21 "Hyödyllisemmät kaikista tavaroista": Isa Asp, kirjat ja runoilijan lukuharrastus Sofia Kotilainen 24 ARTIKKELIT unoilija Isa Asp (1853-1872, alun peřin Lovisa Asp) piti tavat-■p toman paljon kirjoista ollakseen 1850-luvun maaseudun ^ lapsi. Tämä käy ilmi hänen ensimmäisen seminaarivuoden — syyslukukaudella kirjoittamastaan aineesta Jyväskylän kansa-koulunopettajaseminaarissa. Asp kertoo ainekirjoituksessa olleensa jo lapsesta saakka innostunut lukemisesta ja "kirjoittelemisesta" (Jyväskylän yliopiston kirjasto, Isa Aspin kokoelma, ainekirjoitus 12.11.1871). Isa Asp syntyi Pohjois-Pohjanmaalla Utajärvellä tehtaankirjurin perheen esikoistyttäreksi. Hän ryhtyi jo nuorena sepittämään omia runojaan (etenkin isä Jaakko Aspin esimerkin vaikutuksesta). Nuoruusvuosina Aspin runous oli usein tilapäisrunoutta eli ystäville tai perheenjäsenille riimiteltyjä onnitteluja ja tervehdyksiä merkkipäivinä tai osana kirjeenvaihtoa. Aspin katsotaan olleen ensimmäisiä suomen kielellä kirjoittaneita runoilijanaisia, ja hänen suomen-kielisistä runoistaan pari ennätettiin myös julkaista kirjailijan elinaikana (1871), minkä vuoksi ne tulivat myös laajemmin tunnetuiksi. Muutamia hänen kirjoittamiaan ruotsinkielisiä runoja oli lisäksi julkaistu Trollsländan-lastenleh-dessä vuosikymmenen vaihteessa. Asp omaksui suomen runoutensa kieleksi seminaarivuosinaan Jyväskylässä, jolloin hänen tuotantonsa sai myös aiempaa julkisemman luonteen tilaustöiden myötä. Aspin kuolema vain 19-vuotiaana katkaisi hänen runoilijanuransa ennen kuin se ehti puhjeta täyteen kukkaansa. Hänen hautajaisissaan julkaistiin viisi suomenkielistä runoa sisältänyt runo-vihko Muisteliaisia (1872) (Aspin elämänvaiheista ja kirjailijanurasta tarkemmin ks. esim. Huhtala 2002; Kotilainen 2019a; Kotilainen 2019b; Setälä 1912). Tutkin artikkelissani Aspin elämänvaiheita esimerkkinä käyttäen sitä, mil-laista kirjallisuutta 1850-luvulla syntyneillä runoilijanaisilla oli käytettävissään.1 Mika motivoi heitä lukemaan, mitkä olivat lukemisharrastuksen funktiot eli millaisia tavoitteita harrastus edisti, minkälaisesta lukemastaan kirjallisuu-desta he mahdollisesti ammensivat oman tuotantonsa ainekset ja millaisia kirjallisia esikuvia heillä oli? Tämä luonnollisesti vaihteli sen mukaan, millai-seen perheeseen nuori runoilijanalku sattui syntymään, millaisista oloista hän oli kotoisin ja missä päin Suomea hän ensimmäiset elinvuotensa vietti. Aspin elämäntarina kertoo eräänlaisena edelläkävijän polkuna 1800-luvun säätyläis-piirejä vaatimattomammista oloista lähtöisin olleen naisen mahdollisuuksista kehittää kirjallista ilmaisuaan lukuharrastuksen kautta. Lisäksi Asp on esimerkki runoilijanaisesta, joka luki ja kirjoitti monikieli-sesti ja vaihtoi kieltä kirjoittaessaan äidinkielestään suomesta ensin koulu-kieleen ruotsiin, ja seminaarivuosina jälleen ruotsista suomeen, kun samaan aikaan fennomania ja suomalaiskansalliset aatteet olivat merkittäviä siinä kansansivistystyössä, jota kansakoulunopettajiksi opiskelleet naiset ja miehet ryhtyivät elämänurallaan toteuttamaan opettajaksi valmistumisen jälkeen. Sen vuoksi pohdinkin, mikä innosti Aspia ja hänen kaltaisiaan kirjoittavia naisia etsimään lisää luettavaa ja kehittämään lukuharrastustaan edelleen myös suomen kielellä, vaikka moni ensimmäisten vuosikymmenten naisopiskelijoista AVAIN VOL 16 NRO 3 (2019) 25 tuli ruotsinkielisistá perheistá ja joutui seminaaria káydessáán opiskelemaan suomen kielioppia alkeista láhtien (Halila 1963, 88-89,131). Tutkin Aspia lukijana ja lukuharrastuksen merkitystá hánelle mikrohisto-rian seká erityisesti elámákerrallisen historiantutkimuksen nákókulmasta. Kirjailijalle lukeminen oli osa luomisprosessia, vuorovaikutusta olemassa ole-van kirjallisuuden kanssa ja vaikutteiden imemistá siitá osaksi omaa runoutta. Lukijana kirjailija on keskivertolukijaa kiinnostavampi kirjahistorian tai luku-ja kirjoitustaidon historian tutkimuskohde, koska hánen tuotannossaan voi havaita merkkejá tástá vuoropuhelusta aiemman kirjallisuuden kanssa. Vaikut-teet ovat jollakin tavalla dokumentoituneet osaksi hánen kirjallista ilmaisuaan, ja siksi niitá on mahdollista tulkita jálkikáteen, vaikkei kirjailija olisi niitá tietoisesti ja eksplisiittisesti kirjannutkaan nákyviin. Yhdistánkin historiantutkimuksen metodiikkaan kirjallisuudentutkimuksessa usein hyódynnettyá vastaanoton tutkimuksen eli reseption teoriaa, jota voidaan metodologisesti hyódyntáá kirjallisuuden vastaanoton historian tutkimisessa. Reseptiolla tarkoitetaan kirjallisuushistoriassa kaunokirjallisen teoksen vastaanottoa joko yksilóná tai kollektiivisesti. Teos voidaan lukea itse áánettó-másti tai esittáá laajemmalle joukolle esimerkiksi ááneen lukien tai draaman keinoin. Esimerkiksi kaunokirjallisen teoksen vastaanottoon vaikuttaa kunakin ajankohtana se