Kirjallisuudentutkimus ja filológia1
Viola Parente-Čapková
42
KATSAUKSET
irjallisuudentutkimuksella, ja varsinkin kirjallisuushistorialla jr        on perinteisesti ollut iso rooli Suomessa ja kaikissa maissa,
joissa kirjallisuus on osallistunut kansallisen identiteetin - rakentamiseen. Onhan monesti osoitettu, miten moderní
käsitys kirjallisuudesta kehittyi kansallisuusaatteen yhtey-dessä, ja miten vahvasti sekä kirjallisuus että kirjallisuushistoria ovat olleet mukaná kansallisvaltioiden kulttuurien synnyssä. Kirjallisuuden ytimeksi on tuolloin nähty kieli.
Suomen kieltä on Suomessa pitkään opiskeltu kouluissa äidinkielenä ja Suomen kirjallisuutta yliopistoissa kotimaisena kirjallisuutena. Metaforisella tasolla kotimaisuus ja äidinkieli herättävät hyvin intiimejä mielikuvia. Muualta tuleva suomen kielen ja Suomen kirjallisuuden opiskelija tai tutkija voi kokea ne poissulkeviksi käsitteiksi - mitä jos ei púhu suomea äidinkielenään, mitä jos Suomi ei ole kotimaa? Voiko siitä huolimatta tuntea olonsa kotoisaksi suomen kielessä ja omistaa elämänsä Suomen kirjallisuuden lukemiselle, tulkitsemiselle ja tutkimi seile?
Oma vastaukseni tähän kysymykseen on tietenkin myönteinen. Kuten moni muu suomen kieltä ja Suomen kirjallisuutta ulkomailla opiskellut, opiskelin itsekin näitä aineita modernina filologiana, Jossa kielellä ja kielitieteellä sekä kirjallisuudella ja kirjallisuustieteellä oli tasavertainen rooli eikä toinen ollut alisteinen toiselle (ks. Parente-Čapková & Fárová 2022).2 Yleisesti "vieraita" kieliä opiskellaan filologisina oppiaineina (Suomessa esim. englantilainen filológia), jotka tarjoavat opiskelijalle kielitaitoa, kyseisellä kielellä kirjoitetun kirjallisuuden tuntemusta sekä tietoa maista tai alueista, joilla kieltä puhutaan. "Omalle" kielelle ja kirjallisuudelle taas on yleensä omat erilliset oppiaineensa, ja kyseiseen kieleen ja kirjallisuuteen liittyvän kulttuurin oletetaan olevan tuttua opiskelijoille (Sommer 2017, 284-285). Filologia-käsitteen käyttö riippuu kui-tenkin sen eri konteksteissa saamista määritelmistä. Joissakin maissa käsitettä käytetään myös "oman" kielen ja kirjallisuuden oppiaineen nimissä.3
Filologian määritelmistä, historiasta ja kritiikistä
Filologia-sanaan liittyy voimakas tai jopa intiimi suhtautuminen kieleen ja kirjallisuuteen. Esimerkiksi New English Dictionaryn mukaan filológia tarkoittaa "kirjallisuuden opiskelua laajassa merkityksessä, jolloin siihen kuuluvat nun kielioppi, kirjallisuudentutkimus ja tulkinta kuin kirjallisuuden ja kirjallisten arkistojen suhde historiaan" (Ziolkowski 1990, 5). Sanakirjoissa sekä filologiaa käsittelevissä esseissä viitataan usein myös sanan etymologiaan (ks. esim. Said 2004,58). Sana tulee kreikan kielestä: 'filo' viittaa rakkauteen ja rakastamiseen, logos' taas sanaan, puheeseen tai jopa yleisesti kieleen; koko sana tarkoittaa rakkautta oppimista tai sanoja kohtaan. Ja sanoista koostuvat - ainakin useim-
AVAIN VOL 19 NRO 4 (ZOZZ)
43
Johaiseen Mrjalliseen tekstiin liittyy aina kulttuuria, historiaa, estetiikkaa sekä politiikkaa näiden sanojen laajassa merkityksessä.
miten - sekä kieli että kirjallisuus, joka on enemmän kuin sanat, se on sanoista luotua taidetta, sanataidetta. Sen lisäksi kirjallisuus on paljon muutakin: sillä on kontekstinsa, joita on vaikea rajata. Jokaiseen kirjalliseen tekstiin liittyy aina kulttuuria, historiaa, estetiikkaa ja politiikkaa laajassa merkityksessä. Filolo-gista tutkimusta on esimerkiksi Kalevalan tutkimus, Jossa otetaan huomioon Lönnrotin eepokseen perustuva kansanrunouden maailma, Suomen ja Euroo-pan 1800-luvun poliittinen tilanne ja ideologinen tausta, mutta myös Kalevalan muoto, sen kielellinen asu, sanojen ja ilmaisujen tausta, prosodiset piirteet ja eepoksen kulttuurinen merkitys. Tällaisessa muun muassa kirjallisuudentutki-musta, kulttuurihistoriaa, kielitiedettä ja folkloristiikkaa hyödyntävässä tarkas-telussa analyysia ei voi erottaa tulkinnasta.
