Joutsen I Svanen 2014
ERKKI SEVAN EN
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani ja niiden lajisukulaiset kirjallisuushistorian ja nykykirjallisuuden kerrostumana
Sellaiset ilmaisut kuin "sosiaalinen romaani" ja "yhteiskunnallinen romaani" toistuvat nykykirjallisuutta koskevissa luonnehdinnoissa. Luonnehdintoja ei tavallisesti perustella lajiteorioiden avulla, eikä niissä ole tapana viitata sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin lajihistorioihin. Artikkeli tarkastelee sosiaali-sen romaanin ja yhteiskuntaromaanin lajikategorioiden yleistymistä ja niiden myöhempää kehitystä eu-rooppalaisessa ja suomalaisessa kirjallisuudessa 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Lisäksi se analysoi lajien nykyisten suomalaisten edustajien - Kari Hotakaisen, Tommi Melenderin, Hannu Raittilan, Arto Salmi-sen jaJuha Seppälän - tuotantoa.
Pentinkulman päivillä vuonna 1987 pitämässään esitelmässä suomalainen po I iti i kantutki ja, journalisti ja runoilija Jan-Magnus Jansson korosti kirjalli-suuden tehtävää 1700-luvulla syntyneen modernin yhteiskunnan perus-arvojen toteuttajana. Poliittisessa mielessä moderni, porvarillis-demokraattinen yhteiskunta on perustunut erityisesti sananvapauden ja suhteellisen vapaan julkisen keskustelun varaan. Ne ovat taanneet sen, että sellaiset sosiaaliset epäkohdat kuin alempien luokkien taloudellis-sosiaalinen turvattomuus ja sukupuolinen eriarvoisuus on aikoinaan otet-tu julkisen tarkastelun kohteeksi, mistä on seurauksena ollut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon asteittainen laajeneminen. Lehdistön tavoin kirjallisuus on Janssonin (1988, 218-219) mukaan osallistunut täl-laiseen julkiseen keskusteluun tai - kuten nykyisin sanotaan - diskursiivi-sen kentän toimintaan, mitä kautta se on muokannut paitsi ihmisten asenteita ja arvostuksia myös itse modernia yhteiskuntaa ja sen toiminta-tapoja.
Vaikka kirjallisuustieteessä tapaa harvoin vastaavanlaisia, kirjalli-suuden ja modernin poliittisen kulttuurin yhteenkytkeviä puheenvuoroja, Suomessa Pertti Karkama (1998, 84-85) ja Liisa Steinby (2011, 366; 2013, 55) sekä ulkomaisista tutkijoista Mihail Bahtin (1979) ja Hans Robert Jauss (1984) ovat korostaneet sitä, että kirjallisuus tulee ymmärtää yhteiskunnan ja kulttuurin tilaa koskevaksi keskusteluksi tai pohdiskeluk-si. Näin ajateltaessa on silti syytä ottaa huomioon se, että länsimainen kirjallisuus sisältää monenlaisia periodeja ja kerrostumia, joiden suhde kulloiseenkin diskursiiviseen kenttään ja todellisuuden määrittämistä koskeviin symbolisiin kamppailuihin on ollut erilainen. Aktiivisimmin se on ollut tuon kentän kamppailuissa mukana valistusaikana 1700-luvulla, realismin ja naturalismin kaudella 1800-luvulla, avantgarden jataiteen po-litisoitumisen kaudella vuosina 1910-1939 sekä uudelleen I960- ja 1970-luvulla ja 1990-luvun jälkipuolelta eteenpäin. Kirjallisuushistoriaan sisältyy aaltoliikettä, jonka toisessa ääripäässä on kiihkeä mukanaolo yh-teiskunnallisissa väittelyissä ja toisessa ääripäässä keskittyminen vaihtoeh-toisten maailmojen luomiseen sekä subjektien sisäistä elämää ja kirjalli-suuden mediumia koskeviin kysymyksiin.
48
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
Kirjallisuuden nykyistä yhteiskunnallisen aktiivisuuden kautta edel-tävää vaihetta, 1980-lukua ja 1990-luvun alkupuolta, tarkasteltaessa voi todeta, että tuolloin sellaiset perinteiset teemat kuin talous, kapitalismi, yhteiskuntaluokat ja sosiaalinen eriarvoisuus näyttivät katoavan kirjalli-suudesta. Näin tapahtui nun Suomessa kuin monissa muissakin länsimais-sa. 1990-luvun jälkipuolelta lähtien nuo teemat ovat palanneet takaisin -paljolti siksi, että viime vuosikymmeninä nykyinen, poliittis-demokraattisesta sääntelystä pitkälle vapautettu markkinakapitalismi on levinnyt muualle yhteiskuntaan ja ulottanut toimintaperiaatteensa alueil-le, joihin sen perinteisesti ajateltiin soveltuvan huonosti.
Suomessa kyseistä tilannetta on käsitelty sekä kirjallisuudessa että teatterissa. Tilanpuutteen vuoksi sivuutan tässä teatterin ja näytelmäkir-jallisuuden ja keskityn vain romaanikirjallisuuteen, Jossa markkinoille ominaisen välineellis-rationaalisen käyttäytymisen tunkeutumista yhteis-kunnan eri osa-alueille reflektoitiin jo 1980-luvulla "pahan koulukunnan" teoksissa. Koulukunnan piiriin on sijoitettu Annika Idström, Esa Sariola ja Eira Stenberg, toisinaan myös Olli Jalonen, Rosa Liksom ja Juha Seppälä. Yhteistä heille on se, että he kuvasivat egoistisia tai narsistisia yksilöitä, joiden toiminnassa moraaliset näkökohdat korvautuivat pitkälle tarkoi-tuksenmukaisuuslaskelmilla. Koulukuntaa tutkinut Ville Sassi (2012, 18-20, 94, 233, 262) toteaa, että selvimmin nämä piirteet esiintyivät Sariolan romaaneissa Rakas ystävä (1985) ja Kuolemaani saakka (1986), joiden keskushenkilöt Visa ja Erkki ovat häikäilemättömiä liikemieshahmoja tai oman edun tavoittelijoita.
Siinä, missä pahan koulukunta kuvasi lähinnä yksityisyyden aluetta, nykyromaani on käsitellyt laajasti markkinakapitalismin leviämistä yhteiskuntaan (ks. Ojajärvi 2013b). Tunnetuimpia näistä romaaneista ovat Kari Hotakaisen Ihmisen osa (2009), Jumalan sana (201 I) ja Luonnon laki (2013), Mari Mörön Kiltin yön lahjat (1998), Hannu Raittilan Atlantis (2003) ja Pamisoksen purkaus (2005), Arto Salmisen Paskateoria (2001), Ei-kuori (2003) ja Kaiavale (2005), Juha Seppälän Paholaisen haarukka (2008) ja Mr. Smith (2012) sekä Kjell Westön Drakarna over Helsingfors (Leijat Heisingin yllä, 1996). Epämääräiseen lähitulevaisuuteen, Jossa markkinakapitalismin ekspansio on edennyt häkellyttäviin mittasuhteisiin, sijoittuvat puolestaan Leena Krohnin Unelmakuolema (2004), Kauko Röyhkän Ocean City (1999) ja Maarit Verrosen Karsintavaihe (2008). Nykyistä työelämää ja yritysmaailmaa käsittelevät muun muassa Arto Salmisen Varasto (1998), Tommi Melenderin Kunnian mies (2007) ja Juha Seppälän Yhtiökumppanit (2002). Kirjallisuusinstituution (kustannustoimin-nan, median, kirjailijanammatin) muuntumista markkinakapitalismin im-materiaalisen sektorin osaksi erittelevät Kari Hotakaisen Klassikko (1997), Kreetta Onkelin Kutsumus (2010), Anja Snellmanin Ivana ß. (2012) ja Antero Viinikaisen Orgo (2009).
Näitä teoksia on usein luonnehdittu sosiaalisiksi tai yhteiskunnalli-siksi romaaneiksi - tavalla, Jossa luonnehdintaa ei välttämättä tarkoiteta geneeriseksi määritykseksi. Eksplisiittisiä lajimäärityksiä käyttäessään tut-kijat ovat sijoittaneet osan niistä esimerkiksi dystopian (Unelmakuolema, Ocean City, Karsintavaihe) tai satiirin (Klassikko, Kutsumus, Ivana ß., Orgo)
49
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
alaan. (Ks. Arminen 2012, 41; Ojajärvi 2012, 152-153; Sevänen 2013, 314-316, 344.) Sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin käsitteitä tutkijat tuntuvat vierastavan.
Tämän artikkelin tarkoituksena on elvyttää sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin käsitteet - tai ainakin herättää niistä keskustelua kirjallisuudentutkijoiden piirissä. Artikkeli tarkastelee ensin sosiaalista romaania ja yhteiskuntaromaania historiallis-systemaattisesti eurooppa-laisen ja suomalaisen kirjallisuuden kontekstissa sekä analysoi sen jälkeen nykyistä suomalaista yhteiskunnallista romaania käyttäen pääesimerkkei-nä Hotakaisen, Raittilan, Melenderin, Salmisen ja Seppälän tuotantoa.
Käsitekielessään artikkeli yhdistää toisiinsa lajiteoreettisen ja kirjal-lisuussosiologisen näkökulman. Lajit artikkeli ymmärtää kommunikatiivi-sesti ja diskursiivisesti eli lajit ovat tekstien kirjoittamista, julkaisemista ja lukemista ohjaavia konventioiden kokoelmia tai, kuten Alastair Fowler (1997, 170-171) sanoo, repertoaareja. Geneeriset repertoaarit koskevat sekä tekstien muodollisia että sisällöllisiä piirteitä. Tärkeää lajianalyysin kannalta on nun ikään se, että yksi ja sama kirjallinen teksti voi omaksua piirteitä useista erilaisista repertoaareista eli sisältää piirteitä monista eri lajeista. Tämä pätee myös sosiaalisiin romaaneihin ja yhteiskuntaromaa-neihin; niiden monipuolisessa tarkastelussa ja kirjallisen ominaisluonteen selvittämisessä tarvitaan siksi muitakin lajikäsitteitä. Samalla seuraavat lu-vut osoittavat sen, että ilman kontekstuaalista lähestymistapaa sosiaalis-ten romaanien ja yhteiskuntaromaanien sosiaalisuuden ja yhteiskunnalli-suuden ymmärtäminen jäisi väistämättä pintapuoliseksi.
Sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin synty eurooppalaisessa kirjallisuudessa
Lajeina ja käsitteinä sosiaalinen romaani ja yhteiskuntaromaani yleistyivät Euroopassa 1800-luvulla kriittisen realismin ja naturalismin myötä. Hans Adlerin (1990b, 8) mukaan sosiaalinen romaani yhdistää kirjalliseen dis-kurssiin alkuaan ulkokirjallisina pidettyjä diskursseja, muuntaa ne kirjallisen diskurssin osatekijöiksi. Tässä mielessä se on jatkoa valistuskulttuuril-le, Jossa kirjallisuus ensi kertaa ymmärrettiin aikalaistodellisuuden ku-vaamisen ja kritisoimisen välineeksi.
Sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin juurtuminen eu-rooppalaiseen kirjalliseen kulttuuriin oli läheisessä yhteydessä teollisen tuotantotavan ja klassisen markkinakapitalismin läpimurtoon. Kapitalismi ymmärretään tässä artikkelissa lähinnä Karl Marxin, Max Weberin, Karl Polanyin ja Scott Lashin tutkimusten pohjalta.
Marx (1979) ja Polanyi (2009) korostavat sitä, että kapitalismi on tavaratuotantoa: kapitalistinen yritys ei tuota hyödykkeitä yrityksen omistajien ja työntekijöiden käyttöön vaan myyntiä varten eli nuo hyö-dykkeet tulee ymmärtää tavaroiksi, ostettavissa ja myytävissä oleviksi tuotteiksi. Tällaista toimintaa ohjaa voittomotiivi, jonka mukaisesti yrityksen omistaja odottaa saavansa markkinoille tuottamistaan tavaroista enemmän rahallista arvoa kuin hän käytti niiden valmistamiseen. Kapitalistinen talous perustuu näiltä osin siihen, että yritysten palkkaama
50
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
työvoima tuottaa enemmän rahallista arvoa kuin sen työkyvyn ylläpitä-minen vaatii palkkojen ja muiden kulujen muodossa. Samalla kapitalistista taloutta luonnehtii kasvutendenssi, pyrkimys laajentaa jatkuvasti toimin-taa, sillä saavutettu liikevoitto pitää sijoittaa järkevästi ja tuottavasti. Marx oletti, että kaiken arvon perustana kapitalismissa on ruumiillinen työ, mutta tämä ehto ei päde nykykapitalismissa. Lash (2010, 98-100) toteaa, että nykyisessä, osittain immateriaalisessa taloudessa ruumiillisen työn suhteellinen osuus tavaran vaihtoarvossa tai rahallisessa arvossa on vä-hentynyt ja vastaavasti tutkimus-, kehitys-, suunnittelu- ja muotoilutyön osuus kasvanut. Sita vastoin Weberin ajatus rationaalisuudesta pätee näi-hin molempiin kapitalismin vaiheisiin. Weberillä (1989) kapitalismia mää-rittää välineellis-muodollinen rationaalisuus: kapitalismi on taloudellinen toimintapa, joka etsii jatkuvasti yhä tehokkaampia keinoja annetun ta-voitteen (liikevoitto) saavuttamiseksi ja joka muuttaa maailman mitatta-vissa oleviksi suureiksi. Siksi sille on ominaista taipumus sivuuttaa perus-tavat arvokysymykset ja pitää niitä irrelevantteina talouden toimivuuden kannalta.