sosiaalinen ympáristó, jossa vastaanottajat elávát ja toimivat, puhuttu tai kirjoitettu kieli, muotivirtaukset ja yhteisón kulttuuriset symbolit ja konventiot. Reseptiohistoriassa tavoitteena on tutkia, miten kaunokirjalliset teokset hahmottuvat lukijan mielessá, eli miten ne konkretisoituvat hánelle lukukokemuksina tai draamallisina esityksiná tiettyná historiallisena ajankohtana, minkálaisia merkityksiá ne muodostavat ja millá ehdoin. Keskeistá on se, ettá lukija náhdáán tássá merkitysten ja tulkintojen kontekstuaalisessa muodostumisessa aktiivisena toimijana. Reseptiohistorian tutkimus pohtii erityisesti menneessá ajassa tapahtunutta kaunokirjallisten teosten ja lukijoiden válistá vuorovaikutusta. (Eskola 1992, 163-169; Kovala 2007, 176-179; Tiirakari 1995,32; Tiirakari 1997,16,18.) Tarkasteltaessa kvalitatiivisesti Aspia lukijana ja erilaisten (kauno)kirjallis-ten teosten vastaanottajana on tarpeen tavoittaa hánen omat tulkintansa náistá teoksista. Vaikkei Asp sellaisia laajamittaisesti kirjannutkaan muistiin, niin hánen kásityksiáán on jossain máárin mahdollista tavoittaa pieniná murusina omaelámákerrallisten kásikirjoitusten kautta. Káytán tutkimukseni aineistona Jyváskylán yliopiston kirjastossa sáilytettáváá Isa Aspin kásikirjoituskokoelmaa, joka sisáltáá kaksi Aspin ainekirjoitusvihkoa hánen Jyváskylán seminaarissa viettámánsá ensimmáisen lukuvuoden 1871-1872 ajalta. Asp on kirjoittanut aineet vihkoihin kasin mustekynállá, kuten tuohon aikaan oli tapana. Káytán ensisijaisena láhteenáni náitá hánen ainekirjoituksiaan, jotka kertovat siitá, miten nuori seminaarin opiskelija suhtautui lukuharrastukseen ja millaista kir-jallisuutta hán luki. Lisáksi hyódynnán muita elámákerrallisia kásikirjoituksia, kuten páivákirjoja, kirjeitá ja runojen kásikirjoituksia. Aspia koskevaa aineistoa 26 ARTIKKELIT on káytetty jonkin verran aiemmassa kirjallisuustieteellisessá tutkimuksessa ja varhaisemmissaelámákerroissa (esim. Hyyryláinen 2003; Hyytinen 1983; Setálá 1912), mutta historiatieteen ja biografisen tutkimuksen nákókulmasta Aspia ei ole niissá tarkasteltu kokonaisvaltaisemmin lukijana suhteessa aiempaan kir-jallisuuteen eiká kirjastojen káyttájáná, kuten tássá artikkelissa teen. Aspin lukuharrastuksen motiivit Náhtávásti ensimmáisen seminaarivuotensa kevátlukukaudella Asp kirjoitti ainekirjoituksen nimeltá "Kirjastoni".2 Siiná han kuvaa omaa suhdettaan kirjoihin, kirjallisuuteen ja kirjastoihin, samoin kuin lukuharrastukseen. Asp aloittaa: "Kirjat ovat aina olleet minulle rakkaimmat kaikista maallisista tava-roista, joista paljo ei ole tullutkaan osalleni, vaan mielelláni tyydynkin osaani, kun ainoastaan saan muutaki, válttámáttómiksi tarpeikseni, ja kirjoja, niin paljo kun mieleni halaa" ("Kirjastoni"; alkuperáinen kieliasu). Kaikesta páátel-len Asp oli varsinainen lukutoukka, vaikka odotuksenmukaisesti hánen tuskin olisi pitányt lukea kirjoja lainkaan, mikáli han olisi káyttáytynyt kuten tuon ajan maalaistytóltá odotettiin ja mitá pidettiin sopivana. Helmi Setálá kuvaa var-haisessa Asp-elámákerrassaan (1912,12), kuinka pienellá Lovisalla ei ollut juuri taipumusta káytánnón talousaskareiden hoitamiseen mutta sitákin enemmán lukemiseen ja kirjoittamiseen. Hánen mainintansa siitá, ettei maallista omai-suutta ollut paljon, kuvastaa hyvin tyypillisesti niitá oloja, joista maaseudun seminaariopiskelijat usein olivat láhtóisin. Aspin isá tosin oli ammatiltaan tehtaankirjuri, mutta kymmenlapsisessa perheessá ei ollut ylen máárin varoja kirjallisuuden hankintaan. Kotona suhtauduttiin kuitenkin hyvin myónteisesti kirjallisuuteen, paljon innostuneemmin kuin maaseudun perheissá keskimáá-rin. Lapsuuskodissa isá Jaakko sepitti hánkin tyttárensá tavoin tilapáisrunoutta ja sittemmin myós veli Edvard Merikari tyóskenteli muun muassa toimittajana ja laati runsaasti tilapáisrunoutta ja kirjoitti kotiseutuaiheisia tekstejá. (Hyyryláinen 1994; Setálá 1912,10; ks. myós Kotilainen 2019a.) Isa Aspin kiinnostus kirjallisuutta ja lukemista kohtaan oli siten syttynyt jo lapsuudessa. Asp piti lukemisesta melkoisesti ajanvietteená, mutta ainakin kansakoulun-opettajaksi opiskellessaan hán korosti kouluaineessa nimenomaan lukemisen hyódyllistá puolta. Asp kirjoittaa: Kieltámáttá ovatki kirjat hyódyllisemmát kaikista tavaroista, sillá ne sisáltá-vát ravintoa ja virvotusta hengelle, joka on ruumista niin paljo ylevámpi, ja ulkonaisestiki hyódyttávát kirjat, sillá ne sivistyttávát ihmistá, ei ainoastaan sisállisesti, vaan ulkonaisestiki ja antavat hánelle tilaisuutta oppia kaikkea, joka on hánelle monessa suhteessa suureksi hyódyksi. ("Kirjastoni"; alkuperáinen kieliasu.) AVAIN VOL 16 NRO 3 (2019) 27 Kaíkesta päätellen Asp oli varsinainen luhutouhha, vaihha odotuksenmuhaisesti hänen tushin olisi pitänyt lukea hirjoja lainhaan, mihäli hän