Yhdysvaltalainen tutkija James Turner näkee filologian nykyajan ihmistie-teiden unohdettuna alkuperänä. Turnerin (2014, ix) mukaan kaikki ihmistie-teiden jäljet johtavat yleensä filologiaan eli tekstien, kielten ja kielen ilmiöiden monitahoiseen tutkimiseen. Joidenkin tutkijoiden mielestä filológia on vanhin akateeminen ala (Wood & Clausing 1974, 24). Filologian história onkin pitkä, noin 2300 vuotta (ks. esim. Seppänen & Skaffari 2020). Sen määritelmät riip-puvat eri kielistä ja kulttuurisista konteksteista ja muuttuvat eri aikakausina, kuten monet muutkin kirjallisuustieteiden käsitteet (ks. esim. Wellek 1963). Määritelmien joukosta löytyy myös kapeita luonnehdintoja, joissa filológia ymmärretään synonyyminä historialliselle kieliopille (Lerer 2002, 16). Joskus filológia on toiminut jopa synonyyminä kielitieteelle tai kirjallisuudentutki-mukselle, joiden kanssa filologinen tutkimus on joka tapauksessa liikkunut samoilla alueilla. Kirjallisuudentutkijat ja kielentutkijat ovat kuitenkin yleensä määritelleet filologian eri tavoin: kielitieteilijät ovat ymmärtäneet filologisen
44
KATSAUKSET
tutkimuksen kohteen olevan "laveasti määritellen vanhat tekstit" (ks. Seppä-nen & Skaffari 2020, 777; 780-781). Eurooppalaisessa traditiossa puhutaan klassisesta tai klassillisesta filologiasta, jolla tarkoitetaan klassisten eli antiikin kielten ja niillä kirjoitettujen tekstien tutkimusta. Renessanssin ajasta lähtien kehittynyt uudempi filologinen tutkimus sai muotonsa varsinkin saksalaisessa romaanisten kielten ja kirjallisuuksien koulukunnassa ja huipentui 1900-luvun ensimmäisen puoliskon filologien, "komparatismin esikuvien" (Steinby 2014, 5), kuten Erich Auerbachin työhön. Heidän työnsäyhteydessä puhutaan modernista filologiasta, joka viittaa myös laajemmin elävää kieltä ja sillä kirjoitettuja tekstejä sekä niihin liittyviä kulttuureja tutkivaan humanististen tieteiden haaraan.4
Kirjallisuustiede ja kielitiede ovat viimeisen sadan vuoden aikana kehit-tyneet eri suuntiin. Kielitieteessä on vähitellen alettu keskittyä enemmän puhutun kuin kirjoitetun kielen tutkimiseen ja kirjallisuuden kieltä on tutkittu vain vähän 1900-luvun puolivälin jälkeen.5 Kirjallisuustieteessä taas moni koulukunta on painottanut puhtaammin kontekstualisoivaa lähestymistapaa tai kirjallisen teoksen muita kuin kielellisiä aspekteja. Kontekstualisoivissa suuntauksissa, kuten kulttuurintutkimuksessa, kirjallisuuden kieli ei yleensä ole ollut kiinnostuksen kohteena. Filologiaa on 1970-luvulta lähtien pidetty jopa vanhanaikaisena (ks. esim. Culler 2002; Said 2004, 57; Turner 2014, ix), varsinkin angloamerikkalaisessa kontekstissa, Jossa sen ymmärretään melko kapeassa merkityksessä viittaavan tekstikriittiseen tutkimukseen ja teosten eri editioiden vertaamiseen ja toimittamiseen.
Euroopassa ei koskaan täysin irtauduttu filologisesta perinteestä, joka toimi esimerkiksi Auerbachille "eräänlaisena yleisenä kulttuuritieteenä, joka oli vaihtoehto erikoistuneelle ja ammatillistuneelle, erikoistieteisiin jakautuneelle tutkimukselle" (Riikonen 2000,16). 1800-luvun lopun ja 1900-luvun filologit toi-mivat monilla tieteen ja yhteiskunnan aloilla. Esimerkiksi Friedrich Nietzsche piti itseään ennen kaikkea filologina, kuten Edward Said (2004, 57) muistuttaa (ks. myös esim. Jordheim 2017, 14-15). Hannu K. Riikonen (2022a) kirjoittaa kolumnissaan "Filologien kyvykkyydestä", miten filologit toimivat 1900-luvulla diplomatiassa, talouselämässä, filosofiassa ja politiikassa. Riikosen mukaan yksi syy filologien kyvykkyyteen on filologian luonteessa:
Oppiala on sikäli monipuolinen, että siinä sivutaan puhtaasti kielellisten ominaisuuksien ohella tyyliä, kirjallisia arvoja, kulttuuria ja historiaa. Mutta samalla filologi joutuu pohtimaan sanojen merkityksiä ja vivahteita sekä tekemään käsiteanalyysia. Sita kautta filologi kohtaa myös perustavanlaa-tuisia inhimilliseen kanssakäymiseen ja kommunikointiin sekä ymmärtä-miseen ja väärinymmärtämiseen liittyviä ongelmia, toisin sanoen asioita, jotka missä tahansa työssä ovat tärkeitä. Vieraiden kielien tutkiminen auttaa myös ymmärtämään erilaisuutta ja eri kansojen ja kulttuurien luon-
AVAIN VOL 19 NRO 4 (ZOZZ)
45
netta. Etevän filologin kykyihin kuuluvat akribia, tarkkuus ja täsmällisyys nun yksityiskohtien kuin laajempienkin kokonaisuuksien analyysissa, ja historiallisen perspektiivin hallinta.