Kapitalismista puhuessaan Marx, Weber ja Polanyi ajattelivat 1800-luvulle ajoittuvaa klassista markkinakapitalismia. Tuolloin valtion puuttuminen talouselämään oli vähäistä, mistä syystä tuota vaihetta on kutsuttu myös klassisen markkinaliberalismin kaudeksi. Englannissa ja Ranskassa markkinakapitalismin läpimurto tapahtui 1830-lukuun men-nessä, Saksassa vuosisadan puolivälin jälkeen. Teollisen tuotantotavan, markkinaliberalismin ja suurporvariston nousu yhteiskuntaa hallitseviksi tekijöiksi synnytti vakavia sosiaalisia ongelmia, kuten suurkaupunkien ja niiden slummialueiden muodostumisen, työväestön taloudellis-sosiaalisen turvattomuuden kärjistymisen, naisten ja lasten käyttämisen työvoimana teollisuudessa, ihmisten käyttäytymistä sääntelevien moraalinormien ra-pautumisen sekä prostituution ja alkoholismin yleistymisen. Tällaiset epäkohdat sosiaalinen romaani tematisoi kuvauskohteikseen. Se ottaa ai-heensa yhteisestä aikalaistodellisuudesta, ja jo 1800-luvulla siinä erotet-tiin aiheiden perusteella toisistaan sellaiset alalajit kuin teollisuusromaani, työläiskuvaus ja prostituutiokuvaus. Näiden ohella ajankohtaisia sosiaalisia ongelmia ja epäkohtia käsiteltiin usein myös avioliitto- ja perhero-maanien muodossa.
Monet 1800-luvulla ilmestyneistä sosiaalisista romaaneista olivat aikanaan suosittuja, minkä vuoksi kirjallinen eliitti oli taipuvainen pitä-mään niitä alemmille luokille tarkoitettuna viihteenä. Tuon ajan suosituis-ta sosiaalisen romaanin edustajista George Sand (Aurore Dupin) ja Eugene Sue onkin yleensä sijoitettu kirjallisuudenhistorioissa - mikäli heidät ylipäätänsä mainitaan niissä - lähelle viihdekirjallisuutta (Biermann 1982, 198-220). Esimerkiksi Sandin La Ville noire (Musta kaupunki, 1860-1861) käsittelee työläisten taloudellis-sosiaalista asemaa, johon liit-tyvät ongelmat eivät ratkea romaanissa työläisten kollektiivisen järjestäy-tymisen ja kamppailun kautta vaan onnellisen sattuman ansiosta. Romaanin naispuolinen keskushenkilö Tonine Gaucher perii yllättäen erään kaukaisen sukulaisensa yrityksen, minkä jälkeen hän nousee porvaris-luokkaan ja avioituu työläistaustaisen Sept-Epéesin kanssa; tämän jälkeen
51
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
he järjestävät yhdessä työläisille ja näiden perheille ihanteelliset olot, esimerkiksi vakuutukset sairauksien ja hätätapausten varalle sekä hoidon vanhuksille ja lapsille. Romaanissa yhdistyvät näin yhteiskunnallinen ja eroottinen utopia.
Sand ja Sue eivät ole koko totuus 1800-luvun sosiaalisesta romaa-nista, sillä aikalaisetkin sijoittivat sen piiriin myös J. W. von Goethen ro-maanin Wilhelm Meisters Wanderjahre (Wilhelm Meisterin vaellusvuodet, 1821 ja 1829) ja suuren osan Charles Dickensin tuotannosta (Adler 1990b, 9-11; Müller-Seidel 1990, 349). Goethe esittää romaanissaan panoraamamaisen kokonaiskuvan oman aikansa yhteiskunnasta ja sen tu-levaisuudesta, ja Dickens käsitteli sosiaalisia epäkohtia miltei tuotantonsa kaikissa vaiheissa, esimerkiksi suosituissa romaaneissaan Oliver Twist (1838) ja Nicholas Nickleby (1838-1839), joissa hän kuvaa köyhien lasten turvatonta asemaa sekä koulu- ja kasvatusolojen ankeutta tuon ajan Eng-lannissa. Turhan vähälle huomiolle jääneessä tutkimuksessaan Le Roman Social en Angleterre 1830-1850 Louis Cazamian, joka toimi vuosina 1925-1944 Sorbonnen yliopiston englantilaisen kirjallisuuden ja kulttuu-rin professorina, tarkasteleekin Dickensiä 1800-luvun alkupuolen englantilaisen sosiaalisen romaanin pääedustajana. Sen muista edustajista hän ottaa huomioon Benjamin Disraelin, Elisabeth Gaskellin ja Charles Kings-leyn.
Itse asiassa Cazamian ei käsittele pelkästään sosiaalista romaania vaan sen ja teesiromaanin (roman-ä-these) yhdistelmää. Siinä, missä sosiaalinen romaani käsittelee ja nostaa julkisen huomion kohteeksi yhteis-kuntakehityksen synnyttämiä ongelmia, teesiromaani sisältää tietyn väit-tämän tai teesin ja toimintaohjeen pyrkien näin vaikuttamaan suoraan ihmisten asenteisiin ja ohjaamaan heidän käyttäytymistään. Cazamian (1973, 4 ja 7-8) luonnehtiikin teesiromaania agitaatiota lähellä olevaksi didaktiseksi lajiksi. Koska osaa sosiaalisista romaaneista ei voi pitää teesi-romaaneina ja koska on toisaalta myös filosofisia (Voltairen Candide, 1759) ja uskonnollisia (John Bunyanin The Pilgrim's Progress, 1678-1684) teesiromaaneja, sosiaalinen romaani ja teesiromaani tulee ymmärtää eril-lisiksi lajeiksi, jotka tosin esiintyivät 1800-luvulla usein käytännössä yhdessä. Cazamiankin tarkastelee vain sellaisia sosiaalisia romaaneja, joissa on samalla selviä viitteitä siitä, miten niiden käsittelemät sosiaaliset on-gelmat tulisi ratkaista.
Teesiromaanin käsitettä Cazamian esittelee niukasti. Myöhemmin sitä on tarkastellut lähemmin Susan Rubin Suleiman tutkimuksessaan Authoritarian Fictions. The Ideological Novel as a Literary Genre (1983), joka käsittelee ranskalaisten poliittisesti oikeistolaisten (Maurice Barrěs, Paul Bourget, Drieu La Rochelle) ja vasemmistolaisten (Emile Zola, Francois Mauriac, André Malraux, Louis Aragon, Jean-Paul Sartre) kirjai-lijoiden ennen toista maailmansotaa kirjoittamia teoksia. Vaikka Suleima-nin tutkimus perustuu eri aineistoihin kuin Cazamianin tutkimus, sitä voi tietyiltä osin soveltaa Cazamianin käyttämään aineistoon.
Suleimanilla ideologisen romaanin ja teesiromaanin käsitteet ovat toistensa synonyymejä. Hän ei kiistä sitä, että ideologisuus on läsnä kai-kessa kirjallisuudessa, muuallakin kuin teesiromaaneissa. Teesiromaanille
52
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
ominaista on se, että ideologisuus sisältyy siihen erityisellä tavalla. Teesi-romaanit pyrkivät osoittamaan jonkin tietyn yhteiskunnallisen, filosofisen tai uskonnollisen näkemyksen päteväksi. Näin tehdessään ne esittelevät vastakkaisia ideologioita, mutta tämä tapahtuu "monologisesti" eli ne oh-jelmoivat jonkin tietyn ideologian totuuden mittapuuksi. Perinteisissä, kaikkitietävää kertojaa käyttävissä romaaneissa relativismin torjuminen oli helppo toteuttaa, sillä tällainen kertoja tarjoaa kätevän narratiivisen tekniikan harjoittaa autoritaarista maailmankatsomuksellista pohdiskelua. Läheisessä yhteydessä ideologisen romaanin monologisuuteen on sen taipumus mustavalkoiseen, asetelmalliseen henkilôkuvaukseen. Nämä piirteet heikentävät teesiromaanin kykyä toimia todellisuuden realistise-na kuvauksena. (Suleiman 1983, 1-2, 7-10, 102-103.) Suleimanin tutki-musta hyôdyntänyt Saija Isomaa (2009, I 14-1 19) toteaa lisäksi, että tee-siromaanin realistisuuden aste laskee myôs siinä tapauksessa, että siinä esitetty teesi ei kasva elimellisesti tai luontevasti itse tarinasta. Tällôin lu-kija kokee teesiromaanin helposti liian propagandistiseksi.
Suleimanin (1983, 54-55) mukaan teesiromaanilla on ideologinen interteksti, jossa sen pohjana oleva ideológia tai maailmankatsomus on esitelty laajasti. Esimerkiksi sosialististen teesiromaanien interteksteinä toimivat tavallisesti marxismin ja sosialismin teoreetikkojen kirjoitukset. Cazamianin tutkimat kirjailijat eli Dickens, Disraeli, Gaskell ja Kingsley olivat mukana Englannissa vaikuttaneessa interventionistisessa liikkeessä. Tämä rajoittamatonta markkinakapitalismia tai laissez-faire-liberalismia vastustanut Nike muotoutui 1830- ja 1840-luvulla, ja sen kannattajakunta koostui lähinnä teollisuustyôväestôstä, käsityôläisistä, pientuottajista, pe-rinteisen aristokratian edustajista ja erilaisista kristillisistä yhteisôistä. Liikkeen tavoitteena oli saada valtio puuttumaan laajemmin talouselämän toimintaan, ja se vaati valtiota säätämään tehokkaita lakeja lapsityôvoi-man rajoittamiseksi sekä teollisuudessa tyôskennelleiden lasten ja naisten suojelemiseksi (Cazamian 1973, 61, 96, 131). Dickens edusti sen filan-trooppista ja Disraeli sen aristokraattis-konservatiivista haaraumaa, kun taas Gaskellin esittämät ratkaisut sosiaalisiin ongelmiin lähtivät kristillisen laupeuskäsityksen pohjalta ja Kingsley nojautui teoksissaan kristilliseen sosialismiin. Heidän romaaniensa ideologiset intertekstit sijaitsivat siten yhtäältä interventionistisen liikkeen elvyttämissä tai ylläpitämissä ideolo-gioissa sekä toisaalta englantilaisessa kulttuurissa jo pitempään vaikutta-neissa ideologisissa muodostumissa. Teesiromaaneille tyypilliseen tapaan nämä kirjailijat suosivat henkilôkuvauksessa voimakkaita vastakohta-asetelmia, ja esimerkiksi Dickensin monet romaanit on sijoitettu myôs melodraaman piiriin.
Yhteiskuntaromaanin erottaa sosiaalisesta romaanista laajuus ja etäännyttäminen. Se ei rajoitu yksittäisten kysymysten tarkastelemiseen vaan se välittää kokonaisvaltaisemman kuvan yhteiskunnasta, eikä se yleensä ota avoimesti kantaa kohteeseensa. Fredric Jamesonin (201 I, 6) tavoin on kuitenkin todettava, että kapitalismia totaliteettina ei voi havai-ta eikä esittää teoreettisesti: jokainen tieteellinen tai kirjallinen represen-taatio siitä on osittainen. "Yhteiskuntaromaani" on siten kapitalismin tapauksessa kahdessa mielessä ideaalikäsite, sillä sen yksittäiset edustajat
53
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
täyttävät yleensä vain osan sen geneerisistä tunnuspiirteistä eivätkä ne pysty tavoittamaan kokonaisuudessaan kuvauksensa kohdetta. Tähän liit-tyen totaliteetin kategoriasta kiinni pitänyt Georg Lukäcskaan (1971) ei ajatellut, että realistinen yhteiskuntaromaani voisi kuvata kapitalismia sen kaikessa moninaisuudessa. Mutta hän vaati, että realismin tulee tavoittaa kuvauskohteen perustavat lainalaisuudet ja esittää ne yhteydessä konk-reettisiin henkilöihin ja tilanteisiin ja niiden ainutkertaisiin piirteisiin. Tyy-pit ja tyypillisyys olivat hänelle juuri tällaisia yleisen ja yksityisen tason yh-distelmiä.
