Todellisuus pahoinpiteli runon.Yhteiskunnallisuus ja tunteet
suomenkielisessä kokeellisessa nykyrunoudessa. Turku: Eetos. Hoover, Paul 2013: "Introduction. What Is  Postmodern Poetry?"
Teoksessa Paul  Hoover (toim.), Postmodern American Poetry.
A Norton Anthology. New York & London:W.W. Norton & Company,
xxix-lvii.
Huber, Irmtraub 2014: Literature after Postmodernism. Reconstructive
Fantasies. London: Palgrave Macmillan Limited. Joensuu, Juri 2012: Menetelmät, kokeet, koneet Proseduraalisuus poetiikas-
sa, kirjallisuushistoriassa ja suomalaisessa kokeellisessa kirjallisuudessa.
Helsinki: Poesia.
Kantola, Janna 2001: Runous plus. Tutkielmia modernismin jälkeisestä runou-
desta. Helsinki: Palmenia-kustannus. Kocka, Jürgen 2016: Kapitalismin lyhyt historia. Suom. Timo Soukola.
(Geschichte des Kapitalismus, 2014). Helsinki: Gaudeamus. Konstantinou, Lee 2017: "Four faces of Postirony". Teoksessa Robin
van den Akker, Alison Gibbons ja Timotheus Vermeulen (toim.),
Metamodernism. Historicity, Affect and Depth. London & New York:
Rowman & Littlefield, 87-102. Malmio, Kristina 2019: "Vanhat ja uudet leikit. Postmodernismi ja sen 'yli'
kirjoittaminen 2000-luvun  suomenruotsalaisissa romaaneissa".
Elina Arminen ja Markku Lehtimäki (toim.), Muistikirja ja matka-
laukku. Muotoja ja merkityksiä 2000-luvun suomalaisessa romaanissa.
Helsinki: SKS, 177-210. McHale, Brian 1993: Postmodernist Fiction. London & New York: Routledge. McHale, Brian 2004: The Obligation Towards a DifficultWhole. Postmodernist
Long Poems. Tuscaloosa & London: The University of Alabama
Press.
66
Anna Helle
Joutsen I Svanen 2019
McLaughlin, Robert L. 2012: "Post-postmodernism". Teoksessa Joe Bray, Alison Gibbons ja Brian McHale (toim.) Routledge Companion to Experimental Literature. London & New York: Routledge, 212-223.
Sandbacka, Kasimir 2017: "Metamodernism in Liksom's Compartment No. 6". Comparative Literature and Culture. https://doi. org/10.7771/1481 -4374.2891
Saresma, Tuija 2016: "Vihan ja kaunan tunneyhteisöt. Timo Hännikäisen //mon-kokoelman affektiivinen esseistiikka". Teoksessa Anna Helle ja Anna Hollsten (toim.), Tunteita ja tuntemuksia suomalaisessa kir-jallisuudessa. Helsinki: SKS, 221 -246.
Taskinen, Tuomas 2018: '"Kantona kantotuoli kaskessa, on pelin ja vat-vomisen paikka.' Kari Aronpuron pelkkää barnumia myöhäiskon-septualistisena runokirjana". Kirjoittamisen maisterintutkielma, Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/handle/l23456789/59l79 [8.12.2019]
Timmer, Nicoline 2017: "Radical Defenselessness. A New Sense of Self in the World of David Foster Wallace". Teoksessa Robin van den Akker, Alison Gibbons ja Timotheus Vermeulen (toim.), Metamodernism. Historicity, Affect and Depth. London & New York: Rowman & Littlefield, 103-1 17.
Toth.Josh 2017: "Toni Morrison's Beloved and the Rise of Historioplastic Metafiction". Teoksessa Robin van den Akker, Alison Gibbons ja Timotheus Vermeulen (toim.), Metamodernism. Historicity, Affect and Depth. London & New York: Rowman & Littlefield, 41-53.
Tuohimaa, Sinikka 1990. Maailma tekstinä. Kari Aronpuron runous ja postmodernism!. Acta Universitatis Ouluensis, series B, Humaniora 15.
Van den Akker, Robin & Timotheus Vermeulen 2017: "Periodising the 2000s, or, the Emergence of Metamodernism". Teoksessa Robin van den Akker, Alison Gibbons ja Timotheus Vermeulen (toim.), Metamodernism. Historicity, Affect and Depth. London & New York: Rowman & Littlefield, 1-19.
Vermeulen, Timotheus ja Robin van den Akker 2010: "Notes on Metamodernism". Journal of Aesthetics & Cu/ture Vol. 2, 1-14. https:// doi.org/10.3402/jac.v2i0.5677
Williams, Raymond 1988: Marxism!, kulttuuri ja kirjallisuus. (Marxism and Literature, 1977.) Suom. Mikko Lehtonen.Tampere: Vastapaino.
Kirjoittaja
Anna Helle, dos., (ma.) yliopistonlehtori, kirjallisuustieteet ja kirjoittaminen, Turun yliopisto, anna.helle@utu.fi
67