38 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA 2.4. KATSAUS SANALUOKKIIN 2.4.1. Verbit ja nominit: kriteereitä Kielessä jossa on paljon taivutusta, niin kuin suomessa, on helppo aloittaa sanojen luokittelu siUä perusteella, millaisissa taivutusmuodoissa ne voivat esiintyä. Suomessa on aika vähän sellaisia sanavartaloita (kuten tarnst), jotka taipuvat sekä verbin että substantiivin tavoin. Kolmen keskeisen sanaluokan jäsenten taivutusmahdollisuuksia kuvaa-vat seuraavat kaaviot: • Substantiivi: vartalo + luku + sija + omistusliite kirjo i "a ni • Adjektiivi: vartalo + komparaatio + luku + sija hauske mm i "<* • Verbi: vartalo + (passiivi +) tempus/modus + persoona luk "i t lue tt t in Kuten näkyy, adjektiivit ja substantiivit taipuvat varsin samalla tavoin (jos-kus harvoin adjektiivi voi saada myös omistusliitteen: (meidän) kaltaisem>iiľ)\ sama koskee pronomincja ja lukusanoja. Näitä ryhmiä kiiisiii.i.iiik in yhteisnimityksellä nominit. Verbit erottuvaí nomineista melko »alkaiUti, mutta 11 ■ 111: i on myöi nominimaiiesti caipuvat muotoniii noi.....Mil i li KA I SAUS SANALUOKKIIN 39 inf'iniittimuodot, joissa nominintaivutus tulee nominaalistimen eli míinitiivin tai partisiipin merkin perään: • Verbin infiniittimuodot: vartalo + nominaalistin + nomininpäätteet luke ma an luke m i Ha nne luke a kse en Kaavioiden kuvaamat taivutusmahdollisuudet siis määrittelevät sana-luokkia, mutta vain osittain, sillä sanaluokkien erottamisessa tarvitaan myös sclvästi syntaktisiakriteereitä. Seuraavaksi asiaakatsotaanensinsubstantii-vien ja adjektiivien rajanvedon kautta, sitten kysytään verbien infiniitti-muotojen ja nominien eroa. Esimerkin syntaktisesta näkökulmasta sanaluokkakysymykseen tarjoaa adjektiivien tyypillisesti saama -rfz-muoto. Tämän on katsottu olevan joh-din, joka muuttaa adjektiivin adverbiksi, mutta siinä voi nähdä myös esi-iiurkin siitä miten muoto heijastaa suoraan syntaktista suhdetta. Yhtä lailla voi nimittäin sanoa, että -sú on taivutuspääte, joka osoittaa minkä sanaluokan sanaa adjektiivi määrittää, substantiivia vai verbiä: vitsikäs púhe *vitsikkäästi púhe puhui vitsikkäästi *puhui vitsikäs Mikä sitten erottaa nominien yleisluokan sisällä substantiivit ja adjek-tiivit? Morfologinen kriteeri on se, että substantiivit eivät yleensä hyväksy i// päätettä, samoin se, että adjektiivit saavat omistusliitteen vain erikois-tapauksissa. Syntaktisiin kriteereihin taas kuuluu se, että näiden luokkien i yypilliset tehtävät eroavat: adjektiivilausekkeet määrittävät substantiiveja, MihsiaiKiivilausekkeet taasesiintyvätverbintäydennyksinä. Mutta entäjos joku sittenkin sanoo esim. seuraavasti? Kummassakin esimerkissä näyttää adjek) uvi olevan siibjckiiiui, cnsimmäisessä vielä omistusliitteellä varustet-11 m.i N.....