Lukacs katsoi realistisen yhteiskuntaromaanin ideaalin toteutuvan parhaiten Honore de Balzacin, Leo Tolstoin ja Thomas Mannin tuotan-nossa. Balzac pyrki romaaniensa avulla luomaan kokonaiskuvan Napoleonin kukistumisen jälkeisestä, porvarillistuvasta Ranskasta. Tolstoin koh-dalla kiintoisaa on se, että hänen teoksistaan historiallinen romaani Sota ja rauha (1865-1869) ja avioliittoromaani Anna Karenina (1875-1877) on tavallisesti ymmärretty 1800-luvun eurooppalaisen yhteiskuntaromaanin paradigmaattisiksi edustajiksi, vaikka niissä liikutaan paljolti aateliston ja ylempien yhteiskuntakerrostumien piirissä. Samassa mielessä re-presentaationa rajallinen on Mannin Buddenrookit (1901), joka kuvaa pe-rinteisen kauppiassuvun rappeutumista tai sen aseman muuttumista teol-listuvassa ja kapitalisoituvassa Saksassa. Yhteiskuntaromaanista puhumi-nen on niiden kohdalla perusteltua siksi, että ne kuvaavat sellaista luok-kaa tai murrosvaihetta, joka vaikutti laajasti koko ajankohdan yhteiskun-nallisen todellisuuden luonteeseen (Koc 1982, 12-16).
Ei ole sattuma, että nämä esimerkit yhteiskuntaromaanista ovat mannereurooppalaisesta kirjallisuudesta. Englantilaisessa kirjallisuudessa laajan yhteiskuntakuvauksen perinne on ohuempi, joskin myös Saksassa se syntyi vasta 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Theodor Fontänen, Eduard von Keyserlingin sekä Heinrich ja Thomas Mannin ansiosta. Monet tutkijat puhuvatkin 1800-luvun englantilaisen kirjallisuuden yhteydessä pikemminkin sosiaalisesta romaanista kuin yhteiskuntaromaanista. Siksi Cazamianin tutkimuksesta laaditussa englanninkielisessä käännöksessä, johon nojaan artikkelissani, esiintyvä sana "social" on parempi suomentaa sanalla "sosiaalinen" eikä "yhteiskunnallinen", vaikka se englannin ja ranskan kielissä sisältää nämä molemmat merkitykset. Näin tehdessäni olen tietoinen siitä, että sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin vä-linen raja on liukuva eikä tutkimuksessa vallitse yksimielisyyttä siitä, kuin-ka laajasti romaanin pitää yhteiskuntaa kuvata käydäkseen yhteiskuntaromaanista.
Tutkimuksissaan Les romanciers du reel. De Balzac ä Simenon (2000) ja Stendhal. Une sociologie romanesque (2007) Jacques Dubois esittää 1800-luvun ja 1900-luvun alun ranskalaisesta romaanista ajatus-kulkuja, jotka tukevat edellä sanomaani. Hän korostaa sitä, että romaani toimi tuolloin ranskalaisille kirjailijoille yhteiskuntaa koskevan tutkimuk-sen ja kritiikin välineenä, eräänlaisena romaanimaisena sosiologiana, vaikka heidän käsityksensä tieteellisestä tutkimuksesta oli usein luonnontie-teellisesti värittynyt ja he korostivat perimän merkitystä ihmisen elämän-kulkua määräävänä tekijänä (Dubois 2000, 8-9,    62-64). Näistä
54
Erkki Sevanen
Joutsen I Svanen 2014
lahtokohdista kasin he pyrkivat romaaneissaan hahmottamaan yhteiskun-taa laajasti. Tallaisen, Dubois'n mukaan "totaalisen romaanin" edustajana esimerkiksi Stendhalin Le Rouge et le Noir (1830, suom. Punaista ja mus-taa, 1929) asettaa keskushenkilonsa Julien Sorelin elaman ja toiminnan ranskalaisessa yhteiskunnassa vallinneen poliittisen tilanteen ja luokka-voimasuhteiden muodostamaan kehykseen. Nain se kasittelee niin koko yhteiskuntaa maarittaneita rakenteellisia ehtoja kuin noiden ehtojen alai-suudessa toimineita yksiloitakin, mika oli harvinaista englantilaisessa kir-jallisuudessa.
Klassisesta realismista modernismiin, jalkirealismiin ja tyolaiskirjallisuuteen
Sosiaalinen romaani ja yhteiskuntaromaani edustivat eurooppalaisessa kirjallisuudessa pitkaan realistis-naturalistista lajityyppia, kunnes 1900-luvun alkuvuosikymmenina ilmaantuivat ensimmaiset modernistiset sosi-aaliset romaanit ja yhteiskuntaromaanit. Dubois (2000, 272-290) sijoit-taakin "totaalisen romaanin" piiriin myos Marcel Proustin romaanisarjan A la recherche du temps perdu (1913-1927, suom. Kadonnutta aikaa etsi-massa, 1968-2007), modernismin klassikon, joka valittaa kuvauksen yh-teiskuntaluokkien - lahinna aristokratian ja suurporvariston - valisista suhteista 1800- ja 1900-luvun vaihteen Ranskassa. Samoin Alfred Dobli-nin suurkaupunki- ja kollaasiromaani Berlin Alexanderplatz (1929) on sijoi-tettu sosiaalisen romaanin piiriin (Adler 1990b, 13-14).
Suomessa sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin sidos pe-rinteiseen realismiin ja naturalismiin oli niin ikaan vahva, ja se murtui vas-ta I960- ja 1970-luvulla. Realismi ja naturalismi kehittyivat Suomessa la-heisessa yhteydessa muuhun Eurooppaan, erityisesti venalaiseen, ranska-laiseen ja pohjoismaiseen kirjallisuuteen. Suomalaiselle kirjallisuudelle tarkeaa tyypin kategoriaa kehiteltiin venalaisesta ja ranskalaisesta kirjalli-suudesta omaksuttujen vaikutteiden pohjalta, minka lisaksi tarkeaa on se, etta muut pohjoismaat toimivat tuolloin kirjallisena siltana Suomen ja Eu-roopan valilla eli ne valittivat Suomeen vaikutteita Euroopan kulttuuri-keskuksista (Peltonen 2008, 185-187; Rossi 2009, 54-58). Tama artik-keli ei kuitenkaan kartoita geneettisia yhteyksia eurooppalaisen ja suo-malaisen kirjallisuuden valilla vaan kasittelee sosiaalista romaania ja yh-teiskuntaromaania historiallis-systemaattisesti. Siksi siirryn seuraavaksi niita koskevaan suomalaiseen tutkimukseen.
"Sosiaalinen romaani" ja "yhteiskuntaromaani" eivat ole Suomessa olleet tutkimuksen suosimia kasitteita. Monet sellaiset romaanit, jotka tayttavat sosiaalisen romaanin tai yhteiskuntaromaanin tunnuspiirteet, on tutkimuksessa nahty pikemminkin kansankuvauksiksi, mita ne toki myos ovat. Tama patee esimerkiksi llmari Kiannon Punaiseen viivaan (1909) ja Ryysyrannan Jooseppiin (1924), Joel Lehtosen Putkinotkoon (1919-1920) ja F. E. Sillanpaan Hurskaaseen kurjuuteen (1919), joita on arvostettu juu-ri kansakuvauksina. Sosiaalisen romaanin piiriin ne on selkeasti sijoitettu Pertti Karkaman vaitostutkimuksessa Sosiaalinen konfliktiromaani. Raken-netutkimus suomalaisen yhteiskunnallisen realismin pohjalta (1971). Se
55
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
käsittelee klassista suomalaista yhteiskunnallista realismia ja naturalismia Juhani Anon, Minna Canthin, Arvid Järnefeltin ja Teuvo Pakkalan romaa-neista aina Väinö Linnan trilogiaan Täällä Pohjantähden alia (1959-1962) asti.
Lajiteoreettinen käsitteistö ei ole leimallista Karkaman tutkimuk-selle, jonka näkökulma kohteeseensa on historiallis-sosiologinen. Silti sen voi sanoa edustavan lähinnä strukturalistista lajikäsitystä. Näin ajateltaes-sa laji on rakennemalli, jota sen yksittäiset edustajat varioivat. Tässä ta-pauksessa tutkimuksen kohteena on eras tietty suomalaisen sosiaalisen romaanin alalaji, konfliktiromaani. Karkaman (1971, 299-300) mukaan sen edustajat jäsentävät suomalaisen yhteiskunnan luokkajakoiseksi ko-konaisuudeksi, Jossa yhtäällä ovat rikkaat tai yläluokka ja toisaalla köyhä kansa tai alaluokka. Vaikka kirjailijoiden ja kertojien sympatiat ovat ala-luokan puolella, heidän romaaniensa maailmoissa välineelliset tai materi-aaliset arvot ovat ottaneet valtaansa nun yläluokan kuin alaluokankin. Sik-si heidän romaaneissaan esiintyy problemaattinen yksilö, jonka toimintaa ohjaavat laadulliset tai autenttiset arvot ja joka kuvastaa kirjailijoiden omaa ajatusmaailmaa ja heidän ambivalenttia asemaansa yhteiskunnassa perusluokkien välissä. Alaluokkaa kohtaan tuntemistaan sympatioista huolimatta problemaattiset yksilöt vieroksuvat sen kollektivismia, mate-rialismia ja luokkavihaa. Näiden romaanien maailmoissa vallitsee siten konflikti tai arvoristiriita sekä yläluokan ja alaluokan välillä että proble-maattisen yksilön ja muun yhteiskunnan välillä.
Karkaman tutkimat romaanit täyttävät sosiaalisen romaanin kes-keiset tunnuspiirteet. 1800-luvun jälkipuolelta 1950-luvulle asti suomalaisen yhteiskunnan pääongelmiin kuului vastakohta yläluokan sekä maat-toman väestön, maalaisköyhälistön ja teollisuustyöväestön välillä, minkä ohella rahatalouden ja markkinakapitalismin voimistuminen muuttivat tuolla aikavälillä ihmisten mentaliteettia ja käyttäytymistä välineelliseen suuntaan. Suomalaiset kirjailijat seurasivat tämän tilanteen kehitystä, ja heidän romaaninsa toimivat usein aikalaisdiagnostisina kuvauksina yhteiskunnan tilasta. Yhteiskuntaromaanin käsite sopisikin sosiaalisen romaanin käsitettä paremmin kuvaamaan osaa Karkaman tutkimista teoksista. Kar-kama (1971, 249) itse toteaa, että hänen tutkimistaan kirjailijoista "Pek-kanen, Haanpää ja sittemmin Linna ovat hahmottaneet koko yhteiskunnan johdonmukaisesti teoksen rakenteeksi". Tämä huomautus koskee ilmeisesti Haanpään romaaneja Noitaympyrä (1931) ja Isännät ja isäntien varjot (1935), Pekkasen Isänmaan rantaa (1937) ja Linnan trilogiaa, joissa etualalla on luokkien välisten ristiriitojen, yhteiskunnan toimintatapojen ja yhteiskunnallisten murrosprosessien kuvaaminen. Kiannolla, Lehtosella ja Sillanpäällä yhteiskunnan suuret rakenteet ja prosessit jäävät päähenki-löiden elämänkurjuutta koskevan kuvauksen taustalle.
Karkaman tutkimuksessa aineistona on 18 romaania, minkä vuoksi se ei voi esittää niistä kaikista laajaa analyysiä. Laajemmassa analyysissä olisi syytä tehdä nykyisen narratologisen käsitteistön avulla ero henkilöi-den, kertojan, sisäistekijän ja kirjailijan välille, sillä kaikista Karkaman tutkimista romaaneista, esimerkiksi Isännistä ja isäntien varjoista, ei mieles-täni selkeästi löydy laadullisia arvoja edustavaa problemaattista yksilöä,
56
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
mutta siinäkin kertoja suhtautuu ironisesti 1930-luvun oikeistonationa-lismiin ja nousevaa yhteiskunnallista voimaa edustaviin "metsäherroihin" ja puutavarayhtiöihin.
Yksityiskohtaisessa analyysissä olisi myös mahdollista käyttää hy-väksi monipuolisempaa lajikäsitteistöä kuin Karkama käyttää. Näin tekee Saija Isomaa tutkimuksessaan Heräämisten poetiikkaa. Lajeja ja interteks-tejä Arvid Järnefeltin romaaneissa Isänmaa, Maaemon lapsia ja Ve-neh'ojalaiset (2009). Siinä tarkasteltavista romaaneista Isänmaa (1893) ja Maaemon lapsia (1905) sisältyvät myös Karkaman aineistoon. Isomaakin (2009, 33) luonnehtii Järnefeltiä "yhteiskunnallisen romaanin" edustajak-si, mutta tämä puoli ei nouse hänellä keskeiseksi. Sen sijasta hän enem-mänkin määrittää Isänmaan kehitysromaaniksi, kääntymysromaaniksi ja teesiromaaniksi, ja myös Maaemon lapsia edustaa hänen analyyseissaan kääntymysromaania ja teesiromaania (Isomaa 2009, II, 46, 62, 203-209). Yhteiskunnallisen romaanin ja kääntymysromaanin yhdistelmissä henkilöt havahtuvat näkemään "totuuden" ympäröivistä oloista ja alkavat toimia uuden näkemyksensä mukaisesti - kuten Järnefeltin romaaneissa tapahtuu. Teesiromaanin Isomaa ymmärtää lähinnä Suleimanin tutkimuk-sen pohjalta. Hän löytää kaikista tutkimistaan Järnefeltin teoksista teesiromaanin piirteitä, mikä ei ole yllättävää: onhan Järnefeltiä pidetty yleen-sä "tendenssikirjailijana" - samaan tapaan kuin Canthia, jonka monet romaanit ja näytelmät ovat avoimia kannanottoja aikansa sosiaalisista epäkohdista.