olisi häyttäytynyt kuten tuon ajan maalaistytöltä odotettiin ja mitä pidettiin sopivana. Asp pohti seminaariaikana lukemisen kasvattavaa merkitystä, kuten jokainen opettajaksi opiskeleva kehittää pedagogista ajatteluaan ammattiinsa valmis-tautuessaan. Hän näki ainekirjoituksessaan lukemisen ensisijaisesti mahdolli-suutena oppia jotakin uutta. Lukemisen tärkein tehtävä oli silti yhä kasvattaa ihmistä sisäisesti ja ravita hänen hengenelämäänsä perinteiseen tapaan. Arkielämässä lukeminen oli 1800-luvun puolivälissä vielä paljolti sidoksissa uskonnonharjoitukseen jalukutaidon alkeiden opetuksesta vastasi vuoden 1866 kansakouluasetuksen säätämisen jälkeenkin vanhempien ja kodin ohella kirkko seurakuntien pyhäkoulujen sekä kylä- ja kiertokoulujen muodossa (esim. Kotilainen 2013; Kotilainen 2016b, 26-27, 46; Laine & Laine 2010; Laine 2017). Lukemisella katsottiin olevan ensisijaisesti hyödyllistä merkitystä, koska luku-taidon oppiminen mahdollisti uskonnollisten tekstien itsenäisen tutkimisen. Romaani kirjallisuudenlajina oli vasta syntymässä, etenkin jos puhutaan suomenkielisistä romaaneista. Ensimmäinen suomalainen romaani oli Fred-rika Wilhelmina Carstensin kirjoittama Murgrönan (suom. Muratti, 2007) vuodelta 1840 (Mäkelä-Alitalo 2003). Myös muutamat muut naiskirjailijat, tun-netuimpina heistä Fredrika Runeberg, Charlotta Falkman, Maria Kraftman ja Wendla Randelin, kirjoittivat romaaneja tuolta vuosikymmeneltä lähtien (Fors-sell 1999, 286; Forssell 2001; Grönstrand 2001; Grönstrand 200s, 37). Zacharias Topelius aloitti historiallisten romaaniensa kirjoittamisen i8SO-luvulla. Ensim-mäisenä suomenkielisenä romaanina pidetään Aleksis Kiven Seitsemää veljestä, joka ilmestyi 1870, mutta sitä Asp tuskin ennätti eläessään lukea. Varmaa tietoa tästä ei ole kuitenkaan säilynyt lähteissä. Suomessa ruotsinkielinen runous eli kukoistuskauttaan 1830-luvulta lähtien. 1860-luvulle tultaessa, jolloin Aspkin eli ensimmäisiä lukijanvuosiaan, Johan Ludvig Runeberg oli suomalaiskansallisen runouden ehdoton auktori-teetti. Samalla hän oli eräs aikansa merkittävimpiä poliittis-yhteiskunnallisia vaikuttajia, joka osaltaan loi syntymässä olevaa kansallista identiteettiä (esim. Klinge 2004). Seminaariaineessaan Asp painottaakin Runebergin ja muiden kansalliskirjailijoiden merkitystä suomalaisen kirjallisen kulttuurin kehityk- 28 ARTIKKELIT sessá, mutta ennen kaikkea lukemisen ja aiemman kirjallisuuden merkitystá tállaisten merkkihenkilóiden kasvussa uuden kirjallisuuden tuottajiksi: Epáilemáttá ei Suomessa lóytyisikáán semmoisia suuria miehiá kuin Rune-berg, Lónnrot y.m. jos ei heillá olisi ollut kirjoja, joiden kautta olisivat kehit-táneet heidán luonnonlahjojansa ja suurta henkeánsá. Ja niinpá on yhtei-sessá kansassaki, kuta enemmán he oppivat arvoa antamaan hyódyllisille kirjoille, sitá váhemmáksi káypi raakuus, tietámáttómyys ja pimeys heidán seassansa. ("Kirjastoni"; alkuperáinen kieliasu.) Tássálainauksessa on varmasti mukaná seminaariopintojen mukanaan tuomaa kansallista paatosta ja kansansivistysaatetta, jota tuon ajan kansakoulunopetta-jakokelaan odotettiinkin viljeleván. Aspia motivoi halu oppia ja sivistyá, mutta sen lisáksi lainaus paljastaa kaksi tarkemmin rajattua lukemaan inspiroivaa tekijáá: ensinnákin mahdol-lisuuden kehittáá kirjallisuutta lukemalla kirjoitus- ja ajattelutaitoja sellai-siksi, ettá voi kehittyá hengeltáán suureksi mieheksi tai naiseksi, jollaisena Asp esimerkiksi Runebergia piti. Todennákóisesti Aspia kannusti lukemaan ajatus siitá, ettá hánen itsensákin olisi mahdollista kehittyá jonain páiváná merkittáváksi kirjailijaksi lukemalla kirjallisuutta mahdollisimman moni-puolisesti. Toisaalta Aspin lukemispohdintoihin liittyi myós yhteisóllinen ja kansakunnan laajuinen nákókulma. Lukeminen ei sivistányt ja kehittányt ainoastaan yksilóá vaan kollektiivisesti koko Suomen kansaa, miká oli jo yhteiskunnallinen ja kansansivistysaatteen mukainen seká laajemmin kan-sallisuusaatteisiin pohjautuva syy lukea ja kannustaa muitakin lukemaan. Mutta támán lisáksi Asp arvosti omakohtaisesti náitá aikansa muodikkaita kirjailijoita, koska olisi sijoittanut heidán teoksensa myós omaan haaveiden kirjastoonsa joskus tulevaisuudessa. Isan unelmien kirjasto Seminaariaineessaan Asp hahmottelee lopuksi, millaisen kirjaston hán itselleen kokoaisi, jos siihen olisi mahdollisuus. Hánelláoli selvátavoite valmistuakansa-koulunopettajaksi ja virkanaiseksi, jolloin hán myós saisi tyólláán hankittua palkkavaroja ja tehtyá sitten niillá muiden válttámáttómien hankintojen ohella myós muutamia kirjaostoksia: "Jos kerran tulen niin onnelliseksi, ettá saan itselleni oman pienen asunnon kansakoulu-opettajattarena, niin on ensimáisiá huoliani kotoani járestáessá, ettá laitan sinne pienen kirjaston - pienen, niin kauaksi kun saan varoja