ľinnic ov.ii iiylvv.i.iii kielitaitoisia, Viľ.ivnoi i.r. 11 vmLi von"'ľ-1 luk in i ecu vaaroja i() I au:.i hak I Nil I N PI nu:, a:.li ni A Adjektiivien ja substantiivien ero ei suomessa ole sillä tavalla jyrkkä, ettei perusluonteeltaan adjektiivilta tuntuvaa sanaa voisi helpostikin käyttää substantiivina merkityksessä 'oliot, joita luonnehtii tämä ominaisuus'. Jot-kut adjektiivit, kuten juuri nuori, ovat tulleet varsin yleiseenkin substantiivikäyttöön. Sanaluokilla on toki myös semanttinen pohja. Tyypillinen substantiivi tarkoittaa oliota (jora voi esimerkiksi osoittaa) ja tyypillinen adjektiivi jo-tain olion ominaisuutta. Oliolla voi olla jotain ominaisuutta yleensä enem-män tai vähemmän, ja siksi adjektiivit yleensä sallivat asteen ilmauksia, sellaisia kuin z/w»-tyyppiset sanat ja komparaatio: (a) ihan hölmö hölmömpi kuin kukaan muu (b) ?ihan roisto Proistompi kuin kukaan muu (c) *ihan auto *autompi kuin mikään muu Näin on siis tyypillisesti; on myös tajatapauksia, kuten (b), mutta myös esim. adjektiiveja jotka eivät salli asteen ilmaisua: Pihan eilinen *eilisempi kuin mikään muu Miksi siis eilinen olisi adjektiivi — eihän se edes hyväksy -.ró-päätettä? Tässä tarvitaan taas syntaktista kriteeriä. Substantiivia määrittämään pantu adjektiivi kongruoi substantiivin kanssa suvussa ja sijassa, mutta substantiivi ei: eilisellä autolla *eilinen autolla eilisissä autoissa *eilinen autoissa *mansikassa jogurtissa mansikkajogurtissa *kehityksissä suunnitelmissa kehityssuunnitelmissa KAIÍiAU!, ľ.ANAl UOKKIIN 11 Voi iiciysii huomauttaa, että kahdetl substantiivin esimerkit ovat tässä yhdyssanoja. Tämä ei kuitenkaan muuta itse asiaa, ja kannattaa huomata, että ylidyssanan sisälläkin alkuosa toimii useimmiten jälkiosan määritteenä. Mikii sitten on oikea vastaus kysymykseen, onko "substantiivisesti käy-i ei i y adjektiivi" - — sellainen kuin tapauksissa Nuoremme ovat... tai Viisivuo-tias ei vieläymmärrä... — analysoitava substantiiviksi vai adjektiiviksi? (Huomaa että samalla kysytään, voiko subjekti edustua tavallisen lubstantiivilausekkeen lisäksi myös adjektiivilausekkeena.) Vaikka edeltä-viin lapaiset kriteerit osoittavat, että nuori tai viisivuotias kyllä ovat perusluonteeltaan adjektiiveja, kysymykseemme on oikeastaan mielekästä hakea yksikäsitteistä vastausta vain jos ollaan kirjoittamassa eksplisiittistä, n knisestikin täydellistä kielioppia. Silloin joudutaan ratkaisemaan, vali-i oanko periaate "kerran adjektiivi, aina adjektiivi" vai käytetäänkö jotakin keinoa "kääntää" tai "pakottaa" adjektiivi substantiiviksi. Verbin nominaali- eli infiniittimuodot ovat verbejä, joilla kuitenkin on i r.n lain nominin käytös, esimerkiksi osittainen tai täydellinen sijataivutus. Mulla on myös muita suffikseja, joiden ansiosta verbiä voi ryhtyä i.uvuttamaan nominina. Tällainen on esimerkiksi -minen: vartalo \ johdin + nominintaivutus luke mise sta ni loukkaantu mis i lie en ľ.iiii elementtiä on perinteisesti pidetty verbeistä substantiiveja tekevänä inlilimcna eikä verbin taivutukseen kuuluvana suffiksina, jollaisia inlinii livin päätteet ovat. Tästä seuraa, että seuraavassa (a):n -minen-muoto ja (b):n -ma-muoto edustavat eri sanaluokkia: (.0 Elsa OD hyvä kirjoittamisessa. (IO Elsa on hyvä kirjoittamaan. I ili,m on hyvä syntaktinen syy: (b)-tapauksessa verbiehdokkaalle voi antaa objektin, (a) capauksessa l<- tapahtunut sitten 1930-luvun. Tällaista tapahtui viimeksi yli 60 vuotta sitten. Lapset jiioksivat pihan ympäri. Lapset juoksivat