Uusia filologioita
Modernin filologian edustajia on syytetty universalismista, Jossa länsimai-sen valkoisen miehen näkökulma edustaa koko ihmiskunnan näkökulmaa ja kokemusta. Sekä klassillista että modernia filologiaa onkin kriittisesti kut-suttu miesten hallitsemaksi alaksi (Ziolkowski 1990, 4). Kreikan klassisen sekä uuden kirjallisuuden filologi Margaret Alexiou on nostanut esiin seksismiin ja nationalismiin liittyvän hegemoniataistelun filologisen tutkimuksen histo-riassa (mt., 10). Kielen ja kirjallisuuden yhdistäminen on nähty esimerkkinä metodologisesta nationalismista tai jopa nationalismin palvelijana. Metodolo-ginen nationalismi tarkoittaa kansallisvaltion luonnollistamista poliittisena ja kulttuurisena yksikkönä: kansallisesta tulee tutkimusta hallitseva, yleensä tie-dostamaton perusta (esim. Amelina et al. 2012). Tästä lähtökohdasta kumpuaa ilmiöiden lokerointi "omiksi" ja'Vieraiksi", "kotimaisiksi" ja"ulkomaisiksi" (vrt. Löytty 2021).
Universalismia ovat perustavanlaatuisesti purkaneet jälkikoloniaalinen kirjallisuudentutkimus, feministinen kirjallisuudentutkimus ja siitä syntyneet suuntaukset, kuten queer-kirjallisuudentutkimus sekä ekokritiikki ja kirjalli-suudentutkimuksen posthumanistiset suuntaukset. Nämä tutkimussuunnat ovat osoittaneet valkoisen länsimaisen miehen paremmuuden vaateet absur-deiksi ja ihmisten itsereflektion välttämättömäksi ympäristökriisin edessä. Viime vuosikymmeninä tutkimuskentälle on ilmestynyt esimerkiksi feministinen filológia (Bal 1987; Alexiou 1990).
Itse koen kriittisen paluun filológia-ajatteluun varsin inspiroivaksi kaikille kieliä ja kirjallisuuksia tutkiville, ennen kaikkea kirjallisuushistoriallisessa tut-kimuksessa, mutta myös laajempana kirjallisuushistorian, kirjallisuudentutki-muksen sekäkaikkien ihmistieteiden itsereflektiona. Uudentyyppinen filológia liittyy nimenomaan ihmistieteiden reflektioon. Margaret Alexioun (1990, 60) mukaan filologian on palattava sen alkuperäiseen tehtävään ja merkitykseen, "argumenttiin ja pohdintaan" sekä "oppimisen ja kirjallisuuden rakastamiseen". Sen tulee sisältää sekä suullisia että kirjallisia tekstejä ja yhdistää uudella tavalla eri kulttuureista tulevia ihmisiä, jotka työskentelevät kirjallisuuden parissa sekä käytännössä että teorian tasolla. Alexioun luonnehdinta on sopusoinnussa jäl-kikoloniaalisen filologian määritelmien kanssa, joiden mukaan uudentyyppisen filologin tulee tarkastella tekstuaalisia ja diskursiivisia lähtökohtia pyrkimällä ymmärtämään eri kulttuurien kohtaamisten historiaa (Shankar 2017; ks. myös GoGwilt 2010,217-252). Myös yritykset kehittää posthumanistista filologiaa, jonka
46
KATSAUKSET
Kirjallisuustieteen ja hielitieteen lisäksi tärkeitä yhteistyotahoja ovat ainahin filosofia ja aate-ja hulttuurihistoria, ja niiden perspehtiivi laajenee länsimaisen universalismin kritiikin ansiosta.
keskióssä olisivat nykyaikaiset keskustelut ympäristóuhista, syväekologiasta ja antroposeenistä, keskittyvät valtadynamiikkaan (Herbrechter 2012,4).