Karkaman tutkimana ajankohtana sosiaaliset romaanit risteytyivät muidenkin lajien kanssa. 1880- ja 1890-luvun suomalaista kirjallisuutta tutkinut Päivi Lappalainen (2000) toteaa, että tuolloin monet kirjailijat, erityisesti naiset, käsittelivät suhdettaan yhteiskuntaan avioliitto-, perhe-ja kehitysromaanien avulla. Naiskirjailijoiden kohdalla menettely oli yh-teydessä siihen, että tuolloin yläluokkaisten ja porvarillisten naisten elä-mänpiiri rajoittui paljolti yksityisyyden alueeseen, jonka ulkopuolella hei-dän ei ollut juurikaan mahdollista toteuttaa itseään. Siksi sukupuolittu-neet valta-asetelmat ilmenivät tuolloin yhtäältä yksityisyyden alueen (avioliitto, perhe, koti) sisällä sekä toisaalta tämän alueen ja julkisen elä-män välisessä vastakohdassa.
Vaikkei Linnan romaanitrilogian jälkeisestä suomalaisesta yhteis-kunnallisesta romaanista ole tehty kattavaa tutkimusta, on ilmeistä, että tämä laji uudistui i960- ja 1970-luvulla. Sita edustivat tuolloin varsinkin Marja-Leena Mikkola, Samuli Paronen, Tytti Parras, Paavo Rintala, Alpo Ruuth, Pirkko Saisio, Hannu Salama, Keijo Siekkinen, Lassi Sinkkonen ja Kerttu-Kaarina Suosalmi, ruotsinkielisellä puolella muun muassa Marianne Alopaeus, Christer Kihlman, Ulla-Lena Lundberg ja Ralf Nordgren. Näiden lisäksi lukuisat kirjailijat (Liisa Hännikäinen, Leo Kalervo, Kalle Päätalo, Eino Säisä, Heikki Turunen) ottivat käsittelyn kohteeksi maalta-muuton ja maaseudun rakennemuutoksen.
Näiden kirjailijoiden kautta yhteiskunnallinen romaani etääntyi pe-rinteisestä realistis-naturalistisesta lajityypistä, joskin maaseudun muut-tumista kuvaavat romaanit pitäytyivät usein perinteiseen realismiin. Ajan-kohdan keskeisistä kirjailijoista Kihlman oli käyttämiensä kerrontatek-
57
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
niikkojen tasolla modernisti, mutta nan omaksui samalla realistis-naturalistisen eetoksen eli nan osallistui kirjallisin keinoin yhteiskunnalli-seen keskusteluun. Samanlainen eetos luonnehtii Salamaa, jonka romaa-nien Siinä näkijä missä tekijä (1973) ja Finlandia-sarja (1975-1983) on nähty edustavan jälkirealismia (Peltonen 2008). Näissä romaaneissa Saláma käyttää rinnakkain ulkoista kertojaa ja henkilôkertojia eikä hän anna ulkoiselle kertojalle perinteisen kaikkitietävän tai "objektiivisen" kertojan statusta, vaan painottaa kunkin kertojan tietomäärän ja näkôkulmien ra-jallisuutta. Samoin Saláma toi avoimesti romaanin muotoa ja kerrontaa koskevat metakirjalliset pohdiskelut osaksi yhteiskunnallisia romaanejaan.
Koska edellä on puhuttu "yhteiskunnallisesta romaanista", on syy-tä tehdä eräs täsmennys. Yhteiskunnallisen romaanin käsitettä voidaan käyttää kattokäsitteenä, joka sisältää sekä suppeat että laajat represen-taatiot yhteiskunnasta. Siten sosiaaliset romaanit ovat suppeita yhteiskunnallisia romaaneja ja yhteiskuntaromaanit puolestaan laajoja tai "tota-lisoivia" yhteiskunnallisia romaaneja.
Toinen merkittävä piirre I960- ja 1970-luvun yhteiskunnallisessa romaanissa on poliittinen radikalismi. Tosin radikalismia esiintyi aiem-minkin tyôläiskirjailijoilla ja heitä lähellä olleilla kirjailijoilla, mutta heistä vain Pekkanen ja Haanpää nauttivat kirjallisen eliitin arvostusta. Osa edellä mainituista suomenkielisistä kirjailijoista oli ideologisesti vasemmisto-laisia, ja eräät heistä (Paronen, Ruuth, Saision ensimmäiset romaanit, Siekkinen, Sinkkonen) voi sijoittaa myôs tyôläiskirjallisuuteen. Toisaalta kommunistiseen sukuun syntyneen Salaman suhde vasemmiston puolue-kenttään on ollut ristiriitainen, eikä hänen edellä mainittuja romaanejaan ole aina haluttu pitää tyôläiskirjallisuutena. Alopaeus, Kihlman ja Lund-berg olivat lähtôisin ylemmistä luokista, mutta he etääntyivät niistä ja lä-henivät ideologisesti poliittista vasemmistoa. Tyôväenluokan kuvaajia tai tyôläiskirjallisuuden edustajia heistä ei tullut, sillä he liikkuivat teoksissaan koulutetun väestôn jaylempien luokkien elämänpiirissä.
Nykyinen yhteiskunnallinen romaani
Entä nykyinen suomalainen yhteiskunnallinen romaani? Miltä osin se jat-kaa edellä esitettyä kehityslinjaa, ja miltä osin se on lähtenyt kulkemaan tuoreita polkuja? Vastaan näihin kysymyksiin tarkastelemalla sita, (a) mi-ten nykyiset suomalaiset yhteiskunnalliset romaanit näkevät markkinaka-pitalismin toimintalogiikan leviämisen muualle yhteiskuntaan, perinteisen talouden ulkopuolelle, (b) miten ne esittävät yhteiskuntaluokkien aseman tai tilanteen nyky-yhteiskunnassa, ja (c) miten merkitys-problematiikka ja eksistentiaalinen tematiikka on niissä yhteydessä yhteiskunnallisiin tee-moihin.
Kysymystä (a) käsitellessäni käytän päälähteinäni Arto Salmisen Kalavaletta ja Han n u Raittilan Pamisoksen purkausta. Kysymyksen (b) osalta tärkeimmät lähteeni ovat Salmisen Varasto ja Paskateoria sekä Kari Hotakaisen Jumalan sana. Kysymystä (c) tarkastelen Tommi Melenderin Ranskalaisen ystävän jajuha Seppälän Paholaisen haarukan pohjalta.
58
Erkki Sevanen
Joutsen I Svanen 2014
Naiden esimerkkiteosten avulla tarkoitukseni on kasitella kolmea nykyisiin suomalaisiin yhteiskunnallisiin romaaneihin liittyvaa keskeista teemakokonaisuutta ja luonnehtia tata kautta yleisemmin nykyista suo-malaista yhteiskunnallista romaania. Edella nimeamieni romaanien valin-taperusteet ovat sikali subjektiiviset, etta niiden sijasta olisin voinut kayt-taa esimerkkeina muitakin sellaisia romaaneja, jotka keskittyvat mainit-tuihin kysymyksiin. Uskon silti, etta valitsemani esimerkkitapaukset va-lottavat suhteellisen monipuolisesti sita, miten nykyiset suomalaiset yh-teiskunnalliset romaanit naita kolmea kysymysta kasittelevat.
Markkinakapitalismin leviaminen yhteiskuntaelaman eri alueille
Salmisen neljan keskeisen romaanin eli Varaston, Paskateorian, Ei-kuoren (2003) ja Kalavaleen maailmassa markkinakapitalismin toimintatavat ovat levinneet yhteiskunnan eri osa-alueille ja ne maaraavat henkiloiden kayt-taytymista ja mentaliteettia. Hanen henkilonsa ovat mukautuneet tai alis-tuneet tahan tilanteeseen eivatka he halua tai jaksa uskoa siihen, etta se voisi korvautua toisenlaisilla toimintatavoilla. Samantapainen tilanne val-litsee Melenderin Ranskalaisessa ystavassa ja Seppalan Paholaisen haaru-kassa. Nama kaikki romaanit esittavat yhteiskunnan kapitalistisiksi mark-kinoiksi muuttuneena tilana, jossa ihmiset tapaavat toisensa lahinna osta-jina ja myyjina seka ovat toisilleen kilpailijoita. Lisaksi ostamisen ja myy-misen eli tavaranvaihdon logiikka on niissa tunkeutunut henkiloiden yksi-tyisyyden ja seksuaalisuuden alueelle, ja he ovat taipuvaisia kayttamaan seksuaalisuuttaan valineena erilaisten etujen ja hyotyjen saavuttamisessa.
Sosiaalisen elaman tavaroitumista kasittelevia romaaneja voineekin pitaa yhteiskunnallisen romaanin yhtena alalajina, jolla on omat tunnus-piirteensa. Niista keskeisin on se, etta tavaroitumisromaanien maailmois-sa kapitalististen markkinoiden toimintatavat ovat vallanneet yhteiskunnan, henkilot ovat sisaistaneet noilla markkinoilla vaadittavat roolit ja kayttaytymissaannot ja he kayttaytyvat niiden mukaisesti paljolti muillakin elamanalueilla, ahtaasti kasitetyn talouden ulkopuolella. Taman lajin var-haisia edustajia ovat Daniel Defoen Moll Flanders (1722), Balzacin Illusions perdues (1837-1843, suom. Kadonneet illuusiot, 1983) ja Maiju Lassilan Kuolleista herannyt (1916), jotka kuvaavat rahan ja taloudellisen hyodyntavoittelun valtaa ihmisten kayttaytymisessa. Uudemmista edusta-jista on syyta mainita Bret Easton Ellisin American Psycho (1991), Michel Houellebecqin Plateforme (2001, suom. Oikeus nautintoon, 2002), Mari Moron Kiltinyon lahjat (1998), edellisessa kappaleessa mainitut romaanit ja ehka myos Leena Krohnin Unelmakuolema (2004). (Vrt. Meretoja 2008; Ojajarvi 2006.) Krohnin epamaaraiseen tulevaisuuteen sijoittuvassa teoksessa kuolemakin on tuotteistettu, silla siina Unelmakuolema-niminen yhtio myy ihmisille sellaisen kuoleman kuin he haluavat.
Nykyisen yhteiskunnallisen todellisuuden representaatioina Salmisen romaanit ovat sikali karjistyksia, etta niiden kuvaamassa yhteiskun-nassa hyvinvointivaltio ja sen turvaverkot ovat rapautuneet eika yhteis-kuntaan   kohdistu   minkaanlaista   poliittis-demokraattista ohjausta.
59
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
Selvimmin nämä piirteet tulevat esiin juuri Kalavaleessa (= K). Siinä kaksi viihdebisneksessä toimivaa liikemiestä, Hanski ja Kasperi, luo uuden pu-dotuspeli-tyyppisen ohjelmasarjan, pile he antavat nimeksi Auschwitz. Siihen he hankkivat kilpailijoiksi "toisen polven tyôttômiä ja luusereita" eli tyôväenluokan alimman kerrostuman edustajia. Kilpailun voittajalle on luvassa iso rahapalkinto, kun taas hävinneet potkaistaan kilpailuareenana toimivan teollisuushallin takaovesta pihalle - mikä viittaa siihen, että ny-ky-yhteiskunnassa ihmiset ovat oman onnensa nojassa, vailla perinteisen hyvinvointivaltion tukea. Ohjelmassa osa kilpailijoista esiintyy vankeina ja osa vartijoina; joka toinen viikko on yleisôäänestys, jossa yksi vangeista nostetaan vartijan asemaan ja yksi vartijoista putoaa vangin asemaan. Vartijoilla on oikeus jakaa sähkôiskuja vangeille, mikä mahdollistaa kilpai-lijoiden välisen julmuuden. Lisäksi kilpailijoiden välille syntyy tv-kameroiden edessä monimutkaisia seksisuhteiden kuvioita.