laittaa isomman" ("Kirjastoni"; alkuperáinen kieliasu). Asp siis haaveili tulevaisuudessa vielákin suuremmasta kirjastosta. Hán oli pááttányt járjestelmállisesti sijoittaa váháisiá varojaan kirjoihin, koska piti kir-jastoa tarpeellisena, suorastaan válttámáttómyytená. AVAIN VOL 16 NRO 3 (2019) 29 Mutta lukiko Asp sitten kirjoja pelkästään siksi, että hankkisi niistä uutta tietoa ja oppia ja sivistäisi itseään aina vain lisää? Aineessaan Asp antaa vastauk-sen myös tähän kysymykseen. Hän oli jopa mielessään sommitellut kirjastonsa kirjat neljään eri osastoon: Kirjastossani löytyisi neljä osastoa. Ensimäisessä osastossa seisoisi Raamattuni, jonka olen saanut isältäni eräällä ikimuistettavalla ajalla, jonka tähden, paitsi kirjan omaa arvoa, se onki minulle hyvin rakas. Sitte löytyisi siellä kaikki vanhat, kuluneet koulu kirjani lapsuuteni ajoilta, ynnä muita kuvakirjoja, jotka kaikki kätkevät kalliita muistoja viattomuuteni päivistä. Toinen osasto sisältäisi muutamia arvokkaita theologiallisia kirjoja - mutta niistä yksinkertaisempia ja vanhempia - sillä minä olen hyvin epäluulonen, mitä uusiin Jumaluusopillisiin kirjoihin kuuluu tulee; siksi löytyisiki siellä vaan Lutheťin, Arndťin ja vielä rohvessori Beck'in kirjoja. Muut, muotissa olevat Filosofit saavat jäädä minulta tutkimatta. ("Kirjastoni"; alkuperäinen kieliasu.) Uskonnollisen kirjallisuuden merkitys oli Aspin aikaisissa kirjastoissa huo-mattava. Lisäksi hänen vanhempansa olivat liittyneet herännäisyyteen, minkä vuoksi kodin ilmapiiri muuttui Isan lapsuusvuosien aikana aiempaa uskon-nollisemmaksi ja vakavamielisemmäksi. Tästä syystä myös Raamatun tekstit ja muu uskonnollinen kirjallisuus tulivat Aspille tutuiksi jo kotona. (Setälä 1912, 11.) Suomalaisten herätysliikkeiden parissa luettiin 1800-luvun loppupuolis-kolla vielä hyvinkin vanhaa kirjallisuutta, kuten luterilaisuuden peruskiviä, saksalaisten Martin Lutherin ja Johann Arndtin teoksia. Myös pietistit lukivat mielellään Arndtin teoksia. (Esim. Kotilainen 2016a, 213-216; Laasonen 2003, 109-110.) Saksalaisen professori Johann Tobias Beckin (1804-1878) Raamatun keskeistä merkitystä korostavaa ajattelua arvostettiin etenkin herännäisyyden piirissä. Asp kuvasi myös, kuinka hän haluaisi sisällyttää kirjastoonsa lapsuudenai-kaiset koulukirjansa siitä huolimatta, että ne olivat kuluneita eivätkä lastenkir-joina varmastikaan enää sisältönsä puolesta kovin käyttökelpoisia aikuiselle, ammattiin valmistumassa olevalle lukijalle. Opiskelijan näkökulmasta tieto-kirjallisuuden ja henkilökohtaisen tietopääoman rakentumisen perustan olivat muodostaneet lapsille tarkoitetut koulu- ja oppikirjat, joiden lukemisesta ei ollut kulunut vielä kovin kauaa. Asp arvosti kirjoihin liittyviä muistoja, mistä kertoo myös hänen kuvauksensa isältä saamastaan Raamatusta. Asp kuittaa muiden kuin teologisten tietokirjojen osuuden vain yhdellä virkkeellä koko ainekirjoituksessa, ja puolustaa sitten monisanaisesti kauno-kirjallisuuden paikkaakirjastossaan seuraavasti: Kolmannessa osastossa olisi vaan tieteellisiä kirjoja vähäisen, esimerkiksi joku "Flora", "Zoologia" y.m. - Mutta neljäs osasto! Älkäät vanhat ja vakaset 30 ARTIKKELIT kovin minua kevytmielisyydestäni tuomitko! Neljäs osasto sisältäisi kirjoja kaunokirjallisuudessa - uudemman ja vanhemman ajan, etupäässä oman maan, kirjallisuudesta Kauniissa nitccssä iffy seisoisi siellä Runeberg'in, Lönnrot'in, Topelius'en, Wallin'in ja Castren'in teokset, "Kalevala", muinais-satuimme ja runoimme lähde; ja kaikki Suomalaisen runollisuuden hedel-mät alusta alkain, nykyiseen aikaan. Sitte löytyisi siellä muutamia rakkaita kirjoja muistaki kielistä: Tegnér, Franzén, B E Malmström, Grafström Atter-bom, Thomas Moohre y.m. Sitte vasta kuin rikastuu, enemmän kirjastoani Göthellä, Schiller'illä, Homerus'ella, Wirgilius'ellä, ynnä muilla. - Lopuksi löytyisi kirjastossani muutamia arvokkaampia romaania, esimerkiksi Wiktor Hugoita, Grace Aguiliaťilta, Fredr. Bremer'iltä, ja A Blanchelta. Aj! Vielä unhotin almanakan, kokkikirjan ja'Neuvoja puutarhureille'! ("Kirjastoni"; alkuperäinen kieliasu.) Eittämättä kansakoulunopettajattaren kotitalouden näkökulmasta erittäin käytännöllisten ja naisellisten almanakan, keittokirjan ja puutarhaoppaan lisäksi Aspin kirjaluettelo sisältää varsin monipuolisen valikoiman ajan kauno-kirjallisuuden mestariteoksia. Esimerkiksi Victor Hugon romaanit olivat jo 1840-luvulla saavuttaneet bestsellerin aseman eurooppalaisten lukeman kirjal-lisuuden joukossa (Lyons 2010,141). Asp ei tyytynyt pelkästään perinteisen hen-gellisen kirjallisuuden lukemiseen, vaan hänen mieltään kiehtoi myös kevyempi kaunokirjallisuus, ja lisäksi hän halusi lukea kaunokirjallisuuden klassikoita. Varmasti hän myös imi vaikutteita kaikesta lukemastaan, sillä hänen tuotan-nossaan kulki hengellisyyden