Uudesta filologiasta tai filologian uudistamisesta on siis puhuttu monessa eri yhteydessä. Se ilmenee muun muassa uudentyyppisena tekstuaalitieteenä ja geneettisenä tutkimuksena (ks. Riikonen 2022b), mutta myós lukemisen tieteenä, laajasti ymmärrettynä lähilukemisena6 ja "hitaan lukemisen taitona" (Lónnroth 2017b, xiv). Uudessa filologiassa sopii palata ajatukseen holistisesta filologiasta, joka oli esillä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla (Čermák 2010, S)iaiokamerkitsisuullisteniakirjallisten sanataideteostenmitämonipuolisinta tarkastelua. Uusi filológia mahdollistaa eri kielistä kiinnostuneiden oppialojen yhteistyón. Kirjallisuustieteen ja kielitieteen lisäksi tärkeitä yhteistyotahoja ovat ainakin filosofia ja aate- ja kulttuurihistoria, ja niiden perspektiivi laajenee länsimaisen universalismin kritiikin ansiosta.
Nykytilanteesta nousevat kysymykset yhtyvät viime vuosisadan filologien esittämiin, edelleenkin inspiroiviin pyrkimyksiin ylittää filologisessa tutkimuk-sessa kansallisia sekä muita rajoja. Itselleni tärkeitä uudessa filologiassa ovat käännóstiede ja kääntämistä koskeva tutkimus, joka hyódyntää kielitieteel-listä ja kirjallisuudentutkimuksellista osaamista, mutta myós hermeneutiik-kaa (esim. Lónnroth & Siponkoski 2017). Tässä yhteydessä on syytä nostaa tšekkiläisen, ennen kaikkea käännóstieteilijänä tunnetun tutkijan Jiří Levýn (1926-1967) perintó. Levý ja hänen kollegansa olivat sotienvälisen prahalaisen strukturalismin kehittäjinä kirjallisuudentutkijoita tai kielitieteilijóitä, jotka siirtyivät pois vanhasta 'filologiasta'. He kehittivät uusia käsitteitä ja metodo-logiaa (Hausenblas 2011, x), jotka kuitenkin pohjautuivat monesti filologiseen lähestymistapaan. Kääntämisen yhteydessä nousee esiin myós "perinteisen filologisen tieteenharjoittamisen perusfunktio", joka on "tekstien kriittisen edition ja monipuolisen tulkinnan avulla luoda tekstille tieteellinen kommentaari eli selitys sekä mahdollisesti rinnakkaiskäännós" (Palola 2015, 225), mikä on
AVAIN VOL 19 NRO 4 (ZOZZ)
47
edelleenkin filologian tärkeä tehtävä. Levýn hengessä sekä filologi-kääntäjä että kääntäjä-filologi voivat jatkaa eri kulttuurien ja aikojen välittäjinä (Lónnroth & Siponkoski 2017). Myós kääntäjä-tutkija perustaa käännóksensä tarkkaan ja asi-antuntevaan tulkinnalliseen analyysiin, jolla on kulttuuripoliittinen ulottuvuus. Tämä korostuu varsinkin silloin, kun kyseessä on kulttuurisesti sensitiivinen tutkiva käännós, kuten vähemmistókirjailiian tutkimuksen tuloksena syntynyt käännós (Ahvenjärvi 2017, 24-26).
Kieli ja kirjallisuus -yhdistelmä uuden filologian lähtókohtana suoras-taan vaatii transnationaalista tai muilla tavoin ylirajaista tutkimusotetta ja mahdollistaa sen havaitsemisen, että yksittäisten maiden kirjallisuudet ovat aina olleet sekä monikielisiä että rajoja ylittäviä. Kuten Liisa Steinby (2014, 7) muistuttaa, "maailmankirjallisuuden tutkiminen syntyi itse asiassa samassa kohdin kuin moderní kansalliskirjallisuuksien tutkimus" ja "kumpikin [niistä] oli tutkimusotteeltaan filologista". Suurten modernien filologien (Auerbachin, Spitzerin ja Curtiuksen) toiminta ja "komparatismin nousu" liittyvät kuitenkin monella tapaa kansallisuusrajoja ylittävään kirjallisuudentutkimukseen (mt., S). Toisaalta erityyppisiä, moninaisia nationalismeja ja kansallisprojekteja pitää jatkuvasti tutkia paitsi suhteessa itse kieleen ja kirjallisuuteen myós suhteessa arvoihin ja ideoihin, joita kansallisajattelussa kieleen ja kirjallisuuteen on lii-tetty. Uusi filológia tarkastelee kieleen ja kirjallisuuteen sekä niitä koskevaan ajatteluun kytkeytyviä, valitettavan ajankohtaisia valtasuhteita. Kieli ja sillä kirjoitettu kirjallisuus ovat merkittävässä asemassa silloin, kun ne ovat tietyssä maassa - tai jopa kansainvälisesti - hegemonisessa asemassa sekä silloin, kun kyseistä kieltä puhuvaa ryhmää sorretaan. Janne Saarikiven (2001, 268) puheenvuoro fennougristiikan mahdollisesta määrittelystä filologiana tuntuu tuoreelta:
Venäjä on paljon enemmän kuin Dostojevskin, Tšehovin ja Tšaikovskin maa. Se on monikansallinen ja monikielinen yhteisó, josta voisi suotuisissa olosuhteissa kehittyä jotakin Euroopan yhteisóä muistuttavaa. Eräs fennougristiikan merkityksistä suomalaiselle yhteiskunnalle onkin mielestäni se, että fennougristeille tämä näkókulma Venäjään on luonnollinen ja he kykenevät luomaan suoria kontakte j a Venäjän eri alueille. Väitän, että tällai-sia näkókulmia tarvittaisiin monenlaisessa kulttuurisessa ja taloudellisessa yhteistyóssä ja myós päätóksenteossa.7
Perinteinen slaavilainen filológia ei ottanut tällaista moninaisuutta huomioon, mutta esimerkiksi Itä-Euroopan ja Keski-Aasian tutkimuksessa se on ollut läsnä. Fennougristiikan - tai nykyään voitaisiin sanoa uralistiikan - merkitys voisikin olla sen kyvyssä tutkia Venäjän monikulttuurisuutta suomalaisen yhteiskunnan viitekehystä laajemmin. Tämä sopii filologiseen lähestymista-
48
KATSAUKSET
paan, jonka mukaan kieltä ei voi erottaa ihmisten kulttuurista, historiasta ja elinoloista (Karlsson 1997,52; Palola 2015, 225).