Auschwitz-ohjelmasarjan voi tulkita vertauskuvaksi nykykapitalis-mista. Sellaisena sen tarkoitus on tuoda esiin alempien luokkien vaikea asema kilpailuperiaatteen läpitunkemassa markkinataloudessa, jossa nii-den mahdollisuudet pärjätä ovat olemattomat. Kasperi toteaakin, että "me näytetään kansalle kurjuuden ydin. Me tehdään luhistuvan hyvinvointivaltion laboratorio, B-kansan koekeittiô" (K, 62). Vertauskuvana ohjelmasarja viittaa lisäksi siihen, että ottaessaan valtaansa yhteiskunnan markkinakapitalismi tuhoaa yhteisôllisyyden ihmisten väliltä ja johtaa ih-misten vieraantumiseen toisistaan.
Yhteiskunnallisena romaanina Kalavaletta voi myôs lukea satiirina. Se sisältää satiirille ominaisia karikatyyrimäisiä henkilôhahmoja ja voi-makkaita vastakohta-asetelmia, minkä lisäksi se karnevalisoi kuvauskoh-teensa, kritisoi sita tekemällä sen naurettavaksi ja irvokkaaksi. Entä onko se samalla teesiromaani? Cazamianille (1973) teesiromaani oli didaktinen laji, joka sisältää tietyn väittämän yhteiskunnasta ja toimintaohjeen sen puutteiden korjaamiseksi. Suleiman (1983) puolestaan piti teesiromaania monologisena lajina, joka ideologisia vastakohtia käsitellessään ohjelmoi jonkin tietyn näkôkannan voittajaksi ja jonka sisältämä teesi ei kasva täy-sin pakottomasti tai uskottavasti romaanissa esitetystä tarinasta.
Suleimanin tarkoittamassa mielessä Kalavale ei ole teesiromaani. Se ei käsittele ideologisia vastakohtia, sillä sen maailmassa on vain yksi ideológia tai eetos: markkinoilla pärjäämisen pakko. Samoin siinä esitetty väittämä kasvaa luontevasti sen tarinarakenteesta. Kalavaleesta on siis mahdollista johtaa tietynlainen väittämä nyky-yhteiskunnasta, mutta tämä ei yksinään tee siitä teesiromaania. Voidaan näet ajatella, että kaikki ro-maanit sisältävät jonkinlaisen väittämän tai teesin maailmasta; usein tällai-set teesit on upotettu romaanin tarinarakenteeseen, jolloin ne sisältyvät romaaniin epäsuorasti tai implisiittisesti. Kalavale sisältää epäsuorasti väittämän, jonka mukaan rajoittamaton markkinakapitalismi johtaisi paina-jaismaiseen yhteiskuntaan, eräänlaiseen markkinafasismiin (tähänhän nimi "Auschwitz" viittaa), jossa heikot ja syrjäytyneet ovat suojattomia mark-kinavoimia vastaan. Lukija, joka hyväksyy tämän teesin, päätyy helposti myôs käsitykseen, että markkinakapitalismin vaikutusalaa yhteiskunnassa tulee rajoittaa. Näiltä osin Kalavale tulee lähelle teesiromaania siinä
60
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
merkityksessä kuin Cazamian tätä käsitettä käytti, ja se myös pohtii osit-tain samoja kysymyksiä kuin Cazamianin tutkimat 1800-luvun englantilai-set sosiaaliset romaanit.
Uutta Kalavaleessa on meta-tason teemojen vahva läsnäolo. Tämä problematiikka tulee teokseen sitä kautta, että se pohtii immateriaalisten kulttuurituotteiden suhdetta talouteen ja muuhun yhteiskuntaan. Kalava-leen maailmassa Auschwitz-sarja osoittautuu siinä mielessä reaaliseksi il-miöksi, että se muokkaa siihen osallistuvien ihmisten elämää, simuloi uutta todellisuutta ja on samalla osa immateriaalista taloutta ja mediabisnes-tä. Sarjassa kilpailijoina toimii muun muassa Parantaisen pariskunta, joista vaimo pettää tv-kameroiden edessä miestään erään toisen kilpailijan kanssa pariskunnan lasten seuratessa tapahtumaa televisiosta. Tämän jäl-keen Parantaisen perhe hajoaa ja sitä revitään julkisuudessa; esimerkiksi Ilta-Sanomat järjestää äänestyksen, Jossa lukijat saavat sanoa sanansa siitä, kummalle perheen lapset kuuluisivat eron tultua voimaan.
Raittilan Pamisoksen purkaus (= PP) menee ontologisissa kysy-myksissä eli todellisuuden eri tasojen problematisoimisessa tätä pidem-mälle. Sen alussa poliisin kerrotaan saaneen haltuunsa nauhakeloja, jotka sisältävät aiemmin tuntemattoman dokumentin laivasta nimeltä Pamisos. Tämän jälkeen kertojien puheenvuorosta saa käsityksen, että mukavuus-lippulaiva Pamisos yritti vuonna 1991 saapua Heisingin satamaan, mutta se pysäytettiin Heisingin edustalle, koska siinä oli lastina tonneittain mä-däntynyttä lampaanlihaa. Sen jälkeen alkoi markkinakilpailu laivan tyhjen-tämisestä, sen lastin purkamisesta. Mukana tyhjentämisessä oli kaikenlai-sia epätoivoisia yrittäjiä, joilta lama-Suomi oli vienyt toimeentulon. Tuol-loin elettiin lähes ryöstökapitalismin vaihetta, jolloin markkinakilpailua ei-vät ohjanneet selkeät säännöt.
Tätä alkuosaa on mahdollista lukea dokumentaarisesti, jolloin luki-ja olettaa siinä kerrottujen asioiden todella tapahtuneen Suomessa 1990-luvun alussa. Toisessa osassa paljastuu kuitenkin, että alkuosa on teoksen keskushenkilön, Leena-nimisen kirjailijan laatimaa käsikirjoitusta, jota hän on tarjonnut kustantajalle. Myöhemmin kerrotaan vielä, että Pamisos-niminen laiva kävi todella Suomessa 1990-luvun alussa, mutta se saapui Turun edustalle silakkalastissa, joka uhkasi pilaantua ja joka purettiin siksi merellä proomuihin; tosin tämänkin kertomuksen paikkansapitävyys jää romaanissa lopulta epäselväksi. Lisäksi käy ilmi, että Leena on liittänyt käsikirjoitukseensa aineksia omasta ja läheistensä elämästä sekä muun-nellut niitä dramaattisempaan suuntaan.
Kuten Jussi Ojajärvi (2013a) toteaa, temaattisella tasolla Raittilan romaani kysyy, miten nykykapitalismi tulisi esittää kirjallisuudessa. Al-kuosansa perusteella se näyttää käsittelevän Suomen siirtymistä osaksi globaalia markkinakapitalismia 1990-luvun alussa. Pamisos-Iaiva olisi juuri vertauskuva globaalista kapitalismista, joka näyttäytyy alkuosassa muo-dottomana hirviönä. Toinen osa painottaa kuitenkin sitä, että nykykapitalismi ei enää toimi aivan näin. Se on yhä enemmän muuttunut immateri-aaliseksi taloudeksi, jonka osia tiedonvälitys ja kirjallisuus ovat. "Mieliku-vatalouden suuntaan tässä enemmän ja enemmän mennään. Siinä mielessä talous alkaa muistuttaa tiedonvälitystä ja taidetta. Nun on, jos
61
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
siltä näyttää! Vai kuinka ne sanoo?", toteaa eras romaanin henkilöistä (PP, 126). Siksi todellisuutta koskevat kysymykset ovat muuttuneet mo-nimutkaisemmiksi. Romaanin lopussa Leenan mies, insinööri Jaakko, pu-huukin siitä, että Leenan käsikirjoituksen kokonaissuunnitelmassa vanha ja yksitasoinen todellisuus katoaa, vallalla on kaiken vieraantuminen kai-kesta, loputtomat liukenevat peiliefektit, liukenevat identiteetit (PP, 307).
Jaakon pohdiskelut tuovat mieleen Jean Baudrillardin (1981, 147-152) jo 1970- ja 1980-luvulla esittämän näkemyksen siitä, että medioiden hallitsemassa nykykulttuurissa todellinen ja imaginaarinen ovat sekoittu-neet toisiinsa tai että nykyisin todellisuus on sekoittunut oman mieliku-vansa kanssa, mikä on johtanut kulttuurin vieraantumiseen todellisuudes-ta. Raittilan romaani ei silti joka suhteessa jaa näitä näkemyksiä, sillä Baudrillard selitti kyseisiä ilmiöitä medioiden toimintatavoilla, kun taas Raittila käsittelee niitä myös talouden näkökulmasta. Hänen teostaan voi pitää sekä yhteiskunnallisena romaanina että metalepsis-teemaa pohtiva-na metafiktiona - tai näiden kahden lajin risteytymänä, yhteiskunnallisena metafiktiona. Metaleptisissa romaaneissa todellisuuden eri tasot sekoit-tuvat toisiinsa, jolloin rajat reaalimaailman, fiktion maailman ja fiktion si-sään upotettujen pienoismaailmojen välillä hämärtyvät. Tätä teemaa Raittila erittelee suhteessa nyky-yhteiskunnan luonnetta ja nykykirjallisuuden asemaa koskeviin kysymyksiin.
Nykyisissä suomalaisissa yhteiskunnallisissa romaaneissa kirjalli-suuden aseman ja luonteen muuttumista koskevat kysymykset eli meta-tason teemat ovat tärkeitä. Melender käsittelee niitä Ranskalaisessa ystä-vässään, ja ne ovat näkyvästi esillä myös Seppälän Paholaisen haarukassa. Pääteemana ne esiintyvät Kari Hotakaisen Klassikossa, Kreetta Onkelin Kutsumuksessa, Anja Snellmanin Ivana B.:ssä ja Antero Viinikaisen Orgos-sa.
Nämä romaanit kiinnittävät huomiota siihen, että nykyisessä markkinavetoisessa kustannus- ja mediamaailmassa kirjailijan suhde to-dellisuuteen on sikäli "häiriintynyt", että näkyvyyttä saadakseen kirjailijan on toistuvasti tuotettava tai simuloitava itseään koskevaa aineistoa julki-suuteen, muututtava ihmisiä kiinnostavaksi mediatuotteeksi, mikä mer-kitsee perinteisen, analyyttisen kirjallisen julkisuuden rapautumista. Sa-moin romaaneissa toistuu käsitys, että kustannusalan muuttuminen kiin-teämmin osaksi markkinakapitalismia on myös johtanut laajaa lukijakun-taa puhuttelevan, tarina- tai juonikeskeisen romaanin paluuseen. Para-doksaalista kyseisissä romaaneissa on se, että pääosin ne esittävät tämän-suuntaisen näkemyksensä juuri kekseliään ja viihteellisen juonellisen tari-nan avulla.
Luokkien tilanne nyky-yhteiskunnassa
Yhdessä Salmisen Varasto ja Paskateoria sekä Hotakaisen Jumalan sana käsittelevät kolmea keskeistä luokkaa suomalaisessa yhteiskunnassa: Va-rastossa kuvauksen kohteen on perinteinen, ruumiillista työtä tekevä työ-väenluokka, Paskateoriassa päähenkilönä on journalisti eli keskiluokkaisen
62
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
sivistyneistön edustaja ja Jumalan sanassa kuvataan sekä suuryritysten omistajia ja johtajia että heidän palkkalistoiHaan olevia työntekijöitä.
Varasto (= V) sijoittuu tiukasti hierarkkiseen työpaikkaan, Jossa yhteinen edunvalvonta ja yhteishengen syntyminen työntekijöiden kes-ken on tehty mahdottomaksi. Tilanne perustuu romaanin maailmassa siihen, että työnantajalle, liikkeenharjoittaja Katajalle, on edullista pitää pienipalkkaiset työntekijänsä jatkuvan erottamisuhan alla ja pakottaa hei-dät toistensa kilpailijoiksi eikä myöskään ammattiyhdistysliike toimi vas-tavoimana tällaiselle politiikalle. Pienipalkkaiset työläiset on romaanin maailmassa painettu nun alas, että heitä uhataan lopputilillä, mikäli he ei-vät ala tervehtiä esimiehiään ja käyttäytyä muutenkin kohteliaasti työpai-kallaan (V, 33-34). Näistä syistä palkkansa riittämättömyyttä valitteleva Rousku - nuori varastomies ja romaanin ainoa kertoja - ryhtyy varasta-maan varastosta tavaraa ja myymään sitä eteenpäin. Syylliseksi varkauk-siin hän lavastaa työtoverinsa Ranisen, joka erotetaankin työpaikastaan, ja samassa yhteydessä Rouskusta tehdään varastopäällikkö.