rinnalla myös kevyt ja leikkimielinen sävy. Aspia verrattiin jo nuorena koulutyttönä suomalaissyntyiseen Ruotsissa miltei koko ikänsä asuneeseen Fredrika Bremeriin (1801-186S), jonka romaanit herättivät vilkasta keskustelua naisten asemasta ja oikeuksista, ja Aspin odo-tettiin aikaa myöten kehittyvän kirjailijana tämän veroiseksi (Setälä 1912, 28). Bremeriä on pidetty merkittävänä vaikuttajana suomalaisen naisasialiikkeen syntyvaiheissa, koska hänen teoksiaan luettiin paljon Suomessa ja niistä kes-kusteltiin yhtä kiivaasti kuin Ruotsissakin. Muiden muassa Jyväskylän semi-naarissa jo sen ensimmäisenä toimintavuonna opiskellut Minna Canth piti Bremeriä esikuvanaan. (Lehto 2000.) Myös Aspille Bremer oli varmasti kiinnostava kirjallinen esikuva jo pelkästään häneen tehtyjen vertailujen vuoksi. Suomenruotsalaisen ja ruotsalaisen kirjallisuuden lisäksi Asp tunsi keski-eurooppalaista, erityisesti saksalaista, ranskalaistajairlantilaistakirjallisuutta. Hän luetteli myös antiikin ajan klassikoita. Paitsi tässä ainekirjoituksessaan, myös ajoittain kirjeenvaihdossaan ja päiväkirjoissaan Asp kertoi tuntemistaan kirjailijoista, joita olivat edellä mainittujen lisäksi myös esimerkiksi Henrik Ibsen, Charlotte Bronte ja lordi Byron (Jyväskylän yliopiston kirjasto, Isa Aspin kokoelma, kirjeet ja päiväkirjat). Voikin kysyä, miten Asp oli kyennyt perehty-mään näihin maailmankirjallisuuden merkkiteoksiin, kun otetaan huomioon, että hänen kotiolonsa olivat suhteellisen vaatimattomat eikä uusien kirjojen AVAIN VOL 16 NRO 3 (2019) 31 hankkiminen ollut itsestään selvää. Selitys löytyy tuon ajan kirjastoista ja muista niiden kaltaisista kirjakokoelmista. Isa Aspin lainakirjastot Seminaarin ainekirjoituksen perusteella voitaisiin helposti kuitata Aspin mai-nitsemat kirjat tyttömäisiksi haaveiksi siitä, mitä nuoren opettajattaren olisi syytä lukea ja millaiseen kirjallisuuteen tutustua sitten, kun hän olisi siirtynyt vastavalmistuneena työelämään, olisi ehkä saanut pienen asunnon koulunsa yhteydestä ja perustanut sinne kirjaston. Kansakoulunopettajana hän voisi hankkia näiden kirjailijoiden teoksia ja kenties lukea niitä, mikäli aikaa siihen koulunpidolta jäisi. Vaikka aineessa mainittu kirjasto jäi sellaisenaan vain haa-veeksi, Asp oli kuitenkin päiväkirjamerkintöjensä perusteella todellisuudessa tutustunut ainakin osaan mainitsemistaan kirjailijoista jo ennen seminaariin pyrkimistään ja opintojen aloittamista. Tämä olisi ollut muuten poikkeuksel-lista ja lähestulkoon mahdotontakin ilman setä ja täti Thauvönin laajaa koti-kirjastoa Puolangan pappilassa ja muita aiempia mahdollisuuksia tutustua kirjallisuuteen esimerkiksi Raahen kouluvuosina. 1800-luvun loppupuoli oli eurooppalaisittain kirjastojen perustamisen ja lukutaidon yleistymisen aikaa. Lukutaito levisi kansan keskuuteen enenevässä määrin (Lyons 2010,148-49). Aspin lapsuudessa, 18SO- ja 1860-luvuilla, suoma-laiset yleiset kirjastot olivat vasta muotoutumassa kaikkien käytössä oleviksi lainakirjastoiksi. Aspin syntymäpaikkakunnan Utajärven kappeliin perustet-tiin kansankirjasto vuonna 1859 hänen ollessaan kuusivuotias. Ei ole tiedossa, ennättikö hän missään vaiheessa lainata kirjaston teoksia, sillä syksyllä 1859 nuori Lovisa aloitti koulunkäynnin Raahessa ja hänen siellä ollessaan muu perhe muutti Suomussalmelle, missä isä toimi vastedes Amman rautatehtaan kirjanpitäjänä (Setälä 1912,13). Maisteri Johan Fredrik Thauvön oli perustanut Suomussalmelle kansankir-jaston jo vuonna 1850 lahjoittamalla kirjastolle 25 teosta. Sittemmin kokoelma karttui muiden lahjoitusten avulla, kuten vuonna 1856 oululaisen kirjakauppiaan Christian Evert Barckin lahjoittamalla 30 teoksella, joista suurin osa oli hengel-listä kirjallisuutta. Vuonna 1861 kirjaston kerrottiin kuitenkin olleen niteiden lukumäärässä mitattuna varsin vähäinen. (Werkko 1879, 217, 219.) Varhaisten kansankirjastojen kokoelmat olivatkin teosmääriltään hyvin vaatimattomia, ja usein ne painottuivat uskonnolliseen kirjallisuuteen. Alkuvuosina oli hyvin tyypillistä, että kansankirjastojen toiminta hiipui joko aktiivisen kirjastonhoi-tajan tai innokkaiden lukijoiden puutteen vuoksi, ja kirjastoja jouduttiin usein perustamaan myöhemmin uudelleen. Samassa yhteydessä voitiin huomata, että kirjakokoelmakin oli hajallaan ja kulunut käytössä. (Vrt. Kotilainen 2016a.) Esimerkiksi Aspin nuoruuden kotipaikkakunnalle Puolangan pitäjään ei ollut vielä perustettu yleistä lainakirjastoa ennen hänen kuolemaansa vuonna 32 ARTIKKELIT 1872. Vuonna 1876 sen perusti kirkkoherra Johan Fredrik Thauvön, joka oli perustanut myös Suomussalmen kirjaston. Kirjasto oli perustettu henkirahan maksun yhteydessä saatujen varojen turvin. Jokaisen henkirahaa maksaneen tuli vuosittain maksaa 10 penniä kirjastolle, ja aluksi näillä varoilla hankittiin 40 