Filologian tapa yhdistää ihmistieteille nun tärkeä historiallis-poliittinen tietoisuus kielten pienten yksikköjen, kuten sanojen tutkimiseen, sekä se, ettei tekstin mitään osaa lueta irrallisena (Seppänen & Skaffari 2020, 797) tuntuu tänä päivänä olennaiselta. Tutkija-filologi voi välttää tai ainakin pyrkiä välttä-mään kulttuurista imperialismia. Toisin kuin kirjallisuudentutkijat, jotka eivät osaa kohdeteoksen kieltä ja irrottavat tutkimansa tekstin sen syntykontekstista, filologit voivat onnistuneemmin pyrkiä kohtaamaan Toisen tämän omin ehdoin (ks. Steinby 2014, 15). Toisin sanoen, maailmankirjallisuutta (sanan mahdolli-simman laajassa mielessä) "tulisi tutkia samanlaisin valmiuksin kuin aiemmin filologian tutkimuskohdetta: kohteen kieli haltuun ottaen ja sen maailmaan paneutuen" (Steinby 2014,15; Spivak 2003,5).
Filológia pystyy yhdistämään rakkauden, tai jopa intohimon kirjallisuuteen, kieleen ja kulttuuriin, kirjallisuuteen kielenä ja kieleen kirjallisuutena. On sanottu, että äidinkielellä lausutut ja kirjoitetut sanat vaikuttavat mieleen ja tunteisiin erityisen voimakkaasti. Koska äidinkieli on hankala käsite, voidaan lisätä, että tämä pätee jokaiseen tärkeimmäksi tai läheiseksi koettuun kieleen eli kieleen, johon puhujalla on intiimi suhde, vaikka hän olisikin samaan aikaan kyseisen kielen ja kulttuurin "sisä-" sekä "ulkopuolella" (vrt. Said 2004, 76). Ja vaikka usein tuntuu, että elämme keskellä sanojen ja puheen inflaatiota, näemme jatkuvasti, että sanan voima on edelleenkin suuri: joitakin sanoja -kuten kuluneen vuoden aikana sanaa sota - pelätään nykymaailmassakin nun paljon, että ne kielletään ja niiden käyttäjiä sorretaan ja vainotaan.
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että sanataide, kirjallisuus, on menettänyt vaikutusvaltaansa, eikä se enää vetoa ihmisiin yhtä vahvasti kuin aiemmin. Sosiaalinen media vaikuttaa suoremmin kuin painettu kirja, mutta onko vastakkainasettelu niiden välillä mielekäs? Viimeaikaiset reaktiot maail-man tapahtumiin ovat osoittaneet, että runo, oli se sitten kanonisoidun tekijän tai nykyrunoilijan kirjoittama, leviää salamannopeasti sosiaalisessa mediassa, jos se tuntuu osuvalta ja ajankohtaiselta. Näin kävi keväällä 2022 Eino Leinon runolle "Terve Ukraina!" (1917) sekäuseille uusille Ukrainan tueksi kirjoitetuille runoille.8
Jos jokin ala, nun filológia uskoo sanan voimaan: Harry Lönnrothin (2017a) toimittaman kokoelman nimen mukaan philology matters monella eri tavalla. Filológia voidaan ymmärtää (elämän)asenteena (Wenzel 1990; Lönnroth 2017b; Lönnroth 2018) sekä metodologisena lähtökohtana. Uudessa filologiassa on pyrkimystä teorian ja empirian sovittamiseen, ja kirjallisuudentutkimuksessa olisi tärkeää pohtia tarkkaan myös filologian ja kertomuksentutkimuksen suh-detta tämän päivän näkökulmasta. Filologit ymmärtävät, että filológia ei ole aja-ton, muuttumaton entiteetti. Sen teoriaa ja käytäntöjä on jatkuvasti muotoiltu
AVAIN VOL 19 NRO 4 (ZOZZ)
49
uudelleen sen mukaan, miten menneisyyden sekä nykyisyyden ymmärtäminen on muuttunut. Kuten Margaret Alexiou (1990,53) kirjoitti jo yli 30 vuotta sitten, meillä on syytä olla optimistisia filologian tulevaisuuden suhteen, mikäli itse filologian historiaa on ensin käsitelty sen historiallisessa kontekstissa. Filolo-gisesta asenteesta voi kirjallisuudentutkimuksessa olla hyötyä sekä "vanhojen" että uusien tekstien tutkimuksessa ja opetuksessa.