Varaston maailmassa kollektiivinen solidaarisuus työläisten väliltä on kadonnut. Erotettua Ranista lohduttaessaankin Rousku ajattelee kak-sinaamaisesti, että "muutaman vuoden kuluttua Raninen on päätynyt pu-liukoksi" (V, 140). Kuin muistumana entisenlaisesta luokkasolidaarisuu-desta työläisten välillä romaanissa esiintyy vanha kommunisti Jylhäkorpi, jonka kanssa Rousku tekee pimeää bisnestä mutta joka samalla kauhiste-lee yhteiskunnan ilmapiirin kovenemista. Rousku asennoituu muihin ih-misiin välineellisen hyötymoraalin pohjalta. Romaanin maailmassa tällai-sesta käyttäytymisestä on tullut hallitsevaa, ja se tuottaa Rouskulle ulkois-ta menestystä ja lopulta myös nousun varastopäälliköksi, keskiluokan jä-seneksi. Luokkanousu ei siis ole romaanissa mahdotonta yksittäisille työ-läisille, mutta se onnistuu vain häikäilemättömän käyttäytymisen avulla.
Välineellinen käyttäytymismalli leimaa pitkään myös Rouskun asennoitumista naisystäväänsä Karitaan, joka työskentelee hänen kans-saan samassa liikkeessä. Karitan tultua raskaaksi Rousku kieltää ensin isyytensä, mutta pitäessään romaanin lopussa sylissä pientä tyttövauvaan-sa hän osoittaa ensi kerran pehmenemisen ja moraalisen vastuuntunnon merkkejä. Nämä tunteet eivät tosin ulotu oman ydinperheen ulkopuolel-le; päinvastoin, Rousku jatkaa varastelua, ja romaanin päätöskohtaukses-sa hän aikoo "käräyttää" Ranisen tilalle otetun Ykän "puolen vuoden kuluttua Katajalle" eli lavastaa Ykän syylliseksi varkauksiin (V, 165).
Vaikka Varasto on työläiskuvaus, se ei ole työläiskirjallisuutta pe-rinteisessä merkityksessä. Vuonna 1965 ilmestyneessä tutkimuksessaan Työläiskirjallisuus (Proletaarikirjallisuus) Raoul Palmgren määrittää työläiskirjallisuutta useiden eri tunnuspiirteiden avulla. Keskeistä on, että työläiskirjallisuus kuvaa työväestön elämänpiiriä ja että kirjailija tuntee sen omakohtaisten kokemustensa perusteella. Lisäksi Palmgren (1965, luvut lll-VIII) vaati, että työläiskirjallisuudessa tulee esiin "työväenluokan elä-männäkemys". Työväenluokan elämännäkemyksellä hän tarkoittaa sitä, että yhteiskunnallisen kokemuksensa ja lukeneisuutensa pohjalta työläi-sissä on syntynyt käsitys siitä, että kapitalismissa työväestön ja kapitalisti-en edut ovat ristiriidassa ja asemaansa parantaakseen työväestön on
63
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
ryhdyttava puolustamaan etujaan omien organisaatioiden avulla. Tyova-enluokan perinteiseen elamannakemykseen sisaltyy myos utooppinen, kapitalismin ylittava perspektiivi, mika tuli erityisesti nakyviin siina, etta 1970-luvulle saakka sosialistisen ideologian eri versiot olivat itsestaan sel-via osatekijoita tyovaeston kollektiivisessa luokkakulttuurissa.
Palmgrenin mainitsemista tyolaiskirjallisuuden tunnuspiirteista Va-rasto tayttaa kaksi: se kuvaa tyovaeston elamanpiiria ja sen kirjoittaja, Ar-to Salminen, tunsi tuon elamanpiirin omakohtaisesti muun muassa tyo-kokemustensa kautta. Romaanista ei silti juurikaan loydy tyovaenluokan perinteista elamannakemysta, johon sisaltyy utooppinen perspektiivi ja ajatus tyovaeston kollektiivisen toiminnan valttamattomyydesta. Taysin tama nakemys ei ole kadonnut romaanin maailmasta, silla sita edustaa Jylhakorven mieleen jaanyt muistitieto tyovaeston kollektiivisen luokka-kulttuurin ajoista; tosin nuokaan muistot eivat ole kaikilta osin myontei-sia. Paaosin romaanin tyolaiset, varsinkin Rousku, ottavat kapitalismin annettuna: se on se maailma, jonka saantojen mukaan heidan on elettava ja toimittava.
Varaston ominaisluonnetta maaritettaessa on tietenkin mahdollista kysya, onko Palmgrenin lanes viisikymmenta vuotta vanha kasitys tyolais-kirjallisuudesta vanhentunut. Pitaisiko tyolaiskirjallisuus maaritella tanaan uudelleen - ja siten, etta myos Salmisen tyolaiskuvaus voisi mahtua sen piiriin? Vastakkaisen kannan mukaan tyolaiskirjallisuutta ei voi enaa il-maantua, silla kapitalismin kehitys seka tyovaenluokassa ja tyovaenliik-keessa tapahtuneet muutokset ovat murentaneet sen yhteiskunnallisen ja kulttuuris-ideologisen kasvualustan. Valitettavasti tata problematiikkaa ei ole mahdollista ryhtya purkamaan tassa artikkelissa.
Edella todettiin, etta Salmisen romaanista puuttuu utooppinen perspektiivi. Utopioiden katoaminen on laajalti ominaista nykyisille suo-malaisille yhteiskunnallisille romaaneille. Jussi Ojajarvi (2012, 152-155; 2013b) puhuu tassa kohden suoranaisesti siita, etta dystooppisesta tyyli-lajista on tullut hallitseva suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Tama piirre on yhteydessa siihen, etta usein nykyiset romaanit esittavat sosiaalisen maailman vieraantuneena tilana.
Vieraantumisen kasite oli kirjallisuustieteessa yleisesti kaytossa 1970-luvulla. Siita luovuttiin kuitenkin sen jalkeen kun jalkistrukturalistit ja Louis Althusserin strukturalistiseen marxismiin kiinnittyneet tutkijat olivat syyttaneet sita essentialismista - siis oletuksesta, etta olisi olemassa jonkinlainen pysyva ja alkuperainen ihmisen luonto tai olemus, josta ih-minen vieraantuneisuuden tilassa etaantyy. Nykyisin vieraantuneisuutta ei ymmarreta nain vaan se nahdaan tilaksi, jossa yksilot ja ryhmat eivat voi kehittaa itsessaan olevia mahdollisuuksia, koska he joutuvat elamaan ja toimimaan itsensa ulkopuolelta tulevien pakkojen ohjaamina, vieras-maaritteisesti. Jerome Braunin ja Lauren Langmanin toimittama artikkeli-kokoelma Alienation and the Carnivalization of Society (2012) esittaa, etta lievityksena lisaantyneeseen vieraantuneisuuteen nykykapitalismi tarjoaa ihmisille karnevalistista populaarikulttuuria ja kasvavia kulutusmahdolli-suuksia.
64
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
Braunin ja Langmanin mukaan vieraantuneisuus määrittää nykyisin muitakin yhteiskuntaluokkia kuin työväestöä. Moniita osin tämä pätee suomalaiseen yhteiskunnalliseen romaaniin. Salmisen Varastossa työläiset ovat vieraantuneita sekä yksilöinä että ryhmänä, sillä he eivät voi työs-sään toteuttaa itseään eivätkä muodostaa toimivaa, luottamukseen pe-rustuvaa sosiaalista yhteisöä. Paskateoriassa (=P) esitetty sosiaalinen to-dellisuus on nun ikään vieraantuneisuuden läpitunkema. Toisin kuin Kala-valeessa, tässä romaanissa ei ole selkeää juonta. Sita pitää enemmänkin koossa läpikäyvä tunnelma tai teema: ajatus siitä, että yhteiskunnan muuttuminen kapitalistisiksi markkinoiksi on hävittänyt julkisesta ja yksi-tyisestä elämästä syvemmät arvot ja inhimillisen myötäelämisen. Tällai-sessa maailmassa mistä vain voidaan tehdä myytävissä ja ostettavissa ole-va tuote. Romaanin keskushenkilö, toimittaja Antti Suurnäkki, on osa tä-tä koneistoa, sillä hän työskentelee sensaatiolehdistön ja median, karne-valistisen populaarikulttuurin, palveluksessa. Samalla hänessä on säilynyt perinteisen problemaattisen yksilön piirteitä, sillä - toisin kuin toimittaja-kollegansa - hän reflektoi jossain määrin kriittisesti sensaatiolehdistön toimintatapoja. "Lehden taso alkoi olla sellainen, että täältä katsoen por-nolehdetkin näyttää Parnassolta", luonnehtii hän romaanin alussa sitä lehteä, Jossa hän on töissä (P, 38). Hän ei kuitenkaan ryhdy toimimaan kelvottomaksi kokemaansa järjestelmää vastaan. Jonkinlaista vastarinta-asennetta romaanissa edustavat puolirikolliset jengit, joiden väkivaltainen kapinointi ei tosin suuntaudu niinkään yhteiskuntajärjestystä kuin kilpaile-via jengejä vastaan.
Hotakaisen Jumalan sana (= JS) poikkeaa sikäli monista muista ny-kykapitalismin kuvauksista, että siinä bisnesmaailman toimijoita ei esitetä vain heidän yhteiskunnallisen roolinsa tai "luonnenaamionsa" kautta vaan heistä tuodaan esiin henkilökohtaisempikin puoli. Romaanin keskushen-kilönä on konserninjohtaja Jukka Hopeaniemi, Björn Wahlroosia muistut-tava bisnesruhtinas, jota romaani yrittää ymmärtää sisältäpäin. Hänet ku-vataan kuollutta vaimoaan kaipaavaksi leskimieheksi, joka on luonut lä-heisen suhteen myös edesmenneen isänsä Uljas Hopeaniemen, presidents Kekkosen kaudella toimineen talousvaikuttajan, vanhaan autonkul-jettajaan Armas Kallioon, poliittiselta taustaltaan demariin. Mutta tämän ohella hän on kovan linjan kapitalisti, joka pitää itsekkyyttä ja ahneutta ihmisen luonnollisina ominaisuuksina - kuten hänen kysymyksestään Armas Kalliolle ilmenee:
Milloin sinustatuli ahne? Miten nun?
Alä väistä. Tällä matkalla on ollut kummallisia tunnelmia. Aläkä ahneutta kiellä, muuten kiellät ihmisyyden. (JS, 267.)
Hopeaniemi on sisäistänyt uusliberalistisen ihmiskuvan, Jossa ihmistä pi-detään egoistisena ja omia etujaan rationaalisesti kalkyloivana yksilönä. Samalla hän ajaa holhoavaksi kokemansa hyvinvointivaltion alasajoa ja tuntee antipatiaa syrjäytyneitä ja häviäjiä kohtaan. Matkalla Lapista Helsinkiin hän ottaa autonsa kyytiin humalaisen pienyrittäjän Tapsan, jota hän alkaakin pian sättiä rotaksi ja loiseksi.
65
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
Hotakaisen romaanin keskeisiin teemoihin kuuluu ajatus, että ka-pitalismilla on typistävä vaikutus kapitalistin persoonallisuuteen, että se tuottaa vieraantunutta ihmisyyttä. Lopussa romaani osoittaa myôs yksi-lôllisen ulospääsymahdollisuuden tästä tilasta. Hopeaniemi joutuu nimit-täin eroamaan konserninjohtajan paikalta, sillä munattuaan itsensä julki-sessa tv-lähetyksessä hän joutuu huomaamaan, että häntä ollaan siirtä-mässä syrjään johtotehtävistä konsernin fuusioituessa erään pankin kans-sa. Extradiegeettinen kertoja ei arvota eroa kielteisesti. Päätôsjaksossa, eron jo toteuduttua, Hopeaniemi ja Kallio tekevät matkaa Itä-Uudenmaan kumpuilevissa maisemissa, ja peilistä Kallio näkee "herran, joka ei hetki sitten nähnyt eteensä mutta joka nyt katsoo ruskan poltta-maa maata kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa" (JS, 323-324). Tulkitsen tämän viittaavan siihen, että kapitalismin ylläpitäjän roolista vapauduttu-aan Hopeaniemi ei enää joudu mukauttamaan omaa persoonallisuuttaan ja käyttäytymistään ahtaasti "markkinoiden odotuksiin" vaan hän voi nyt antaa tilaa itsessään piileville muillekin puolille. Kapitalistisen järjestelmän tällainen ratkaisu jättää kuitenkin ennalleen.
Merkitys-problematiikka ja eksistenťiaalinen tematiikka
Nykykapitalismin kuvauksina Melenderin Ranskalainen ystävä ja Seppälän Paholaisen haarukka poikkeavat edellä käsitellyistä teoksista siinä, että niissä keskeistä on merkitys-problematiikka ja eksistentiaalinen tematiikka. Nämä kysymykset eivät ole sinänsä uusia yhteiskunnallisessa romaa-nissa, vaan ovat olleet siinä mukana 1800-luvulta lähtien.