kirjaa. Kirjoja lainattiin kuitenkin vain niille, jotka olivat osallistuneet kirjaston ylläpitämiseen edellä mainittujen maksujen kautta. Kirjastolla oli omat sään-nöt, ja sen rahallinen arvo oli 135 markkaa. Kirjastonhoitajana toimi Isan veli, kunnankirjuri Fredrik Asp saamatta tästä tehtävästä palkkiota. (Werkko 1879, 213; Jokinen, 2018.) Asp ei olisi voinut tutustua tuntemaansa kirjallisuuteen pelkästään yleisten kansankirjastojen kautta, koska esimerkiksi Puolangalla tällaista ei siis hänen elinaikanaan toiminut. Seutukunnan lainakirjastojen perustamisessa aktiivi-nen kirkkoherra Thauvön oli kuitenkin kirjallisuudenystävänä Aspin näkökul-masta merkittävä henkilö siksi, että hän oli vuodesta 1870 Puolangan Kiiskilän pappilan isäntä, ja hänen tyttärensä Sally oli Isan paras ystävä. Puolangalla asuessaan Asp vieraili usein, miltei päivittäin, ystävänsä Sallyn perheen luona pappilassa ja perheen kirjasto oli hänen käytössään. Thauvönin perhe kannusti Aspia pyrkimään Jyväskylän seminaariin, ja tämä valmistautui pääsykokeisiin pappilassa, missä sai opiskella sekä kotiopettajattaren että kirkkoherran ja ruustinnan johdolla. (Setälä 1912, 62-65.) Thauvönin perheen lukuisia nimikkeitä sisältänyt kirjasto käsitti lähestulkoon kaiken tuon ajan kaunokirjallisuuden. Topeliuksen ja Runebergin tuotannon lisäksi sen hyllyillä lepäsi muiden muassa Bernhard Elis Malmströmin, Per Atterbomin, Esaias Tegnerin sekä irlantilaisen Thomas Mooren teoksia. (Hyyti-nen 1983,43.) Luettu kirjallisuus toimi myös mallina nuoren Isan ensimmäisille runoelmille. Esimerkiksi runo "Till en fjäril", ja vuodelta 1870 peräisin olevat runot "Tärarna", "Hvem är Amor?", "Eros" ja "Den obekanta känslan" ovat saaneet vai-kutteita Runeber gin runotuotannosta (Hyyryläinen 2003,119,121,123,131,141). Sittemmin esimerkiksi parhaalle ystävälle Sallylle sepitetyt useat Ljung-blommor-teemaiset runot, jotka julkaistiin Trollsländan-lehdessä (Trollsländan 52, 414-415; Trollsländan 11, 81-82) lienevät saaneet innoituksensa nuoren Topeliuksen samannimisistä runokokoelmista, jotka olivat ilmestyneet 1840- ja 1850-luvuilla (Topelius 2010 [1845,1850,1854]). Huomionarvoista on, ettäTope-lius oli merkittävin tämän vuosina 1868-1873 ilmestyneen lastenlehden avusta-jista, joiden tekstejä julkaisuun painettiin, ja mikäli Asp luki lehteä, hän tiesi Topeliuksenkin kuuluvan lehden kirjoittajakuntaan (ja lukijoihin). Mahdolli-sesti Ljungblommor-runot olivat eräänlainen kunnianosoitus tätä suurta esi-kuvaa kohtaan. Asp viittaa Sallyn kotiopettajattaren omistamaan Ljunghlommor -teokseen päiväkirjassaan (10.4.1871), eli nähtävästi Topeliuksen teosta lukivat myös hänen oppilaansa Sally ja Isa Puolangan pappilassa keväällä 1871. Lisäksi Isa kutsui ystäväänsä Sallya toistuvasti hellittelynimellä Kanervankukka ja omisti myös päiväkirjansa tällä nimellä Sallylle (Jyväskylän yliopiston kirjasto, Isa Aspin kokoelma, päiväkirjat). AVAIN VOL 16 NRO 3 (2019) 33 Myös koulupaikkakunnan kirjastot mahdollistivat kirjallisuuden lukemisen. Kaikesta päätellen Asp oli käyttänyt kotikirjastojen lisäksi yhteisessä käytössä olevia lainakirjastoja (ainakin koulukirjastoja) viimeistään seminaarin myötä, koska hän kirjoittamassaan aineessa osasi jaotella kirjat eri osastoihin, kuten ne oli tapana luokitella 1800-luvun loppupuolen lainakirjastoissa. Kirjasto oli siten hänelle tuttu käsite. Ennen seminaariin tuloaan Asp oli käynyt ensin Raahessa neiti Bergin ruotsinkielisen pientenlastenkoulun, jonkahän aloitti syksylläi8S9 ja kävi sitä yhden lukukauden. Asp osasi lukea ja kirjoittaa jo kouluun mennes-sään. Raahen kaupungin lainakirjasto oli perustettu jo 1830-luvun alussa, ja se sisälsi ainakin jonkin verran suomenkielistä kirjallisuutta (Lackman 1991, 243), mutta tiedossa ei ole, käyttikö Asp kouluvuosinaan tätä kirjastoa. Raahesta Asp palasi Suomussalmelle perheensä luo. Lapsena Asp vietti runsaasti aikaa Suomussalmen kappalaisen, Karl Adolf Liliuksen ja tämän puolison Margarethan luona pappilassa. Margarethan (o.s. Stenbäck, 1803-1892) isä, Laihian rovasti Johan Stenbäck, oli runoilijana ja herännäisyysmiehenä tunnetun Lars Stenbäckin serkku. Rouva Liliuksen vai-kutus Aspiin oli merkittävä myös kasvatuksellisesti, sillä hän keskusteli paljon pienen vieraansa kanssa ja antoi tälle luettavaksi kirjallisuutta, kuten perheen poikien vanhoja oppikirjoja. Vuonna 1864 Asp aloitti opinnot Raahessa neiti Eva Charlotta Heickellin ruotsinkielisessä yksityiskoulussa, missä hän muun muassa toimitti runomuotoista lehteä opiskelutoverinsa kanssa. Heickellin koulussa arvostettiin kirjallisia pyrintöjä ja myös lukuharrastusta. Koulun toiminnan päätyttyä neiti Heickell perusti Raahen seudun ensimmäisen kirja-kaupan, jonka liiketoiminta oli menestyksekästä. (Hyytinen 1983,15-16, 20-24; Setälä 1912,13-21, 