Viitteet
1 Tämä kirjoitus pohjautuu'Tilologia kirjallisuudentutkimuksessa"-professorilu-entooni.jonka pidin pandemiantakia netin välityksellä. Luentojulkaistiin huhtikuussa 2022. https://www.utu.fi/fi/yliopisto/ akateemiset-juhlat/professoriluennot/ huhtikuu-2022/Viola_Capkova
2 Suomen ulkopuolellaopiskellaan suomeaeri nimikkeillä. Etenkin Suomessa fennistiikka-nimitys liittyi aiemmin usein lingvistiseen painotukseen (ks. esim. Järventausta 2016; ks. kuitenkin filologisesta otteesta suomalaisessa fennistiikassa Palola 2015). Suomen ulkopuolellafennistiikan merkitys saattoi ulottua laajemmalle,"kir-jallisuudentutkimukseen sekä kulttuuriin, maan tuntemukseen ja historiaan" (Sommer 2017; Pantermöller 2016). Janne Saarikivi (2001,267-268) on kyseenalaistanut fen-nougristiikan rajoittumisen kielitieteeseen (ks. myös Sommer 2017,284).
3 Esimerkiksi Krivyi Rihin ukrainalaisen filologian tiedekunta.
4 Modernia filologiaa on kutsuttu myös nimellä"uusfilologia". Heisingin Uusfilologinenyhdistys pyrkii"edistämään lähinnä saksaan, englantiin ja romaanisiin kieliin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta ja näiden aineiden korkeakouluopintoja" (ks. https://www.ufy.fi/fi). Kuten Elina Palola (2015,224-225) toteaa: "Uusfilologialla tar-koitetaan muiden kuin klassillisten kielten
tutkimusta, josta kiinnostuttiin yleisesti renessanssin ajan loppupuolella. Uusfilo-logian piiriin lasketaan tyypillisimmillään kuuluvaksi germaanisten, romaanisten ja slaavilaisten kielten tutkimus, mutta ei pohjoismaista filologiaa", vaikka tämä on ollut oppiaineena Helsinginyliopistossa joi8oo-luvulta lähtien. Koskaviime vuosikymmeninä on ilmestynyt erilaisia tapoja elvyttää filologiaa, minkäyhteydessä on puhuttu uudesta filologiasta, käytän "elävien kielten"filologianyhteydessä mieluummin nimitystä moderni filológia.
5 Kuten Jyrki Kalliokoski (2021) on osoitta-nut, esimerkiksi VWittäjässä on kirjallisuuden kieltä käsitelty vaini950-luvulle saakka. Sen sijaan 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla kaunokirjallisuuden kieltä tutkittiin paljon eri näkökulmista, mukaan luettunatyylin-tutkimus, psykologiaja kansantiede. Aineis-tona olivat alkuperäisten teosten ohella myös käännökset. Kalliokoski (esim. 1996) on tutkinut kirjallisuuden kieltä Volter Kilver! tuotantoa koskevissa tutkimuksissaan.
6 Filologisesta lähilukemisesta kielen ja kirjallisuuden opetuksessa ks. Parente-Čapkovájytilä & Kekki tulossa.
7 Saarikivi jatkaa:"Esimerkkinä mainitta-koon vaikkapa valtiollisia energiaratkaisuja koskevat kysymykset,joissaympäristönäkö-kohdin toistuvasti puolustetaan maakaasun käyttöä. Suomalais-ugrilaisten kielten ja
50
KATSAUKSET
kansojen tuntijasta tämä näkökulma tuntuu oudolta, sillä tiedämme maakaasun pora-uksen aiheuttamien ympäristöongelmien olevan merkittävin kielisukulaistemme nenetsien elämää kurjistava sosioekologi-nentekijä."
8    Ksjouni lnkala:"RunoUkrainan
tueksi" https://www.suomenpen.fi/jouni-inkala-runo-ukrainan-tueksi/. Ukraina-runojaon ilmestynyt keväällä2022 paljon, suomeksi ks. esim. Nihil Interitin sivusto: https://www.nihilinterit.fi/menivatko-ukrai-nan-runot-sinulta-ohi-kooste-teksteista-on-nyt-julkaistu-verkossa/.