Jo Marxin teória sisälsi ajatuksen, että kapitalismi on välinpitämä-tôn käyttôarvojen tai laadullisten arvojen suhteen, sillä yksittäistä kapita-listia kiinnostaa lähinnä vain tavaroiden vaihtoarvo tai rahallinen arvo ja li-säarvon tuotanto. Tämä taipumus ruokkii kulttuurissa indifferenssin eli merkityksettômyyden kokemusta ja välinpitämättômyyttä laadullisia ar-voerotteluja kohtaan. Kuten Peter Zima (2001, 42-43, 60-62) toteaa, myôhemmin monet muutkin teoreetikot, varsinkin Max Weber, Daniel Bell, Amitai Etzioni ja Alain Touraine, ovat käsitelleet tätä teemaa ja määrittäneet kapitalismin indifferenssiä tuottavaksi järjestelmäksi. Ranskalainen ystävä ja Paholaisen haarukka kuuluvat tähän samaan yhteyteen. Niiden mukaan nykykapitalismiin liittyvät erottamattomasti eksistentiaali-set merkityskriisit tai mielekkyyskriisit.
Indifferenssin problematiikka on Paholaisen haarukan (= PH) pää-teemoja. Sen keskushenkilônä ja yhtenä intradiegeettisenä kertojana esiintyy finanssipääoman palveluksessa tyôskentelevä varallisuudenhoitaja Lari Laine, joka kykenee tietyssä määrin reflektoimaan pankkitoiminnan ja sijoitusneuvonnan merkitystä yhteiskunnassa:
En pitänyt itseäni kansalaisena. Koska suuryrityksillä ei ollut perimmäi-siä oikeuksia ja velvollisuuksia samalla tavalla kuin ihmisillä oli - ne oli-vat pelkkiä rahan tekemistä varten rakennettuja koneita - ei minulla-kaan niitä ollut. Nuo koneet olivat määritelmällisesti itsekkäitä olioita. Olin asettunut vetämään niiden vankkureita. Ylämäessä saatoin silti jos-kus puuskuttaa ja suupieliini saattoi ilmestyä vaahtoa. Mikä oli elämän
66
Erkki Sevánen
Joutsen I Svanen 2014
tarkoitus? Saada ihmiset luovuttamaan rahansa pankille tietyllá korolla ja lainata ne niille takaisin suuremmalla korolla. (PH, 79.)
Sitaatissa finanssipááoman maailma sijoittuu poliittis-moraalisen yhteisoe-lámán ulkopuolelle, alueelle, josta kasin se voi toimia vailla moraalista ja yhteisvastuullista eetosta. Itsekkááná, válineellis-rationaalisesti toimivana rahantekokoneena finanssikapitalismi on válinpitámáton arvo-ongelmien ja eksistentiaalisten kysymysten suhteen. Eláminen ja tyoskenteleminen tállaisessa járjestelmássá ja sen hallitsemassa yhteiskunnassa aiheuttaa yk-siloissá helposti omaan itseen ja elámáán kohdistuvia arvottomuuden ja merkityksettomyyden kokemuksia. Niistá Seppálán romaanissa kársivát erityisesti pátkátoillá itsensá eláttává sosiaalipsykologi Saija Lehtonen ja Jumalan Kyyneleeksi kutsuttu syrjáytynyt mieshenkilo, joka káyttáá sekai-sin alkoholia ja masennusláákkeitá ja joka ilmaantuu eri kerrontajaksoissa aina váliin esiin uhkaavana ja vákivaltaiseen káyttáytymiseen taipuvaisena. Romaanin lopussa han iskeekin tarkkuuskellon Lari Laineen isán, kel-loseppá Lauri Laineen takaraivoon, minka seurauksena támá vaipuu aivo-kuolleena koomaan.
Yhteiskunnallisen romaanin ja eksistentiaalisen romaanin yhdis-telmáná Paholaisen haarukka sisáltáá sivujuonteena eksistentialistisesta kirjallisuudesta ja filosofiasta tutun ajatusmotiivin, jonka mukaan ihminen ei voi kokonaan válttyá eksistentiaalisilta kriiseiltá. Tálloin eksistentiaalisen turvattomuudenkokemuksen ajatellaan sisáltyván inhimillisen ole-massaolon konstituutioon. Lari Laine ilmaisee támán ajatusmotiivin seu-raavasti:
Me etsimme syliá loppuun asti, emmeká váhiten sen jálkeen kun opimme tietámáan sen minka isánikin oppi tietámáan: ettá syntyes-sámme meillá on hátá, samoin kuollessa, sylittómillá. Sieltá, missá syn-nytáán, kuuluu itkua ja tuskanhuutoja, samoin sieltá missá kuollaan. Monesti myós muualta, noiden ááripáiden váliltá, matkan varrelta. Syliá me etsimme, muodotonta, mittaamatonta, ááretóntá, joka ei lisáánny jos siihen jotain lisáá ja jota ei voi jakaaosiin. (PH, 239.)
Viime kádessá eksistentiaalinen turvattomuudenkokemus johtuu Seppá-lállá siitá ahdistavasta tiedosta, ettá inhimillisellá olemassaololla ei ole etukáteen annettua, kosmisesta járjestyksestá juontuvaa merkitystá, vaan páinvastoin ihmisen pitáisi itse luoda elámálleen merkitys ja siitákin huo-limatta han on lopultayksin vastatusten kuoleman tosiasian kanssa.
Entá miká on taiteen ja kirjallisuuden tehtává indifferenssiá tuotta-vassa yhteiskunnassa? Yhden vastauksen táhán kysymykseen tarjoaa Lari Laineen sisko Laura Laine, joka tekee Seppálán romaanissa elokuvaa syr-jáytymisestá ja vieraantumisesta ja ottaa siihen aineksia Saija Lehtosen ja Jumalan Kyyneleen elámástá. Romaanissa on useita erillisiá jaksoja támán elokuvan suunnittelusta ja sen kásikirjoituksesta seká nykykirjallisuuden tilaa koskevia metakirjallisia pohdiskeluja. Eráássá jaksossa, jossa Laura suunnittelee elokuvansa valaistusta ja lavastusta, toistuu moneen ottee-seen ilmaisu "Punaista ja mustaa", minka voi tulkita viittaavaan Stendhalin samannimiseen romaaniin ja siihen, ettá Lauran aikomuksena on sitoutua yhteiskunnallisen taiteen traditioon. (PH, 91-93.) Romaanin lopussa hán pááttáákin poistaa elokuvastaan siihen alun peřin aikomansa, katsojalle lohdutusta tarjoavat jaksot. Yleisemmin Lauran hahmo ja Seppálán
67
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
romaani painottavat sita, etta kirjallisuuden ja taiteen tehtavana ei ole toimia viihteena tai terapiana vaan pakottaa vastaanottaja kohtaamaan yhteiskunnallinen todellisuus ja eksistentiaalinen tilanteensa maailmassa.
Paholaisen haarukka ei sisalla viittauksia vain yhteiskunnallisen ro-maanin traditioon. Niin kuin Tuomas Juntunen (2012) toteaa, tuotannos-saan Seppala viljelee usein myos viittauksia Raamattuun ja kristinuskoon. Paholaisen haarukassa niihin kuuluu muun muassa sen alkuun sijoittuva kohta, jossa varallisuudenhoitaja Lari Laine luonnehtii ammattikuntaansa "uudeksi Jumalalaksi, jonka ne saattoivat tunnistaa ja hyvaksya sen jal-keen, kun vanha oli tapettu" (PH, 29). Tassa mielessa romaanin voi tulki-ta moderniksi moraliteetiksi. Sellaisena se kertoo varoittavan tarinan sii-ta, millaiseen merkityskriisiin ja kaaokseen yhteiskunta paatyy lahdetty-aan seuraamaan vaaria arvoja tai vaaria jumalia.
Melenderin Ranskalainen ystava (= RY) kiinnittyy Seppalan ro-maania laajemmin 1800-luvun kirjallisuuteen. Sen keskushenkilona on mielikuvateollisuuden palveluksessa tyoskenteleva kirjailija Joel Raento. Tama Gustave Flaubertia ja 1800-luvun ranskalaista kirjallisuutta ihaileva henkilo on tympaantynyt tyohonsa ja yritysmaailmaan, minka vuoksi nan lahtee Ranskaan, Aronvilleen lepaamaan. Siella han ystavystyy Charles Baudelairea ihailevan Marcelin, entisen opettajan kanssa, joka toimii kul-jetusalalla.
Joel nakee Flaubertissa sukulaissielun, joka halveksii hanen laillaan kapitalismia ja porvaristoa: "Flaubertin mukaan porvarin halveksiminen on sivistyneen ihmisen tunnusmerkki. Mina halveksin porvaria koko sy-damestani, ja yritysmaailma on taynna naita saalittavia ihmispoloja, jotka sinfoniakonsertissa sulkevat silmansa nayttaakseen muille etta nauttivat kuulemastaan" (RY, 31). Marcelin Baudelaire-ihailu kumpuaa samasta maaperasta, silla Baudelairen tavoin nankin inhoaa markkinakapitalismia ja sen tunkeutumista muualle yhteiskuntaan. Ajatustavaltaan Marcel on Joelia lahempana nihilistia, jonka on vaikea nahda ymparoivaa yhteiskun-taa millaan lailla mielekkaaksi.
Suhteessa kapitalismiin Joelin ja Marcelin tilanne on silti myos eri-lainen kuin Flaubertin ja Baudelairen tilanne. Taiteessa esitettya kapita-lismikritiikkia tutkineet Luc Boltanski ja Eve Chiapello (1999, 64-90) to-teavat, etta Baudelaire ja muut 1800-luvun boheemitaiteilijat elivat osit-tain kapitalistisen tuotannon ja kiertokulun ulkopuolella, yhteiskunnalli-sessa marginaalissa, mika tarjosi heille tietyn riippumattomuuden kapita-lismista ja mahdollisuuden kritisoida sita. Flaubertin kohdalla riippumattomuuden taloudellisena pohjana oli hanen vauras sukutaustansa, jonka turvin han saattoi kirjailijana keskittya taiteellisten tavoitteidensa toteut-tamiseen. Madame Bovaryssa (1857) han pyrkikin romaanimuodon kei-noin kuvaamaan provinsiaalis-porvarillisen elamantavan latteutta ja mer-kityksettomyytta. Flaubertin romaani ja sen paahenkilo Emma Bovary mainitaan Melenderin romaanissa useissa eri yhteyksissa, mika vahvistaa peilirakenteen tavoin Melenderin romaanin paateemaa eli ajatusta mark-kinakapitalismista merkityksettomyytta tuottavana jarjestelmana.
Tasta jarjestelmasta Joel ja Marcel eivat kuitenkaan paase eroon, toisin kuin Baudelaire ja Flaubert.  Painvastoin, he joutuvat vastakkain
68
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
sen rikollisten muotojen kanssa. Marcel on sotkeutunut erään rikollislii-gan harjoittamaan ihmisten salakuljetukseen, Jossa itäeurooppalaisia nai-sia toimitetaan Yhdysvaltoihin seksityöläisiksi. Päästettyään vapaaksi erään kuljetettavan hän joutuu liigan ahdistamaksi. Joel auttaa häntä sel-viytymään tilanteesta harhauttamalla kilpailevat liigat toistensa kimppuun. Tästä aseellisesta yhteenotosta ja sen jälkiseurauksista lähetystä tekevälle televisioyhtiölle eräs Joelin ystävistä toteaa, että julkisen sektorin säästöt ajavat ennen pitkää kaikki ranskalaiset viidakon lakien armoille, sillä lo-pulta poliisilla ei ole keinoja taistella häikäilemättömiä ammattirikollisia vastaan. Samaan hengenvetoon romaani loppuu jaksoon, Jossa Joel pois-tuu Aronvillestä "seuranaan vain Flaubert" (RY, 238). Matka Ranskaan ei siis ole muuttanut hänen tilannettaan. Hän joutuu yhä työstämään mark-kinakapitalismin tuottamaa merkityksettömyyden kokemusta ja ylei-semmin Emma Bovaryn tavoin haaveidensa ja todellisuuden välistä risti-riitaa.
Markkinakapitalismin kritiikkinä Melenderin teos sisältää rikosro-maanin aineksia, mutta tässä yhteydessä kiintoisia ovat myös sen anti-modernit, jopa konservatiiviset puolet. Sen keskushenkilöt eivät ihaile vain 1800-luvun ranskalaista kirjallisuutta, jonka monet edustajat saattoi-vat vielä, toisin kuin nykyiset kirjailijat, toimia syrjässä markkinakapitalis-milta. Lisäksi he, varsinkin Marcel, tuntevat vetoa Ranskan vallankumo-usta edeltävään aikaan, jolloin "pohjaton edistysusko" ei vielä ollut muo-dostunut yhteiskuntaa hallitsevaksi ideologiseksi käytännöksi (RY, 58, 171-179). Kyseinen luonnehdinta on nähdäkseni tulkittavissa valistuksen perintöön kohdistuvaksi kritiikiksi. Yhteiskunnallisella tasolla Joelin ja Marcelin kaipuun kohteena on sellainen Ranska, jota markkinakapitalismin, laajan maahanmuuton ja rikollisliigojen aiheuttamat ongelmat eivät vielä hallitse.