25.) Jyväskylän seminaarin kirjasto kasvoi nopeasti heti seminaarin aloitettua toimintansa, ja sen kokoelma koostui pääasiassa lahjoituksina saaduista teok-sista. Ensimmäiset lahjoituksista saatiin Sveitsistä. Kokoelmaan kuului joitakin vanhimpaan suomalaiseen kirjallisuuteen kuuluneita teoksia, kuten Agricolan Uusi testamentti, Erik Sorolaisen Postilla ja vuoden 1734 lain suomennos. Kirjas-toon hankittiin pedagogisia perusteoksia erityisesti Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta. Kirjastoon pyrittiin lisäksi kokoamaan kaikki suomen kielellä tuohon mennessä julkaistut kirjat. Aspin opiskeluvuosina 1870-luvun alussa Jyväskylän seminaarissatoimi myös lukuseura. (Haiila 1963,142,165.) Jyväskylän seminaarin naisosastolla luettiin ruotsin kielen oppitunneilla innokkaasti Runeber gin teoksia niitä analysoiden (Haiila 1963, 91). Malmströ-min runoja Asp luki seminaarissa ollessaan nun kirjaan uppoutuneesti, että läksyt saivat jäädä syrjään (Setälä 1912, 85-86). Asp kirjoitti seminaarista Sally Thauvónille keväällä 1872 ja kertoi, että lainakirjastossa oli paljon kaikkein uusinta kirjallisuutta seminaarilaisten käytössä, mutta hän oli huomannut joutuneensa kolmen tai neljän viikon jälkeen palauttamaan lainaamansa kirjat takaisin nun, ettei ollut ennättänyt lukea sanaakaan. Sally lisäsi saamaansa kir-jeeseen marginaaliin reunahuomautuksena, että palattuaan kotiin kesälomalle 34 ARTIKKELIT Todennákdisesti Aspia hannusti lukemaan ajatus siitd, ettá hánen itsensdhin olisi mahdollista kehittyá jonain pdivdnd merkittavaksi Mrjailijaksi luhemalla kirjállisuutta mahdollisimman monipuolisesti. Asp oli kertonut hánelle, ettei ollut voinut lukea kuin Raamattua terveydentilansa takia (Jyváskylán yliopiston kirjasto, Isa Aspin kokoelma, Isa Aspin kirje Sally Thauvónille 25.2.1872). Keváán edettyá toukokuuhun han monien muiden opis-kelijoiden tavoin istui páivásaikaan seminaarin puistossa lukemassa esimer-kiksi Malmstrómin, Topeliuksen tai Mooren teoksia, valvoen terveydentilansa kustannuksella ajoittain myóháán yóhón saakka ulkoilmassa (Setálá 115-16). Puolangan pappilassa Asp saattoi keskustella kirjallisuudesta ruustinna Emilia Thauvónin kanssa ja lukea talie ááneen silloinkin, kun hánen ystávánsá Sally ei itse ollut kotona, kuten heinákuussa 1872 Aspin ollessa lomalla semi-naarista. Tuolloin he olivat juuri lukeneet Runebergin teosta Salaminin hunin-kaat. Asp kuvasi páivákirjassaan teosta ihanaksi ja suurenmoiseksi. Han kertoi olevansa ihastuksissaan siihen, vaikka olikin lukenut sen yhden ainoan kerran lápi. Han sanoi tietávánsá, ettá jos lukisi kirjan vielá toisen kerran, han tulisi jumaloimaan sitá. (Jyváskylán yliopiston kirjasto, Isa Aspin kokoelma, páivákir-jat, 7.7.1872.) Tuona aikana Asp ja ruustinna lukivat myós Victor Hugon Kurjia, josta Asp kertoi pitávánsá "karmaisevan paljon, sanoinkuvaamattomasti". Hánestá oli hauskaa lukea teosta yhdessá sellaisen henkilón kanssa, joka tunsi sen jo ennestáán. Sitá paitsi hán katsoi, ettá koska ruustinna niin hyvin ymmársi kirjan sanomaa ja oli pohtinut sitá, hán saattoi auttaa Aspia huomaamaan teok-sesta monia kauniita asioita, joita Asp ei olisi muuten siitá havainnut. (Jyváskylán yliopiston kirjasto, Isa Aspin kokoelma, páivákirjat, 9.7.1872.) Viimeisená kevááná Aspin terveys oli jo varsin heikko (Setálá 1912, 109-16). Traagista oli, ettá kun Asp oli viimein páássyt opiskelemaan seminaariin, jonka kirjaston laajuisesta kirjakokoelmasta hán olisi voinut aiemmin vain haaveilla, hánellá ei ollut enáá sairastumisen jálkeen voimia lukea kaikkea sitá kirjállisuutta, joka olisi ollut hánen ulottuvillaan. AVAIN VOL 16 NRO 3 (2019) 35 Lukuharrastus luovan pááoman kartuttajana Aspin kiinnostus kirjallisuutta kohtaan ei syntynyt vasta seminaarissa, vaan vahva pohja lukuharrastukselle oli muodostunut jo Raahen kouluvuosina, jol-loin han kávi koulua ruotsin kielellá, ja ystáváperheiden myótá han oli páássyt hyódyntámáán myós kotikirjastoja esimerkiksi Suomussalmen ja Puolangan pappiloissa. Námá eivát sanan varsinaisessa merkityksessá olleet lainakirjas-toja, mutta lainaamalla náiden yksityiskirjastojen teoksia Asp tuli kartutta-neeksi henkistá pááomaansa aivan samaan tapaan kuin lainakirjastossa asioi-malla. Lisáksi han saattoi keskustella kirjallisuutta tunteneiden aikuisten kuten papinrouvien kanssa lukemastaan ja analysoida sitá yhdessá, miká syvensi hánen kirjallisuudentuntemustaan. Ruotsin kieltá taitaneelle Aspille kaunokirjallisuus avautui paljon runsaam-pana kuin sille osalle váestóá, jonka lukuharrastus oli vain suomeksi káánnetyn tai suomen kielellá kirjoitetun kirjallisuuden varassa. Toisaalta tuon ajan kan-sankirjastoissa ja muissa yleisissá lainakirjastoissa olisi harvemmin ollut saata-villa yhtá monipuolista valikoimaa ja korkeatasoista tai vaativaa