Kirjallisuus
Ahvenjärvi, Kaisa 2017. Päivitettyä perinnetťá. Saamelaisen nykyrunouden saamelaiskuvastoja. jyväs-kylä: Jyväskylä Studies in Humanities. http://urn.fl/URN:ISBN:978-95i-39-7092-5
Alexiou, Margareti990. Creek Philology: Diversity and Difference. ComparativeUteratureStudiesuii), 53-61.
Amelina, Anna, Devrimsel D. Nergiz, Thomas Faist & Nina Click Schi Her (eds) 2012. Beyond Methodological Nationalism: Research Methodologies for Cross Border Studies. New York: Routledge. DOI: 10.4324/9780203121597.
Bal, Miekei987- Virginity: Towards a Feminist Philology. D/spos/t/oi2(3o/32), 65-82.
Čermák, ]an 2010. Pavel Trost a jeho celostní filologie. Časopis pro moderní filologii 92(1-2), 5-9 •
Culler, Jonathan 2002. The Return to Philology. The Journal of Aesthetic Education 36(3), 12-16. DOI: 10.2307/3333590.
CoCwilt, Christopher 2010. The Passage of Literature: Genealogies of Modernism in Conrad, Rhys, and Pramoedya. Oxford: Oxford University Press. DOI: 10.1093/acprofoso/978oi 99751624.003.0008.
Hausen bias, Karel 2011 (1983). Introduction to the Second Edition. Teoksessa Jiří Levý: The Art of Translation. Trans. Patrick Corness. Ed. with a critical foreword by Zuzana jettmarová. Amsterdam: John Benjamins, ix-xiii.
Herbrechter, Stefan 2012. The Rhetoric of the Posthuman. Keynote delivered at the'Ethos, Pathos, Logos' conference in Ploiesti. Critical Posthumanism. https://www.academia.edu/14188272/ Rhetoric_of_the_Posthuman
jordheim, Helge 2017. Philology and the Problem of Culture. Teoksessa Philology Matters! Essays on the Artof Reading Slowly. Ed. Harry Lönnroth. Leiden & Boston: Brill,1-20.
järventausta, Marja 2016. Finnish Literary Studies at German-speaking Universities. Joutsen/Svanen 3. Kotimaisen kirjallisuudentutkimuksen vuosikirja Arsbok fór forskning i fmländsk litteratur Yearbook of Finnish literary Research. Ed. Harri Veivo, 74-88. DOI: io.33346/joutsensvanen.ii427i-
Kalliokoski,]yrki 1996. Elämätön elämä?Volter Kilven Antinouksen kielen analyysia. Teoksessa Katsomuksen ihanuus. Kirjoituksia vuosisadanvaihteen taiteista. Toim. Pirjo Lyytikäinen, jyrki Kalliokoski &Mervi Kantokorpi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 65-90.
—2021. Havaintoja kaunokirjallisuuden kielentutkimuksen asemasta Virittäjän sivuilla viime vuosisadalla. Virittäjä 4/2021,572-584.
Karlsson, Fredi997- YleinenkielitiedeSuomessakauttaaikojen. Helsinginyliopistonyleisen kielitie-teen laitoksen julkaisuja28. Helsinki: Helsinginyliopistonyleisen kielitieteen laitos.
Lerer, Seth 2002. Philology and Criticism at Yale. Thejournal ofAesthetic Education 36(3), 16-25. DOI: 10.2307/3333591.
Lönnroth, Harry (ed.) 2017a. Philology Matters! Essays on the Artof Reading Slowly. Leiden & Boston: Brill.
AVAIN VOL 19 NRO 4 (ZOZZ)
51
—2017b. Introduction: Why Philology Matters. Teoksessa Philology Matters! Essays on the Art of Reading Slowly. Ed. Harry Lönnroth. Leiden & Boston: Brill,xiv-xxv.
—2018. Erich Auerbach-filologiaelämänasenteena. Teoksessa Erich Auerbach: Maailmankirjalli-suuden filológia. Suom. Harrry Lönnroth &Taina Van haranta. Tampere: Vastapaino, 6-16.
Lönnroth, Harry & Nestori Siponkoski 2017. The Philology of Translation. Teoksessa Philology Matters1. Essays on the Art of Reading Slowly. Ed. Harry Lönnroth. Leiden & Boston: Brill, 136-163.
Löytty, Olli 2021. Jäähyväisetkotimaisellekirjallisuudelle. Helsinki: Teos.
Naudé, jacobus A. & Cynthia L. Miller-Naudé 2017. The Disciplinarity of Linguistics and Philology. Paperat the conference Linguistics and Biblical Hebrew and Philology in Hebrew Studies at Society of Biblical literature, https://www.researchgate.net/ publication/3226442ii_The_Disciplinarity_of_Linguistics_and_Philology
Pantermöller, Marko 2016. Ulkomaisen fennistiikan tutkimusalan historiallisista kulmakivistä nykytilanteeseen.julkaisematon luento, Ulkomaisen fennistiikan syyskoulu. Varsovanyliopisto 5.10.2016.