Lopuksi
Yhteiskunnallisella romaanilla ja sen alalajeilla ja sukulaislajeilla on oma pitkä traditionsa kirjallisuuden historiassa, ja käsitteinä ne ovat hyödyllisiä välineitä myös nykykirjallisuutta analysoitaessa. Tosin tämän lajin yhtenä hankaluutena on sen laajuus. Siihen näyttää siksi pätevän Fowlerin (1997, 12) esittämä huomautus siitä, että mitä enemmän johonkin lajiin tulee teoksia, sitä monimuotoisemmaksi ja epämääräisemmäksi se muuntuu. Tällöin siinä syntyy uusia alalajeja, sen piiriin kuuluvat teokset omaksuvat piirteitä muiden lajien repertoaareista tai risteytyvät muiden lajien kanssa ja tuottavat geneerisesti hybridisiä teoksia.
Näistä syistä yhteiskunnallisen romaanin laajaa kerrostumaa ei ole järkevää yrittää tutkia vain yhden lajikäsitteen - "yhteiskunnallinen romaani" - avulla vaan analyysin lähtökohdaksi voi asettaa sen periaatteen, että yksittäisissä yhteiskunnallisissa romaaneissa on tavallisesti piirteitä muistakin lajeista. Tätä kautta analyysi pystyy monipuolisemmin tavoit-tamaan kunkin romaanin kirjallisen ominaislaadun. Samalla vasta konteks-tuaalisen tarkastelun yhdistäminen tällaiseen analyysiin paljastaa sen, mi-kä tekee jonkin yksittäisen romaanin yhteiskunnalliseksi romaaniksi,
69
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
missä suhteissa se tematisoi kohteekseen oman aikansa yhteiskunnalli-sesta todellisuudesta nousevia kysymyksiä.
Käsitellessään kysymystä kapitalismin luonteesta ja sen vaikutuk-sista ihmisten elämään nykyinen suomalainen yhteiskunnallinen romaani jatkaa yhteiskunnallisen romaanitradition pitkää linjaa. Tämä kysymys on 1800-luvun alkupuolelta lähtien kuulunut eurooppalaisen yhteiskunnallisen romaanin suuriin teemoihin. Sita tarkastellessaan ja saadakseen pa-remmin haltuunsa markkinakapitalismin hallitseman todellisuuden ja im-materiaalisen talouden nykyinen suomalainen yhteiskunnallinen romaani on ottanut käyttöönsä metafiktiolle ominaisia ilmaisukeinoja ja kehittänyt niitä eteenpäin, mikä todistaa sen uusiutumiskyvystä. Melenderin ja Sep-pälän tapaiset kirjailijat ovat puolestaan elvyttäneet eksistentiaalisia tee-moja käsittelevän yhteiskunnallisen romaanin tradition ja tehneet ranska-laisesta kulttuurista taas kerran tärkeän vaikutteiden lähteen suomalaisel-le kirjallisuudelle.
LÄHTEET
Kaunokirjallinen aineisto
Hotakainen, Kari 201 I: Jumalan sana. Romaani. Helsinki: Siltala. (= JS)
Melender, Tommi 2009: Ranskalainen ystävä. Romaani. Helsinki: WSOY. (=RY)
Raittila, Hannu 2005. Pamisoksen purkaus. Romaani. Helsinki: WSOY. (= PP)
Salminen, Arto 1998: Varasto. Romaani. Helsinki: WSOY. (= V)
Salminen, Arto 2005: Kaiavale. Kansalliseepos. Helsinki: WSOY. (= K)
Salminen, Arto 2007/2001: Paskateoria. Romaani. Toinen painos. Helsinki: WSOY. (= P)
Seppälä, Juha 2008: Paholaisen haarukka. Romaani. Helsinki: WSOY. (= PH)
Muut lähteet
Adler, Hans (Hrsg.) 1990a: Der Deutsche Sozialroman des 18. und 19. Jahrhunderts. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgellschaft.
Adler, Hans 1990b: Einleitung. Adler (Hrsg.) 1990a, 1-14.
Adler, Hans 1990c: Literatur und Sozialkritik. Versuch einer historischen Spezifik des sozialen Romans. Adler 1990a, 280-31 I.
Arminen, Elina 2012: Kutsumuksen hinta. Antero Viinikaisen Orgo ja Kreetta Onkelin Kutsumus kustannusmaailman peilinä. Avain 2/2012, 34-51.
70
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
Bahtin, Mihail 1979: Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia. Venäjän kielestä suomentaneet Kerttu Kyhälä-Juntunen ja Veikko Airola. Moskova: Edistys.
Baudrillard, Jean 1981: Simulations. Translated by Paul Foss et al. New York: Semiotext(e).
Beroud, Sophie et Tania Regin (red.) 2002: Le roman social. Litterature, histoire et movement ouvrier. Paris: Les Editions Atelier.
Biermann, Karlheinz 1982: Literarisch-Politische Avantgarde in Frankreich 1830-1870. Hugo, Sand, Baudelaire und andere. Stuttgart, Berlin, Köln, Mainz: Verlag W. Kohlhammer.
Boltanski, Luc et Eve Chiapello 1999: Le nouvel esprit du capitalisme. Paris: Gallimard.
Braun, Jerome and Lauren Langman (eds.) 2012: Alienation and the Car-nivalization of Society. New York and London: Routledge.
Cazamian, Louis 1973/1903: The Social Novel in England 1830-1850. Dickens, Disraeli, Mrs gaskell, Kingsley. Orig. Le Roman Social en Angleterre 1830-1850 (1903). Translated by Martin Fido. London and Boston: Routledge & Kegan Paul.
Dubois, Jacques 2000: Les romanciers du reel. De Balzac a Simenon. Paris: Editions du Seuil.
Dubois, Jacques 2007: Stendhal. Une sociologie romanesque. Paris: Editions la Dicouverte.
Fowler, Alastair 1997/1982: Kinds of Literature. An Introduction to the Theory of Genres and Modes. Oxford: Clarendon Press.
Isomaa, Saija 2009: Heräämisten poetiikkaa. Lajeja ja intertekstejä Arvid Järnefeltin romaaneissa Isänmaa, Maaemon lapsia ja Veneh'ojalaiset. Helsinki: SKS.
Jameson, Fredric 201 I: Representing Capitalism. A Commentary of Volume One. London: Verso.
Jansson, Jan-Magnus 1988: Kirjailija ja poliittiset arvot. Toisen tasavallan kirjallisuus. Keskustelua Pentinkulman päivillä 1978-1987. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 216-227.
Jauss, Hans Robert 1984/1982: Ästhetische Erfahrung und literarische Hermeneutik. Frankfurt am Main: Suhrkamp.
Juntunen, Tuomas 2012: Virsta väärää, vaaksa vaaraa. Intertekstuaalinen moniäänisyys Juha Seppälän proosassa. Helsinki: Heisingin yliopiston humanistinen tiedekunta.
Karkama, Pertti 1971: Sosiaalinen konfliktiromaani. Rakennetutkimus suomalaisen yhteiskunnallisen realismin pohjalta. Oulu: Pohjoinen.
Karkama, Pertti 1998: Kulttuurija demokratia. Kirjoituksia kulttuurin nyky-tilasta. Helsinki: SKS.
71
Joutsen I Svanen 2014
Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani.
Koc, Richard A. 1982: The German Gesellschaftsroman at the Turn of the Century. A Comparison of Works of Theodor Fontane and Eduard von Keyserling. Berne and Frankfort am Main: Peter Lang.
Lappalainen, Päivi 2000: Koti, kansa ja maailman tahraava lika. Näkökul-mia 1880- ja 1890-luvun kirjallisuuteen. Helsinki: SKS.
Lash, Scott 2010: Intensive Culture. Social Theory, Religion and Contemporary Capitalism. London: Sage.
Lukäcs, Georg 1971: Die Gegenwartsbedeutung des kritischen Realismus (1957). Georg Lukäcs Werke. Band 4. Probleme des Realismus I. Essays über Realismus. Neuwied und Berlin: Luchterhand.
Marx, Karl 1979/1867: Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. I osa. Pääoman tuotantoprosessi. Alkuteos Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie. Band I. Moskova: Edistys.
Meretoja, Hanna 2008: Ihmissuhteet kulutussuhteina Michel Houelle-becqin romaanissa "Oikeus nautintoon". Jussi Ojajärvi ja Liisa Steinby (toim.), Mino ja markkinavoimat. Yksilö, kulttuurija yhteis-kunta uusliberalismin aikakaudella. Helsinki: Avain, 356-386.
Müller-Seidel, Walter 1990: Soziale Romankunst. Adler (Hrsg.) 1990a, 349-374.
Ojajärvi, Jussi 2006: Supermarketin valossa. Kapitalismi, subjektija minuus Mari Mörön romaanissa "Kiltin yön lahjat" jaJuha Seppälän novellissa "Supermarket". Helsinki: SKS.
Ojajärvi, Jussi 2012: Capitalism in the Family. On Realistic Involvement after the Neoliberalist Turn. Leena Kirstinä (ed.), Nodes of Contemporary Finnish Literature. Helsinki: SKS, 152-174.
Ojajärvi, Jussi 2013a: Realismin keksimisen velvollisuus. Lamanjälkeisen kapitalismin aikalaiskokemus tematiikan ja muodon ongelmana. Hanna Meretoja ja Aino Mäkikalli (toim.), Romaanin historian ja teorian kytkentöjä. Helsinki: SKS, 280-313.
Ojajärvi, Jussi 2013b: Kapitalismista tulee ongelma. Suomen nykykirjalli-suus 2. Kirjallinen elämä ja yhteiskunta. Helsinki: SKS, 13 l-l 53.
Palmgren, Raoul 1965: Työläiskirjallisuus. (Proletaarikirjallisuus.) Kirjalli-suus- ja aatehistoriallinen käsiteselvittely. Porvoo - Helsinki: WSOY.
Peltonen, Milla 2008: Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja. Turku: Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, nro 272.
Polanyi, Karl 2009/1944: Suuri murros. Aikakautemme poliittiset ja talou-delliset juuret. Alkuteoksesta The Great Transformation. The Political and Economic Origins of Our Time suomentanut Natasha Vilokkinen. Tampere: Vastapaino.
Rossi, Riikka 2009: Särkyvä arki. Naturalismin juuret suomalaisessa kirjalli-suudessa. Helsinki: Helsinki University Press.
72
Erkki Sevänen
Joutsen I Svanen 2014
Sassi, Ville 2012: Uudenlaisen pahan unohdettu história. Arvohistoriallinen tutkimus suomalaisen romaanin pahan tematiikasta ja "pahan koulu-kunta" -vuosikymmenmääritteen muodostumisesta kirjallisuusjärjes-telmässä. Joensuu: University of Eastern Finland, Dissertations in Education, Humanities, and Theology No 25.
Sevänen, Erkki 201 I: Kirjallisuus maailman merkityksellistäjänä. Voitto Ruohonen, Erkki Sevänen ja Risto Turunen (toim.), Paluu maail-maan. Kirjallisten tekstien sosiologiaa. Helsinki: SKS, 247-297.
Sevänen, Erkki 2013: Juha Seppälän Paholaisen haarukka markkinakapita-lismin representaationa. Hanna Meretoja ja Aino Mäkikalli (toim.), Romaanin teorian ja historian kytkóksiä. Helsinki: SKS, 314-350.
Steinby, Liisa 201 I: Sosiologinen näkökulma kirjallisuuden lajeihin. Voitto Ruohonen, Erkki Sevänen ja Risto Turunen (toim.), Paluu maail-maan. Kirjallisten tekstien sosiologiaa. Helsinki: SKS, 365-393.
Steinby, Liisa 2013: Kirjallisuus ja kirjallisuudentutkimus. Aino Mäkikalli ja Liisa Steinby (toim.), Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Helsinki: SKS, 15-56.
Suleiman, Susan Rubin 1983: Authoritarian Fictions. The Ideological Novel as a Literary Genre. New York: Columbia University Press.
Söderling, Trygve 2008: Medelklass med mänskligt ansikte. Medelklassra-dikalismen i fyra sextiotalsromaner av Christer Kihlman, Jari Sjóblom, Marianne Alopaeus och Ulla-Lena Lundberg. Helsingfors: Nordica, Helsingfors universitet.
Weber, Max 1989/1920: Maailmanuskonnot ja moderní länsimainen ratio-naalisuus. Alkuteoksesta Gesammelte Aufsätze zur Religionssoziologie suomentanut Tapani Hietaniemi. Tampere: Vastapaino.
Zima, Peter 2001/1997: Moderne/Postmoderne. Gesellschaft, Philosophie, Literatur. Tübingen: A. Francke.
Kirjoittaja
Erkki Sevänen, FT, YTT, professori, Itä-Suomen yliopisto (erkki.sevanen[at]uef.fi)
Joutsen I Svanen 2014. ISSN 2342-2459 www.helsinki.fi/kirjallisuuspankki/joutsen-svanen-2014
73