ympäri pihaa. Siuraavassa melkoinen osa suomen adpositioiksi analysoiduista sanoista täydennyksen paikan ja sijan mukaan ryhmiteltyinä. Niillä joiden perässä du plusmerkki on muitakin taivutusmuotoja, kuten voit itseksesi tarkistaa. • Prepositioita (joilla voi olla satunnaista postpositiokäyttöä): partitiivi: ilman, vailla, vastoin • Molemmat täydennyksen sijainnit sallivia adpositioita: partitiivi: ennen, kohti, vasten, pitkin genetiivi: läpi, ohi, ohitse genetiivi tai partitiivi: kesken, keskellä-v, lähellä+, ympäri, vastapäätä muu: buolimatta (ELA) • Postpositioita: Partitiivi: vastaan, varten, kohtaan Genetiivi: alla+, edellä+, edessä+, jälkeen, kanssa, kautta, kesken, keskuu-dessa-v, kobdalla+, lisäksi, luona-v, mukaan, mukaná, myötä, päällä+, päässä+, perässä+, puoleen, puolesta, rinnalla+, sisään, sisällä+, takaná+, takia, tasalla, ulottuvilla+, välissä+, varassa+, varalla+, vieressä+, vuoksi, ympiirillä\ Muu: lähtitn (ELA), nähdm (11.1.) Paikalliiiijai /'.//" 'Hi I ANSI IIAKI N I I I N IM HUSASIOI I A Poimi edellisistä kolmesta listasta (1) adpositiot, jotka mietestäsi vaativat täydennyksen mukanaoloa, ja (2) "molemmat täydennyksen sijainnit sallivista" adpositioista ne, joille täydennyksen paikan muutos aibeuttaa muutoksen joko (a) sijan valinnassa tat (b) merkttyk-sessä, Keksi näitä eroja havainnollistavat esimerkkilauseet. Suomen kielen tyypillisin PP koostuu postpositiosta ja sitä edeltävästä genetiivi-NP:stä. Seuraavasta näkyy, miten lähellä tällaiset rakenteet ovat tavallisia substantiivilausekkeita, joilla on genetiivimäärite ja joskus omistusliite. Adpositioiden luokka menee siis osittain päällekkäin substan-tiivien kanssa. minun luonani minun lähelläni minun lähistölläni minun läheisyydessäni minun ympäristössäni A selvä PP selvä NP Erona on lähinnä se, onko postpositioehdokkaan vartalo muutenkin käytössä oleva sana ja voiko se saada muita määritteitä ja miten vapaasti. Ensimmäi-sellä kriteerillä luo ja lähi eivät ole substantiiveja mutta lähistb ja läheisyys ovat. Toisella kriteerillä taas lähisťô osoittautuu vähemmän substantiivi-maiseksi kuin paikallismerkityksinen läheisyys. Tämä taas näyttää vähemmän substantiivimaiselta kuin ympärisťó, jos kriteerinä pidetään sitä, miten vapaasti sana voi substantiivin tapaan saada erilaisia adjektiivimääritteitä: Minun lähistölläni Minun välittömässä *entisessä läheisyydessäni Minun välittömässä entisessä ympanstossam !• A I SAUS SANAI IIOKKIIN 4L) Sellaiset sanat kuin läbtien, huolimatta ja nähden ovat verbien inliniiitimuotoja, jotka ovat eräissä käytöissään selvästi "adpositioituneet". Tässä jaksossa käsiteltyjen sanaluokkien suhde on parasta ymmärtää niin, että niiden yhteinen kattoluokka on yksinkertaisesti taipumattomat (ja selvästi vajaataivutteiset) sanat, verbien ja nominien vastakohtana. Vaikka alaluokat eivät aina erotukaan toisistaan kovin selvästi, sanaluokkajako näyi tää siis seuraavalta: 2.4.3. Pronominit: sanaluokka vai ei? ľionomineja voi pitää nominien alalajina, mutta sanaluokkana ne ovat ongelmallinen asia. Yksi ongelma on se, että nomineja on kahta lajia, lubstantiiveja ja adjektiiveja, ja