kirjallisuutta kuin Asp oli kaiken kaikkiaan saanut kásiinsá useiden eri ystávien kotikirjas-tojen kokoelmia lukemalla. Yhdessá ne muodostivat jo varsin monimuotoisen kokoelman, eiká yksityisten kirjastojen merkitystá siten voi váheksyá etenkáán naisten kouluttautumisen nákókulmasta aikana, jolloin heillá ei válttámáttá muuten ollut mahdollista opiskella samalla tavalla kuin sáátyláismiesten. Suomea áidinkielenáán puhunut Asp omaksui seminaarissa suomen kielen runoutensa kieleksi. Paitsi ettá Aspin "Kirjastoni"-aineesta saattaa havaita, ettá támá vielá tapaili muutamia oikeakielisempiá sanoja, kuten verbejá, kir-joittaessaan suomeksi (Asp oli káynyt Raahessa koulunsa ruotsiksi), han oli myós pohtinut jo ensimmáisená opiskeluvuonnaan varsin tarkkaan, millaisen kirjaston halusi. Asp ei kuitenkaan koskaan páássyt toteuttamaan haavettaan ikiomasta kirjastosta, sillá kohtalokkaaksi osoittautunut keuhkotauti vei hánet ennenaikaiseen hautaan ennen opintojen valmiiksi saattamista. Aspille lukeminen oli kuitenkin ensisijaisesti valmistautumista haaveiden ammattiin eli paitsi opettajaksi, ennen muuta runojaan julkaisevaksi kirjailijaksi, vaikka tátá kutsumusta Asp saattoikin toteuttaa láhinná opettajantehtáván ohessa. Lukemisen hyódyllisyys kytkeytyi lisáksi kansansivistyksellisiin aatteisiin, jotka opettajankutsumuksen myótá olivat voimistuneet hánen mielessáán. Asp ei ainekirjoituksessaan suoranaisesti paljasta, miksi hán oli alun peřin motivoitunut lukemaan aina vain lisáá. Hán tosin kertoo pitáneensá aina lukemisesta ja nostaa oppimisen keskeiseksi syyksi sille, miksi lukeminen on hyódyllistá. Innokas puolustuspuhe kaunokirjallisuuden, romaanien ja runou-den puolesta kertoo siitá, ettá námá kirjallisuudenlajit olivat Aspille jo varhain tárkeitá kodin perintóná saadun uskonnollisen elámánkatsomuksen lisáksi. Vaikkakaan hán ei itse tunnustaudu erityisesti uskonnolliseksi ihmiseksi, 36 ARTIKKELIT hánen teksteissáán ja tuotannossaan nákyy leikillisyyden ja elámánilon rinnalla vahva hengellisyys, miká oli muutenkin tyypillistá tuon ajan kirjallisuudelle. Aspin ainekirjoitus tuo selvásti ilmi sen, ettá 1850-luvun tytóillá ei válttá-máttá ollut varaa hankkia omaa tai uutta kirjallisuutta, ja tállóin merkittáváán asemaan nousivat ystávien ja tuttavien kirjavarannot, joita lainaamalla saattoi kartuttaa omaa henkistá pááomaansa. Asp oli kuitenkin siitá onnellisessa ase-massa, ettá vaikka hánen kotinsa oli váhávaraisempi, hán saattoi ystávyys- ja tuttavuussuhteiden myótá páástá vieraisille esimerkiksi sellaisiin pappilakotei-hin, joissa oli runsaasti kirjallisuutta ja joissa myós nuoria tyttójá kannustettiin lukemisharrastuksen piiriin. Lukemisen ja oppimisen ei katsottu olevan pelkás-táán poikia varten, vaan myós tytót saattoivat sivistáá itseáán vapaa-aikanaan. Kotikirjastojen ja ystáviltáán lainaamiensa teosten myótá Asp saattoi tutustua aikansa merkittávimpáán kirjallisuuteen ja maailmankirjallisuuden klassikoi-hin. Moniin ikáisiinsá maaseudun tyttóihin verrattuna hán tunsi kirjallisuutta hyvin laajalti ja kykeni hyódyntámáán sitá tiedonhaun válineená seká lisáksi vapaa-ajan huvituksena. Lukuhalui sella Isa Aspilla oli onnea siiná mielessá, ettá hánelle tar joutui mah-dollisuuksia káyttáá erilaisia kirjakokoelmia oman oppimisensa tukena. Vaikka kirjat olivatkin vain lainassa seminaarin kirjastosta, tuttavaperheistá tai muilta ystáviltá, niiden sisáltó kartutti hánen tietámystáán monipuolisesti, ja kenties juuri siksi námá lukukokemukset olivat mieleenpainuvampia kuin silloin, jos kirjat olisivat olleet aina saatavilla. Luettavan kirjallisuuden rajallinen máárá náhtávásti vain lisási intoa lukuharrastukseen, ja Asp pyrki lukemaan aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Asp halusi lukea alituisesti lisáá, ymmártáá kirjallisuutta ja keskustella siitá toisten lukemisesta innostuneiden kanssa. Hánelle merkittává motiivi lukemiseen oli oppiminen, tiedonhankinta, uusiin asioihin tutustuminen janáiden pohdiskelu. Kirjallisuus merkitsi Aspille monia erilaisia asioita: hengen viljelyá, opiskelua ammattia varten seká kaunokirjalli-sen taiteen tekemistá ja siitá nauttimista. Kaikkea lukemaansa hán saattoi myós káyttáá oman kirjallisen tuotantonsa sytykkeená ja rakennusmateriaalina. Viitteet 1 Kiitán lámpimásti Suomen Kulttuuri-rahaston Keski-Suomen rahastoajokaon rahoittanut Isa Asp-tutkimushankettani ja sen osana myós támán artikkelin kirjoittamista. 2 Ainekirjoitus on páiváámáton, mutta se on kirjoitettu ilmeisesti toukokuun ja syyskuun válisená aikana vuonnai872. AVAIN VOL 16 NRO 3 (2019) 37 Lähteet Arkistolähteet jyväskylän yliopisto, Avoimen tiedon keskus IsaAspin kokoelma: Aineistokirjoitukset; Kirjeet; Päiväkirjat; Runot Kirjallisuus Eskola, Katarina 1992. Kaunokirjallisuuden vastaanoton analyysi jatulkinta. Teol