__ Pommiko sinuUa on kainalossasi, kun et úskalia pudottaa? Paavali antoi täkin pudota ja kohotti toisenkin kätensä. — Kävele tänne! Paavali käveli. Hän ei enää uskaltanut ajatella, mitä tämä merkitsi. Hän käveli vain. Kuin kuumeessa. Jokainen askel oli valtava tapatis. Tällaista siis oli käveleminen. Tällaista oli elämä. Oli ollut! Paavali ei osannut edes itkeä. Hän oli vaeltanut noin kolmekymmentä metriä, kun maantieltä huudettiin: — Pankaa se menemään sorakuopan tyko, sinne nutä kerä- tään! __ AJa laputtaa! Suuntana sorakuoppa! Jumalauta, etkö sina vieläkään laputa! Paavali ei ehtinyt tajuta, miten hän joutui taas maantielle, mutta äkkiä se kaiketi tapahtui. Upseeri istui hevosen selässa ja viittasi pitkävartisella kintaallaan kaupunkün päin. Paavali käveli. Hän meni kuin säkissä. Kuín kissanpoikanen, joka jou-tuu mihin viedään: lampeen, järveen, ojaan... Sorakuopan Iuona oli vankijono. Oman eri käskyä Paavali ymmärsi lirttyä siihen. Sitten jono rupesi liikkumaan. Se mateli kuin jokin tuhatjalkainen alkueläin, älytön lihalaava, kaupungin Kauppatorille. Siellä se sekaantui aikaisemmin saapuneihin tuhatjalkaisün, yhtyi kuin vesi veteen, ja lisää ainetta valui joka hetki. Kuularuiskut oli sijoitettu edullisesti. Teurastus oli kuu-lemma alkava vasta sitten, kun tori oli tullut aivan täyteen. Vartiomiehet eivät suinkaan torjuneet mieleistään huhua, ja nun eräs mietteliäs puuseppä tuli sinä päivänä keksineeksi, että tila merkitsi täsmälleen samaa kuin aika. — Mitä enemmän meitä tälle paikalle mahtuu, sitä kauemmin saamme elää, hän sanoi. — Toverit, Jos te tahdotte paeta her-ran vihaa ja säastyä kadotuksen tulesta ja periä iankaikkisen armon, muuttukaa kiireesti kirpun kokoisiksi, tai liuetkaa toi-siinne, nimkuin varjo lankeaa varjoon eikä perstaantunutta pai-taakaan repäise! Veljet, veljet, Jos teistä joku mimia rakastaa, hän hävkköön ilmaan kuin sauhu! Puuseppäa sanottiin Joosuaksi. Paavali ei kysynyt, oliko mies saanut semmoisen nimen papilta vai pakanalta, mutta omanaan n6 tämä sita kuitenkin tuntui pitävän. Joosuasta oli tuleva Paavalin Iavitsanaapuri Kalevankankaan vankileirillä. Hänen vatsahaa-vansa pelasti lähimmäisen nalkäkuolemasta. Paavali sai syödä meíkein säännöllisesti kaksi annosta, ja oli ikumen ihme, miten Joosua pysyi hengissä ne seitsemän kuukautta, jotka hänen van-keutensa kesti. Mutta eikös vain puuseppä sanonutkin tuota vaihetta eriitäin hyödylliseksi opintolomaksi yhteiskunnallisessa korkeakoulussa! —■ Eikä tarvinnut edes kirjoja lukea! hän oli ihasteleva lopun ikäansä. Joosua oli ollut monessa mukaná. Hänen vieressään ei toti-sesti tullut ikävä. Se oli mahan syy, hän sanoi. Hünen oli aina keksittävä jotakin, ettei olísí kyllastynyt koko elämistouhuun, Vaikka sannanjyvästa hän saattoi johtaa ajatuksensa kerrassaan valtaviin asiayhteyksÜn. Silläkin ilmiölla oli taas selvä syynsä: hän oli kuulemma nun laiska, että mieluummin puhui kuin työs-kenteli. Herratkin tiemmä sen verran työtä tunsivat, etteivät tohtineet kaikkia sen tekijöitä tappaa. Paavalin kaltaisen nuoren ja terveen miehen ei süs tarvinnut olla lainkaan peloissaan. Ja täytyikös Joosuankaan mennä läakärille kertomaan, että hänellä oli vatsahaava! Ei; hän aikoi tehdä vielä monelle laäkäriile pou-palton. Se kuultii olevankin ainoata työtä, josta hän oikein. rehellisesti piti, Lääketiede oli nyt kerta kaikkiaan ihmiskunnan süurin vaara. Kun joku pohjalainen renki sai ottaa punikin hen-giltä, nun asia oli silla selväj mutta lääkäri vaati omasta huvis-taan vielä tapporahankin. Tämmöisiä mietteitä Joosua esitteli Paavalin pureskellessa sillinpalaa, jonka valkokaartilainen oli hänelle antanut. Oli nimit-täin ruokailun aika, Reilusti suolattu sillinpala sai käydä sekä aamiaisesta että päivällisestä, eivätkä kaikki vangit onnistuneet saamaan edes sitä. Joosua sai, mutta hän ei syönyt. — Kuningasten ruoka, herrain herkku, ei syö siat eikä koske koirat, hän sanoi. — Silli on vesieläin. Minä vühdyn paljon paremmin nälissäni kuin janoissani, Paavali söi, Hän so i kummankin annoksen, olihan torin lai-dassaTammerkoski, Mutta mitäs jano sellaisesta tiedosta välitti, kun ei päästetty juomaan! Siitä alkaen Paavali rupesi vähitellen uskomaan, että Joosua oli vüsas mies. Aivoista puhuttiin — hölynpölyä, mahassa ihmisen äly asui! Varsinkin sairaassa 117