pronominit kuuluvat usein kumpaankin lylimään, siis esiintyvät sekä substantiivilausekkeina että substantiivin ! ongruoivina määritteinä. Vain pronominit minä, sinä, me, te, bän ja he eli kirjakielen persoonapronominit käyttäytyvät tässä mielessä pelkästään lubstantiivin tavoin: Tällä naisella ~ tällä Si IIa naisella ~ sillä on paljon rahaa. Kenellä naisella ~ kenellä *I liiiiľllä naisella ~ hänellä Substantiivin edellä adjektiivin tapaan määritteinä esiintyviä pronomineja voi lanoa tsrkcntciksi (tyypiitll nuillä naisilla ks. 6.3). Nimi tys vastaaesim. • 111 • 1. 11111111 kieliopilM k.iylrlly.i JiIiiiniihi icmiiä, jonkaalaan kuuluvat myös .u I ikkclll . Toiiin k..... I,iv,ill i|( l , 1111 ľ ]. I 11 v i [ , l.u kcnlccl civiil kcno 130 I AU M HAM Nil I N ľl I IDS ASK III A substantiivin tarkoitteen ominaisuuksista vaan sen tapaisista seikoista kuin onko tarkoite jo ollut puheena tai oletetaanko kuulijan tietävän, mistä tarkoitteesta on kyse. Pronominin käsitettä hämmentää lisäksi se, että on olemassa pronominilta tuntuvia, selvästi jonkin pronominiksi sanotun sanan muodoilta näyttäviä adverbeja: täällä, siellä, tuolla, missä, jossakin, kaikkialla näin, miten, jotenkin Näitä voi sanoa proadverbeiksi. Huomaa että proadverbi voi esiintyä paikanilmauksen edellä tarkenteen tapaan: Onko siellä Rovaniemellä yhtä lämmin kuin täällä Tampereella? Pronominit tämä, tuo ja se taipuvat nominin tavoin. Tällaiset muodot voivat esiintyä seká' varsinaisen pronominin että proadverbin tehtävissä: Tuolla (miehellä) on varmaan kylmä. Tuolla on kioski. Keks i (a) kaksi vastaavaa lauseparia, joissa on jotkin tämä ja se-pronominien muodot, toinen pronominin ja toinen proadverbin tehtävässä, sekä (b) kaksi lauseparia, joissa proadverbi ja pronomini eivät ole samanmuotoiset. "Proverbejä" suomessa ei liene, mutta sellaisia sanoja kuin sellainen, tällai-nen, jollainen ja millainen voisi nimittää proadjektiiveiksi. Etuliite/>ro tarkoittaa 'puolesta, asemesta'. Jos otamme huomioon pronominit, proadjektiivit ja proadverbit, huomaamme että "/>ro-ominaisuus" on useisiin luokkiin kuuluvien sanojen erityispiirre: substantiiveilla, adjektii-veilla, nomineilla yleensä sekä adverbeilla on alaryhminään pro-sanoja. Si-sällöllisesti piirre tarkoittaa eräänlaista merkityssisällön ohuutta, jota voi olla vaikea määritellä. Erityisesti silloin kuin pro-sana viittaa tok s t issii tai kontekstissa jo mainittuun tarkoitteeseen, se on eräänlainen oikoiic i.ii ly henne. KAIIIAII!'. SANAIUOKKIIN l> I Sytltaktisesti pronominit ovat usein omalaatuisia. Toisin kuin vastaavi-(ii nominien tai adverbien, pronominien kyky projisoida lausekkeita on liyvin väliäinen, ts. niillä on harvoin omia määritteitä. Pronominia voi kyllä määrittää esim. lause: Se, että näin on, herättää kummastusta. Minä, joka olen aina ajatellut vain sinun parastasi... Pronominien muodostamien lausekkeiden rakennemahdollisuuksiin pala-taan jaksossa 6.1.6. Substantiivit, adjektiivit, verbit ja adverbitkin ovat "suuria" kategorioita, jotka ovat samalla (adverbit tosin vain suhteellisesti) avoimia: uudet sanat tulevat tyypillisesti juuri näihin