Parente-Čapková, Viola, jan Dlask, Lenka Fárová & Michal Kovář 2016. Finnish Literary Studies in the Czech Republic-Charles University, Prague and Masaryk University. Joutsen/Svanen 3. Kotimaisen kirjallisuudentutkimuksen vuosikirja Arsbok fór forskning i fmländsk litteratur Yearbook of Finnish literary Research. Ed. Harri Veivo, 89-100. http://urn.f1/URN:NBN:fi-fe201703225378xc
Parente-Čapková, Viola & Lenka Fárová 2022. Teaching Language with Literature, Literature with Language: Analysing, Interpreting, Discussing, Translating. Teoksessa Verbinden-verknüpfen-vermitteln. Festschrift für Marjajärventausta. Hg. Dörthe Horstschäfer, Stephan Michael Schröder & Päivi Toivio-Kochs. Berliner Beiträge zur Skandinavistik, Band 33- Berlin: Nordeuropa-Institut der Humboldt-Universität zu Berlin, 105-116.
Parente-Čapková, Viola, Riittajytilä & Niina Kekki tulossa. Lähilukeminen aikuisten maahan muuttaneiden lukupiirissä. Teoksessa Lukemisenäärellä: tutkimusnäkökulmialukemisen merki-tyksiin, tapoihinjaopetukseen.Toim. Ilona Lindh, Pirjo Hiidenmaa &SaraSintonen. Helsinki: Gaudeamus.
Riikonen, Hannu K. 2000. Erich Auerbach-eurooppalainen humanisti. Teoksessa Erich Auerbach: Mimesis. Todellisuudenkuvauslänsimaisessakirjallisuudessa. Suom. Olli Suominen. 2. painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 11-17.
—2022a. Filologien kyvykkyydestä. Agricola-. Suomen humanistiverkko 30.3.2022. https://agricola-verkko.fi/tietosanomat/filologien-kyvykkyydesta/
—2022b. Filologista kirjallisuudentutkijaksi-filologiaja/tai kirjallisuudentutkimus. Esitelmä seminaarissa Kieli, kirjallisuus, filológia. Näkökulmia tutkimukseenja opetukseen. Turun yliopisto 4.11.2022.
Saarikivi,]anne 2001. Fennougristiikka-Iingvistiikkaa vai filologiaa? Kommentti edelliseen puheenvuoroon. Virittäjä 2/2001,267-270.
Said, Edward W. 2004. Humanismand Democratic Criticism. New York: Columbia University Press.
Shankar, S. 2017. What is postcolonial pb\\o\ogy? Mulosige. http://mulosige.soas.ac.uk/ what-is-postcolonial-philology/
Seppänen, Minna &]anneSkaffari 2020. Näkökulmiafilologiseen tutkimukseen.Teoksessa Kielen-tutkimuksen menetelmiä l-IV. Toim. Kaius Sinnemäki, Matti Miestamo, Urpo Nikanne, Markus Hamunen, Reetta Konstenius & Milla Luodonpää-Manni. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 776-799- DOI: 10.2307/J.ctviqp9hgb.26.
Sommer, tukasz 2017. Onkosuomalainen filológia mahdol linen? Teoksessa Suomalaisen kirjallisuuden ABC. Tutkimus, kääntäminenja opetus ulkomaisissayliopistoissa. Toim. Mika Hal I i la & tukasz Sommer. Varsova, 284-294. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/suomalaisen-kirjallisuuden-abc.pdf
Spivak, Cayatri Chakravorty 2003. Death of a Discipline. New York: Columbia University Press.
52
KATSAUKSET
Stein by, Liisa20i4. Kulttuuri-imperialismia vastaan: komparatismi maailmankiriallisuuden tutki-muksena. Avain-Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 11 (4), 7-20. DOI: 10.30665/av.74959-
Turner, James 2014. Philology: A Forgotten Origin of Modern Humanities. Princeton: Princeton University Press. DOI:io.2307/j.ctt5hhrxf.
Wellek, Renei963. Concepts of Criticism. Ed. Stephen C. Nicholsjr. New Haven: Yale UP Wenzel, Siegfriedi990. Reflections on (New) Philology. Speculum 65(12). DOI: 10.2307/2864469. Wood, Cecil & Gerhard Clausing 1974- Teaching Philology Today. Die Unterrichtspraxis/ Teaching German, 7(2), 24-28. DOI: 10.2307/3529071.
Ziolkowskijan 1990. "What Is Philology?" Introduction. Comparative Literature Studies, 27(1), 1-12. Penn State University Press, https://www.istor.org/stable/40246721
AVAIN VOL 19 NRO 4 (ZOZZ)