luokkiin. Pronominit, niin kuin muutkin "pienet" luokat, partikkelit, konjunktiot ja adpositiot, voi käytännöllisesti katsoen luetella — tietysti sillä varauksella, että rajanveto-ongelmia on aina. Seuraavassa käydään lyhyesti läpi perinteisen pronominien luokan alatyyppejä ottaen mukaan myös proadverbeja. Persoona- ja demonstratiivipronominit viittaavat puhetilanteessa läsnä oleviin tai tekstissä aiemmin mainittuihin tarkoitteisiin (esim. olioihin, oliojoukkoihin, paikkoihin): minä, sinä, hän, me, te, he; se, ne; tämä, tuo, nämä, nuo täällä, tuolla, siellä; näin, noin, niin Niiistä vain ryhmää minä, sinä, hän, me, te, be sanotaan persoonaprono-mineiksi, mutta asia näyttää toiselta kun otetaan huomioon, että pronomineja seine, usein myös tämälnämä, tuo/nuo, käytetään puhekielessä ylcisľsti lienkilöitä tarkoitettaessa. Syntaktisesti bänlhe on kuitenkin erilai-iiiii kuin se, tämä jne. Sen lisäksi että edelliset eivät toimi tarkenteina, ero-ii.i nu omistusliitteen käyttö: bänen autonsa mutta ei *sen autonsa. Vniiaava tehtävä on myös refleksiivi- ja resiprookkipronomi-ncilla: Mikko rakastaa itseään. l [e elävät vain coisiaan varcen, 40 52 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA Näiden tarkoite on samastettava saman lauseen jonkin toisen jäsenen, yleen-sä subjektin tarkoitteeseen. Kaikki sanan Use esiintymät eivät kuitenkaan ole tässä mielessä refleksiivipronomineja. Seuraavantyyppisten to-sanojen sanaluokkaa on vaikea luonnehtia: Ne tekevät sen ttse.Juhlakalulle indiem ei kerrottu mitään. Suhteellisen helposti erottuva pronominiryhmä ovat kysymyspro-nominit (KU/MI-sanat), jotka pikemmin hakevat tarkoitetta kuin viittaa-vat: kuka, mikä, kumpi; miten, kuinka, koska Relatiivipronominit ijoka, mika) ovat osittain samannäköisiä kysymyspronominien kanssa mutta funktioltaan lähempänä edellä mainit-tuun tarkoitteeseen viittaavia. Samalla ne tietysti ovat tietynlaisen sivu-lausetyypin tunnusmerkkejä. Lopuksi syliimme jää suurin ja rajoiltaan epämääräisin ryhmä, jota on perinteisesti sanottu indefiniittipronomineiksi. Nimitys on jo sikäli on-tuva, että osa ryhmän jäsenistä — sellaiset kuin jokainen ja kaikki — ovat pikemminkin definiittisiä eli määräisiä kuin indefiniittisiä (ks. 3.33). Suu-rinta osaa indefiniittipronomineista kutsutaan nykyään usein logiikasta tulevalla nimellä kvanttoreiksi. Seuraavassa yksi mahdollinen ala-ryhmittely: • Universaalisia eli totalitiiveja: jokaCtaipumaton], jokainen, joka ikinen, kukin, mikin, kuka tahansa, itse kukin, kaikki, kumpikin, molemmat • Eksistentiaalisia eli aidosti indefiniittisiä: joku, jokin, jompikumpi; eräs, muuan, yksi • Epämääräistä määrää ilmaisevia: jokunen, muutama, harva, moni, usea(t) • Kielteisiin lauseyhteyksiin rajoittuvia: kukaan, mikään, kumpikaan; koskaan • Vertailevia (ei varsinaisia kvanttoreita): sama, muu, toinen on Karkeasri sanoen kvanttorii ilmaisevai jotakin kyseiien carkoiti |oul «„uruudeita suhteeMB koko ilmauksen potential! inen vllttiw iImii |. AISAUS SANAI UOKKIIN 53 kvanttori-ilmausten syntaksi, esim. niiden tapa muodostaa lausekkeita, on suomessa varsin kompleksinen, ja siitä on lisätietoa jaksossa 6.4. Kvanttoreihin kuuluvat myös kardinaalinumeraalit (yksi, kaksi, kolna, .)• Toinen numeraalien ryhmä, ordinaali- eli järjestysluvut (ensimmäi-nm, toinen, kolmas, ..), ovat syntaktisesti katsoen adjektiiveja. Numeraalit tarjoavat pienen paradoksin sanajärjestysluokittelulle, joka yleensä pyrkii ottamaan huomion sekä kieliopillisia että semanttisia kriteerejä. Numeraalithan ovat semanttisesti selkein ja yhtenäisin luokka mitä kuvi-ii(IIa voi, mutta kieliopin järjestelmässä järjestysluvut kuitenkin käyttäyty-v.ii melko toisin kuin kardinaaliluvut. Kvanttoreille on ominaista vaikutusalan vaihtelu. Tämä on helppo li.ivaita, kun mukaná on kaksi kvanttoria, sillä silloin syntyy iiioniselitteisyyksiä. Tavallista on, että eri sanajärjestysvaihtoehdot tuovat rsille eri merkitysvaihtoehdot: ( 1.1) Kaikki valitsivat yhden tehtävän. (Il>) Yhden tehtävän valitsivat kaikki. (2a) Monille hakijoille annettiin kaksi tehtävää. (2b) Kaksi tehtävää annettiin monille hakijoille. I ause (la) tulkitaan helpoiten nun, että jokaiselle valitsijalle tuli yksi teh-1 Bvä, jol loin oli mahdollista (vaikka ei välttämätöntä) että kukin sai eri teh-1 ilvän. Sen sijaan (lb):ssä tulee ensiksi mieleen, että yksi tietty tehtävä (ehkä laajemmasta joukosta) tuli jokaiselle valitsijalle. Vastaavasti (2a):ssa ilmais-1.1.111 luonnollisimmalla tulkinnalla, että suhteellisen suuri osa hakijoista sai kukin kaksi tehtävää, ehkä keskenään erilaiset, kun taas (b):ssä lienee puhe 1 mi y isla kahdesta tehtävästä, jotka ehkä joutuivat erityisen suuren hakija-joukon ratkaistaviksi. Palataksemme pronomineihin yleensä, äsken sovittiin, että lausekkeet nimetään edussanana olevan sanan sanaluokan mukaan ja että yksinäinen, m.i.ii iiuimaiönkin sana muodostaa lauseyhteydessä lausekkeen. Pronomi-nien erityisasema näkyy kuitenkin siinä, että yleensä ei puhuta pronomini-lauiekkeista. Esimerkikii NPille ominaisessa asemassa oleva yksinäinen ijronomini on lauseketMollt NP 03 54 LAUSEHAKI Nil L N I'LHUSASIOII A ei' [ L minä]] ci- LPronP kPron JJ vaan" f t minäll VíUtll. LNp Lpr()n J J Tämä on johdonmukaista, koska persoonapronomini on syntaktiselta käy-tökseltään eräänlainen substantiivi ja pronominius eräänlainen alapnrre. Tee lista sanan toinen substantitvimatsista ja adjektiivimaisista ominaisuuksista. Pohdi sitten, mihin jaksossa 2.4 käsitellyistä luokista sen sijoittaistt — vat sijoittaisitko eri käytöt eri luokkiin. (Yhtä "oikeata" vastausta ei ole.) Esimerkkejä viihderomaanista: 1. Toinen Ritun ilmiömäisistä kyvyistä oli punaviinin latkiminen. 2. Sita muuten tapahtui noin joka toinen Uta. 3. Heillä ei enää moneen päivään ollut ollut mitään sanottavaa toisil-leen. 4. Sita vain katseli kuinka toinen lipui kauemmaksi pystymättä teke- mään mitään. 5. Vai haluatko ehkä kääntyä etsimään jotakin toista paikkaa? 6. Ritu aukaisi tietysti toisen punaviinipulloista. 7. Niin, eihän toinen osaa varoa bampaitaan, kun on vielä niin pieni! 8. Lasi túli vain puolilleen ja toinenkin pullo oli ty hja. 9. Potkurit alkoivat pyb'riä toiseen suuntaan laivan lähestyessä Kata-janokan laituria. 10. Miten voi auttaa toista, joka ei pyydä apua?